torstai 13. joulukuuta 2012

Alkulukujen yksinäisyys






Vuoden 2012 viimeinen arvostelemani teos, joka on samalla sadas teos Kirjasähkökäyrässä, on italialaisen Paolo Giordanon esikoiskirja Alkulukujen yksinäisyys. Kirja on ehdoton suosikkini tämän vuoden kirjoista, jotka olen lukenut. Taidan rakastaa tällaisia melankolisia ja herkkiä kuvauksia ihmismielen rikkonaisuudesta. Giordano sai Alkulukujen yksinäisyydestä Premio Strega -palkinnon, ja kirja on käännetty yli 20 kielelle.

Kirjan pääosissa ovat Alice, joka vammautui lapsuudessa, ja Mattia, joka kadotti vammaisen siskonsa lapsena. Molemmat ovat vaurioituneet henkisesti lapsuuden kokemuksistaan, joihin he olisivat tarvinneet pitkäaikaista tukea ja terapiaa. Alice kärsi lisäksi ankarasta isästään, koulukiusaamisesta ja anoreksiasta. Mattia viilteli itseään ja oli uneton. Molemmat olivat kouluaikana masentuneita ja yksinäisiä, kunnes kohtasivat toisensa, sen jälkeen he olivat vain masentuneita. Kirjassa Mattia toimii kuin robotti ja Alice yrittää kadota näkymättömäksi. 

Kirjan nimi Alkulukujen yksinäisyys, josta pidän todella paljon, tulee Mattian matemaattisesta erityislahjakkuudesta, jonka ansiosta hän pääsee matematiikan tutkijaksi ulkomaille. Kirjan teemana kulkevat Mattian mukana matemaattiset alkuluvut, josta kirjailija tietää paljon, koska on itse fyysikko. Mattia pitää itseään ja Alicea alkulukukaksosina, joiden väliin tulee aina jotakin.
Alice menee naimisiin, mutta liitto kariutuu, koska Alice ei saa lapsia anoreksian vuoksi, joka on Alicen elämää hallitseva voima. Miehensä lähdettyä, Alice pyytää Mattia luokseen ja Mattia tulee, mutta he kumpikin ovat niin estyneitä, etteivät kohtaa toisiaan, puhumattomuus estää vuorovaikutuksen. Kumpikin on yksinäinen, mutta yhteistä ymmärrystä ei löydy. Kumpikin haluaa toisen lähelle, mutta yksinolo kiehtoo enemmän. Liikaa kärsimystä ja tragediaa, mutta molemmat sinnittelivät omilla keinoilla elämässä eteenpäin.

”Lopulta hän alkoi laiminlyödä yksinkertaisempiakin töitä. Likainen pyykki kasaantui kylpyhuoneeseen, kun hän makasi tuntikausia sohvalla tietäen, että se odotti siellä, että häneltä ei olisi vaadittu kuin aivan pientä ponnistusta, mutta se ei ollut hänen lihaksilleen riittävä syy toimia.”

Paolo Giardano, Alkulukujen yksinäisyys *****
suom. Helinä Kangas

WSOY 2010, Aikamme kertojia
s. 327

La solitudine dei numeri primi 2008 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti