Haruki Murakami: Norwegian Wood

Japanilaisen Haruki Murakamin loistava Norwegian Wood (1987, suom. 2012) on saanut nimensä Beatlesin samannimisen kappaleen mukaan. Kappale alkaa sanoilla, minulla oli kerran tyttö, vai pitäisikö sanoa, hänellä oli minut. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-luvun loppuun jolloin Beatlesin Norwegian Wood oli soinut neljä vuotta radiossa. Kirja on rakkausromaani, jonka päähenkilö Toru on rakastunut itsemurhan tehneen kaverinsa tyttöystävään Naokoon. Murakamin kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva, joka julkaistiin 2010.

Toru muutti lukion jälkeen Tokioon opiskelemaan teatteritiedettä, jota Muramaki itse opiskeli nuoruudessaan. Tokiossa hän tapasi sattumalta Naokon ja he uusivat ystävyytensä. Ystävyydessä oli aina taustalla mukana Naokon itsemurhan tehnyt poikaystävä, joka oli Torun paras ystävä. Kuolinpäivänään tämä poika pelasi biljardia Torun kanssa. Poika ei jättänyt mitään viestiä, eikä Toru aavistanut mitään ystävänsä aikeista. Myöhemmin hän kuuli Naokolta, että ystävä esitti iloista kaveria vain Torun seurassa. Naoko itse tiesi poikaystävänsä vaikeuksista. Lopulta Naoko ei kestänyt omia ahdistavia ajatuksiaan entisen poikaystävänsä kuolemasta ja hakeutui parantolaan hoitoon.

Kirja on ajaton klassikko rakkausaiheensa mukaan, joka voi haikeasta sisällöstään huolimatta ahdistaa joitakin lukijoita, sillä kirjassa tapahtuu useampi itsemurha ja kirjan sivuilla puututaan vaikeisiin mielenterveysaiheisiin osin huumorin kautta. Torulta kysytäänkin kirjassa, miksi hän hakeutuu hullujen seuraan. Torussa itsessään on taipumus yksinäisyyteen ja sivustakatsojan rooliin, joka selittää sen, että hän ei ystävysty helposti. Hän ei hakeudu ihmisten seuraan, vaan ihmiset kiinnostuvat hänestä, kuten eloisa Midori, joka rakastuu Toruun.  

Niin kuin Midori itse sanoi, hän oli oikea elävä tyttö, jonka suonissa virtasi verta, ja hän oli antanut minun halata lämmintä vartaloaan.

Norwegian Wood on kirja, jota ei voi kyllin kehua. Kirjan suomentaja Aleksi Milonoff on tehnyt upean käännöksen, joka imaisee lukijan 60-luvun japanilaiseen opiskelijamaailmaan, jossa kuunnellaan ja soitetaan itse musiikkia, seurustellaan, harrastetaan seksiä, juodaan ja opiskellaan välillä. Murakami on luonut kirjaansa herkän ja haikean, osin surullisen ja osin hauskan tunnelman rakastamisen vaikeudesta.

Tuijotin vain edessä levittäytyvää loputonta suota: laskin oikean jalan, nostin vasemman, laskin vasemman jalan, nostin oikean. En ollut koskaan varma, missä menin, en ollut koskaan varma, kuljinko oikeaan suuntaan, tiesin vain sen, että minun piti pysyä koko ajan liikkeessä ja edetä askel kerrallaan.

Haruki Murakami, Norwegian Wood *****
suom. Aleksi Milonof
Norwey no mori 1987
Tammi 2012
s. 426

Kirsin bloggaus