Hän katselee hopeista vettä ja näkee mielessään toisen hiekkarannan Atlantin takana, irlantilaisen rannan, jonka maisema on peilikuva tästä. Siellä poukamissa ujeltava tuuli oli saaren merenneitojen kuoro, kun ne vaikeroivat toivoen, että pääsisivät vangitsemaan jonkun myötätuntoisen miehen.
Aurinko paistaa ja helleraja kohoaa, joten ulos mieleni tekevi. Haluan kuitenkin blokata tästä ihanasta Irlantiin sijoittuvasta kirjasta, joka on Lisa Careyn esikoisteos Merenneitojen laulu. Kirja on kolmen polven irlantilaissukuisten naisten tarina äideistä ja tyttäristä, joita erottavat erimielisyydet, mutta yhdistävät muut tekijät. Kirjan tarinaan tuo lisäväritystä irlantilaisuus, saaressa asuminen, vanhat tarut ja runous.
Kirjan sivuilla rakastetaan, kuollaan, sairastetaan, eletään elämää näiden kolmen naisen tarinoiden mukaan. Kukaan heistä ei selviä ilman rakkaussuruja, mutta rakkaus tuo heidän elämäänsä myös sitä onnea, onnellisuutta ja toivoa. Saanko esitellä nämä kolme naista, he ovat itsepäinen Cliona, isoäiti, hänen tyttärensä Grace, joka sai amerikkalaisen nimensä, jotta sopeutuisi paremmin Amerikkaan, ja Gracen tytär, joka nimettiin merirosvokuningattaren mukaan, Gráinne. He kuulivat merenneitojen laulut ja halusivat matkata merenneitojen mukana.
Kirjan sivuilla rakastetaan, kuollaan, sairastetaan, eletään elämää näiden kolmen naisen tarinoiden mukaan. Kukaan heistä ei selviä ilman rakkaussuruja, mutta rakkaus tuo heidän elämäänsä myös sitä onnea, onnellisuutta ja toivoa. Saanko esitellä nämä kolme naista, he ovat itsepäinen Cliona, isoäiti, hänen tyttärensä Grace, joka sai amerikkalaisen nimensä, jotta sopeutuisi paremmin Amerikkaan, ja Gracen tytär, joka nimettiin merirosvokuningattaren mukaan, Gráinne. He kuulivat merenneitojen laulut ja halusivat matkata merenneitojen mukana.
Minä en ollut paljon sinua vanhempi, kun matkustin laivalla Amerikkaan, minä halusin kertoa Gráinnelle. Kahdeksantoistavuotias. Minä tosiaan tunsin itseni nuoreksi, vaikka kotona olin ollut jo pitkään aikuinen.
Perheen isoäiti oli kahdeksantoistavuotias, kun hän muutti Amerikkaan Irlannista siskonsa perässä. Toiveena oli tehdä töitä ja opiskella sairaanhoitajaksi. Tilanne muuttui, kun hän tuli raskaaksi ja joutui huolehtimaan Gracesta. Grace oli todellinen merenneito ja vietti aikansa vedessä. Cliona ei pystynyt rakastamaan lastaan, joka oli tullut hänen tulevaisuudensuunnitelmiensa esteeksi. Sitten kun rakkaus lapseen syttyi, oli jo liian myöhäistä. Myöhemmin Marcus halusi Clionan vaimokseen ja orpojen lastensa äidiksi Irlantiin, joten Cliona lähti takaisin kotisaarelleen ja vei uhmakkaan teini-ikäisen tyttärensä mukanaan. Grace ei sopeutunut saarelle, vaan tunsi itsensä vangiksi. Ainoa, joka häntä ymmärsi, oli Seamus. Grace oli kahdeksantoista, kun he menivät naimisiin. Grace odotti Gráinnea. Mieleeni tuli kirjaa lukiessa eräs laulu, että ei vapaata vangita voi, ja Grace oli vapaa sielu ja eli omannäköistä elämää ilma sitoumuksia ja maksoi kalliin hinnan vapaudestaan.
Irlanti on mielestäni satujen saari, jonne haluaisin matkustaa. Kulkisin rannoilla, kivikoilla ja kuuntelisin ääniä, haistelisin tuoksuja ja uppoutuisin vanhoihin satuihin ja tarinoihin. Tämän kirjan seurassa pääsin hieman kurkistamaan tätä tulevaa toiveissani olevaa matkakohdetta. Kirja oli ihana kesäkirja, vaikka se sisälsi surua ja murhetta. Ihanuus tuli siitä toivosta ja rakkaudesta ja siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Tähdillä on meille paljon tarjottavaa, tässä tarinassa merenneidoilla.
Kuulin veden loiskuvan rantaan hotellin edessä ja tiesin, että oli laskuvesi, sillä ilmassa tuntui kuiville jääneen merilevän haju - raskas, aistillinen haju, aivan kuin tuhannet merenneidot olisivat jättäneet hiekkaan jälkiä rakastelustaan.
Lisa Carey, Merenneitojen laulu ****
suom. Eva Siikarla
WSOY 1998
s. 358
The Mermaids Singing 1998
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti