Odotin italialaisen Paolo Giordanon toista teosta mielenkiinnolla, sillä ensimmäinen Alkulukujen yksinäisyys oli melankolinen ja herkkä kuvaus ihmismielen rikkonaisuudesta, josta pidin todella paljon. Giordanon teos Ihmisruumis kertoi jälleen herkällä tavalla ihmismielen rikkonaisuudesta, joka tällä kertaa tapahtui sotatilanteissa Afganistanissa. Toisten mieli rikkoutui ja toisten eheytyi sodan mielettömyyksien keskellä. Sotatilanteiden vastapainoksi Giordano kertoi kirjan henkilöiden yksityiselämästä koskettavia kuvauksia. Julmasta sota-aiheesta huolimatta, kirjan teksti oli hienoa ja tarinat pysäyttäviä.
Luutnantti on tyytyväinen saavuttamaansa mielenrauhaan. Hän ei vaihtaisi sitä tyyneyttä mihinkään koko maailmassa. Välillä hänen suutaan kuivaa ja joskus hän kuulee korvissaan kimeitä vihellyksiä, jotka sitten vaimenevat tasaiseksi surinaksi. Ja sitten on vielä se tyypillinen vaiva: hänellä ei ole ollut kunnon erektiota kuukausiin, ja silloin harvoin kun siitä on ollut merkkejä, se ei ole riittänyt edes omiin tarpeisiin. Mutta mitä merkitystä seksillä on sotilastukikohdassa keskellä autiomaata, joka on lähes kokonaan miesten kansoittama?
Giordanon Ihmisruumis oli miehinen kirja, joka kertoi miesten maailmasta, sodasta. Kirjan henkilöt olivat jokainen lähteneet Afganistaniin taistelemaan jostakin syystä, joku oli ammattisotilas, joku toinen taas pakeni menneisyyttä, joillekin rahalla oli tärkeä merkitys, joku halusi itsenäistyä ja sitten oli heitä, jotka etsivät väkivaltaa. Nykyisin on myös naissotilaita, joten Giordano kirjoitti kirjaansa Zambierin ja Irenen. Kaksi erilaista naissotilasta, toinen nainen taistelemassa miesten rinnalla ja toinen upseeri, joka tarkkaili ja kirjoitti raportteja.
Kapteeni kiroaa, menee tytön taakse ja työntää häntä lantiollaan konekiväärin tukkia vasten. Elleivät pojat alhaalla olisi niin jännittyneitä, he takuulla kommentoisivat tilannetta jollakin mehukkaalla huomautuksella. ”Ammu, saatana!” Laukaukset osuvat vielä kauemmaksi maalista. Zampieri kiljaisee kivusta, sillä hänen rintansa on puristunut aseen ja kapteenin väliin. Masiero riuhtaisee hänet ympäri ja alkaa ravistella häntä. ”Sinäkö muka konekivääriampuja? Mitä? Konekivääriämpuja? Me olemme Gulistanissa, jumalauta! Me pääsemme hengestämme sinunlaistesi takia!”
Kirjan yhdeksi päähenkilöksi nousi luutnantti Egitto, joka oli armeijassa paossa perhettään ja perheen sisäisiä vaikeuksia, myös omia ongelmiaan. Sitä hän sai tehdä myös armeijassa, sillä siellä missä on ihmisiä, on myös ongelmia. Eräs kirjan kauneimmista kohtauksista oli kirjan lopussa, kun Egitto kävi tapaamassa erästä sotilasta hoitokodissa. Giordano teki jälleen loistavan teoksen, suosittelen.
Hänelle on alusta pitäen ollut tärkeintä kaivaa nykyisyyden ja menneisyyden väliin juoksuhauta: turvapaikka, jonne edes muisto ei kykene tunkeutumaan.
Paolo Giordano, Ihmisruumis *****
suom. Helinä Kangas
WSOY 2014
s. 334
Il corpo umano 2012
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
Alkulukujen yksinäisyys oli hieno lukukokemus! Tämäkin meni nyt lukulistalleni. Kiitokset siis tästä!
VastaaPoistap.s: en pitkään aikaan löytänyt blogiisi, vaihtuiko osoitteesi jossain välissä?
Ihmisruumis on melkein yhtä hyvä kuin Alkulukujen yksinäisyys. Hienoa, että sait lukuvinkin.
PoistaSain kesällä "upean" ajatuksen vaihtaa blogiosoite samaksi kuin Kirjasähkökärän osoite eli kirjasahkokayra.blogspot.com.
Siinä oli aivan kamalan suuri työ ja blogikaverit eivät löytäneet tänne. Nyt harmitti vielä enemmän, kun huomasin, että Kristiina Vuoren uuden Siipirikko-pokkarin kannessa oli blogini lainaus kirjasta, mutta entisellä blogiosoitteella.
Kannattaa laittaa tuo uusi osoite talteen, niin saat blogini näkymään. Sori vielä kerran kaikille blogikavereille...
Alkulukujen yksinäisyys oli minustakin huikea. Tämä on nyt minulla lainassa, joten en uskaltanut tarkemmin lukea.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä Alkulukujen yksinäisyys teoksesta kuin sinä.
PoistaTämä on erilainen kirja, miehinen maailma ja sota Afganistanissa, joka yhdisti joksikin aikaa osan päähenkilöistä.
Sodasta ja väkivallastahuolimatta kirja on hieno tarina, uskottava.
Kuulostaa vähintään yhtä rankalta kirjailta kuin Giordanolta aiemmin suomennettu Alkulukujen yksinäisyys. Varmasti hieno ja vaikuttava romaani!
VastaaPoistaTodella hieno kirja. Alkulukujen yksinäisyys oli kertomus kahdesta nuoresta ihmisestä, mutta tämä oli kertomus miehistä sodassa.
PoistaNyt vasta uskaltauduin lukemaan arviosi tästä kirjasta, jonka olin näemmä kokenut vähän samaan tapaan kuin sinäkin. Hieno kirja ihmisyydestä ja rikkoutumisesta, kuten kirjoitit.
VastaaPoistaPidin valtavasti tavasta, jolla Giordano kuvasi sotilaiden tapaa suhtautua tunteisiin ja tapaa käsitellä tunteiden aiheuttamia reaktioita. Luulenpa, että tästä aiheesta kuullaan vielä. Yllättävää, ettei tästä juurikaan englannikielisten maiden lehdistössä ole kirjoitettu, vaikka kyseessä on varmasti monen elämää koskettava aihe.
Hienoa, että Giordano kirjoittaa tunteista ja ihmismielen syvyyksistä.
PoistaNetissä Giordanon Ihmisruumiista löytyy tekstiä useammalla eri kielellä. Sehän oli myyty kymmeniin eri maihin.
Sota on kamalaa ja kauhiaa ja toivon rauhaa kaikkiin sotiviin maihin. Niillä rahoilla tehtäisiin paljon hyvää, jotka käytetään nyt tuhoon ja väkivaltaan.
Täytyypäs jatkaa lueskelua, kun minä löysin paljolti arvioita lähinnä Alkulukuien yksinäisyyteen.
PoistaHyvin sanottu. Sota ei tuo mitään hyvää ja kestävää. On järkyttävää seurata maailman tapahtumia tälläkin hetkellä.
Olet oikeassa, maailman tilanne on todella vakava tällä hetkellä. Uskomatonta miten naapurimaan johto valehtelee kaikesta ja ärsyttää ihan kuin pikkulapsi mm. lentämällä muiden maiden alueilla omilla sotilaskoneilla.
PoistaHienoa, että Giordano kirjoittaa tunteista ja ihmismielen syvyyksistä.
VastaaPoistaNetissä Giordanon Ihmisruumiista löytyy tekstiä useammalla eri kielellä. Sehän oli myyty kymmeniin eri maihin.
Sota on kamalaa ja kauhiaa ja toivon rauhaa kaikkiin sotiviin maihin. Niillä rahoilla tehtäisiin paljon hyvää, jotka käytetään nyt tuhoon ja väkivaltaan.
Olit valinnut hienot lainaukset arvioosi! Varsinkin tuo kohtaus, jossa Zampieri on konekivääriharjoituksissa, jäi mieleeni. Jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ennen kuin sain tekstini aikaiseksi, joten lainaukset jäivät tällä kertaa minulta puuttumaan.
VastaaPoistaTässä kirjassa olisi ollut paljon lainattavaa, mutta yritin pysytellä uskollisena kirjan miehisyydelle ja sitten ne naiset joutuivat tietysti altavastaajiksi isossa miesporukassa. Ehkäpä Giordano halusi tuoda myös sitä esille.
Poista