Olen oman äitini hautajaisissa, mutta elämäni suurin painajainen onkin vasta tapahtunut.
Aino Leppäsen teos Kunnes Parkinson meidät erotti kertoi tosipohjaisen tarinan pariskunnasta, jossa mies sairastui vakavasti ja vaimo toimi hänen omaishoitajanaan. Seijan ollessa äitinsä hautajaisissa toisella paikkakunnalla, mies oli väliaikaisesti hoidossa vuorohoitopalveluita tarjoavassa yksikössä, jossa hän oli ollut ennenkin. Kesken hautajaisten Seija sai puhelun, että hänen miehensä oli kuollut. Kirja kuvaa Parkinsonin tautia, omaishoitajan arkea sekä kymmenien vuosien rakkaustarinaa.
Käännyn kysymään, haluaako Timo leikkelettä. Katselen taakseni, mutta Timo ei ole siinä. Katseeni harhailee hetken. Parahdan. Käteni nousee suuni eteen. Timo on kuollut.
Seijan mies tukehtui osastohoidossa. Mikään syyttely huonosta hoidosta ei toisi Timoa takaisin Seijan luokse. Oli elettävä hetki ja päivä kerrallaan ja muisteltava miehen kanssa viettämiä aikoja, joihin kuului tietysti monenlaisia vaikeitakin hetkiä miehen pahenevan sairauden kanssa.
Ikävintä oli tietysti, kun Timon sairautta ei ymmärretty Parkinsoniksi, kuin vasta monen vuoden jälkeen. Miehen kädet eivät vapisseet, mikä on tyypillistä Parkinson-potilaille, vaan oireet olivat monenlaisia. Timon kävelykyvyn huononeminen, lihasten heikkeneminen ja puutuminen, nielemisvaikeudet ja yleinen väsymistila olisivat voineet kuulua moneen muuhunkin tautiin.
"Kyllä minä tiedän, että sinä olet täällä. Mutta ei se riitä. Minulla on niin puolikas olo. Minä kaipaan sinua ihan koko ajan."
Ihan koko ajan.
Seija ja Timo tapasivat ensimmäisen kerran koulussa 1960-luvulla, kun heidät oli laitettu rinnakkain istumaan. Siitä alkoi heidän ystävyys ja rakkaus. 16-vuotiaana, kun muu perhe muutti toisaalle, Seija jäi jatkamaan koulunsa loppuun paikkakunnalle, vuokrasi asunnon ja pääsi kauppaan töihin. Hän ei jättäisi rakastaan. Pitkän avioliiton aikana oli tietysti aikoja, että oltiin Seijan vuorotöiden ja Timon rekkakuskin töiden vuoksi erossa toisista, myös Timon sairaus toi hänelle paljon sairaalassa olemista ja myös hoitopaikassa oloja, mutta kuolema toi pysyvän eron, joka oli vaikeampi hyväksyä.
Sairaudesta puhuminen oli Timolle todella vaikeaa. Se oli hämmentävää. He pystyivät yleensä puhumaan ihan mistä vain. Mutta ei hän voinut miestä moittia. Seija olisi elänyt paljon mieluummin ilman sairautta ja puhunut jostain ihan muusta itsekin.
Aino Leppäsen teos Kunnes Parkinson meidät erotti on herkkä ja tunteisiin vetoava tarina vanhenevasta avioparista, jonka kymmenien vuosien rakkaustarina sai ikävän lopun hoitolaitoksessa tapahtuneen hoitovirheen johdosta.
Aino Leppänen, Kunnes Parkinson meidät erotti
Docendo 2026
s. 245
Muistelmat
Omaishoitaja
Liikehäiriösairaus Parkinson

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti