tiistai 24. joulukuuta 2013

Tunnelmallista Joulua


Pienen pieni enkeli, taivahalla lenteli.
Tähdensakaralle istahti, sieltä alas katseli.
Ihmetteli touhua moista, kun asiat eivät alhaalla luista.
Ihmiset kiusaavat toinen toistaan, eivät ole muista moksiskaan.
Kaikilla on kova kiire ja hoppu, miten siitä tulisi loppu.
Jospa heille uuden suunnan saisin, ja hymyn huulille nostaisin.

Pienen pieni enkeli mietti ja pohti, mikä olisi sellainen konsti.
Keksi keinon oikein hyvän, melkoisen kultajyvän.
Lähetti hyvänolon tunteen sydämeen, kun toinen toistaan auttoi jaloilleen.
Oli teko pieni tai suuri, siitä alkoi murtua itsekkyyden muuri.

Joka päivä onnellisten ketju kasvoi ja moni ihminen paremmin jaksoi.
Tuli siitä epidemia suuri, koko maailman laajuinen muuri.
Pienen pieni enkeli jälleen alas katseli, itseksensä hymyili ja onnellisesti hyräili.
Oli mukava katsella tähdensakaralta alas, kun hymy ihmisten kasvoja valas.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

14 kommenttia:

  1. Ajatteluttava, kaunis kirjoitus. Oikein hyvää joulua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kirjoittanut tämän jostakin talteen ja laitoin sen nyt kiertoon. Minulla on muistikirja, johon olen tallentanut vuosien varrella ystäviltä saatuja värssynpätkiä. Itse kirjoitan myös runoja ja osa adventtirunoista oli omia joulurunoja.

      Oikein hyvää ja rauhallista Joulua :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tunnelmallista joulumieltä myös sinulle :)

      Poista
  3. Suloisia ajatuksia, kiitos. Ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua, Mai! Toivotaan paljon hyvyyttä tähän jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, olen mukana toivomassa ihmisille hyvää, rauhaa maapallolle ja ruokaa nälkäisille...

      Poista
  5. Kaunis runo, jospa se hyvyys tosiaan maailmassa lisääntyisi (usko on välillä koetuksella, kun seuraa uutisia..). Toivottavasti joulunpyhät ovat sujuneet mukavissa tunnelmissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavan hiljaista on. Mies sairastaa ja syö antibioottia. Minä lenkkeilen reippaita lenkkejä koirien kanssa vesisateessa. Siellä Oulussa asuessa oli kerran -40 asteen pakkaset jouluna ja pyöräilin töihin, kun ei muut kulkupelit kulkeneet. Pyörän otin sisälle työajaksi.
      Täällä Turussa ei ole pelkoa pakkasista.
      Pahalta näyttää maailman tilanne. Kriisipesiä on monessa paikkaa.
      Toivotaan parempaa :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hyvää joulua Joana! Nyt on Tapaninpäivä. Mietin jotain Tapaninpäivämuistoa, mutta mieleeni ei nyt tule muuta kuin se, että toisen poikani toinen nimi on Tapani. Nimi tulee Kreikan kielisestä nimestä Stephanos, joka merkitsee kruunattua. Englanniksi nimi on Stephen, erittäin yleinen ja vanha nimi.
      Poikani ensimmäinen nimi Tuomas on vanhan kansan suussa tuonut joulun taloon. Tuomas tarkoittaa kaksosta ja hänellä on kaksoisveli. He ovat myös horoskoopissa kaksosia. Tuomas oli aika yleinen nimi silloin, joten Tuomaan luokallakin oli kolme samannimistä poikaa.

      Itse olisin halunnut heille nimiksi Aatu ja Peetu...ihana kirjan nimi Aatun ja Peetun seikkailut...

      Poista
  7. Ihana runo :-)
    Laitoin sinulle myös sähköpostia eräästä kirjasta, jota mainitsit odottavasi luettavaksi...
    Hyvää tapaninpäivää ! t: Minna Blogatista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Minäpä käyn kurkkaamassa sähköpostin :)
      Hyvää Tapaninpäivää :)

      Poista