perjantai 4. joulukuuta 2015

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Olin pelännyt niin ankarasti hänen saapuvan jonain päivänä takaisin, että kun näin hänet seisomassa keskellä Aanaarin kylää, sydämessäni ei yllätyksekseni vellonutkaan enää viha eikä pelko, vaan helpotus siitä, että minun ei tarvinnut herätä kauhuun ja valvoa öitäni. Pelkoni oli käynyt vihdoin toteen.

Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto on jatkoa Joenjoen laulu teoksen ensimmäiselle kertomukselle. Joenjoen laulussa oli kolme eri vuosisadoista kertovaa kertomusta, mutta Pajulinnun huuto on romaani vuoden 1525 tapahtumista saamelaiskylässä, kun pirkkalalaiset Kaukomielen johdolla saapuivat verottamaan saamelaisia. Pirkkalalaisilla kiilteli kullanhimo silmissä, sillä nuori Soruia rakastui edellisessä kirjassa Kaukomieleen, ja antoi tälle keräämänsä kultahippuset. Joenjoen laulussa Soruia pelasti Kaukomielen hengen ja sai miehelle lapsen. Mies käytti nuorta tyttöä hyväksi ja jätti tämän pakomatkalla yksin synnyttämään lapsensa.

Painoin silmäni kiinni ja kuin humauksessa palasin suurten jokien risteykseen, siihen hetkeen, kun ymmärsin Kaukomielen jättäneen minut. Siihen hetkeen, kun synnytykseni alkoi. Petoksen hetkeen.

Kaukomieli oli palannut ja hänen ja Soruian poika oli nyt Soruian ja Matten poika, sillä Soruia oli mennyt yhteen Matten kanssa ja oppinut rakastamaan Mattea. Kaukomieli tuli sotkemaan kuvioita, ei pelkästään siksi, että olisi halunnut Soruian saman taljan alle, vaan hän tuli miehineen sekoittamaan saamelaisten elämänmenon ja viemään heidän omaisuutensa. Heillä oli myös pappi mukana ja saamelaiset tuli kastaa kristinuskoon, jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Saamelaiskylässä oli suuri pelko pirkkalalaisia kohtaan, eikä pelko ollut aiheeton.

Verilöyly oli vienyt minulta sanat, enkä osannut puhua mitään matkamme lyhentämiseksi. Se ei Mattea eikä Moretia haitannut. Moret nukkui suurimman osan matkasta, ja me olimme vähäpuheisia jo entuudestaan. Surussamme emme löytäneet sanoja senkään vertaa. Emme myöskään laulaneet. Laulu oli iloa varten, surun sai laulaa säveliksi pajulintu.

Pajulinnun huuto on historiallinen saaga Soruiasta ja saamelaisista. Kirjan tarina on samalla mystinen fantasia sekä rauhanomaisten saamelaisten elämän kuvaaja valloittajien ristitulessa. Vihollisia tuli monelta suunnalta ja noitarumpu ja seidat kertoivat tulevista tapahtumista, uhrikiville uhrattiin, jotta naisten jumala Sarakka tai miesten jumala Äijih olisivat suosiollisia ja varjelisivat pahalta. Tämä kirja vei kauas historiaan ja toivon, että Soruian tarina jatkuu, sillä ihastuin Soruiaan jo Joenjoen laulussa ja nyt vielä enemmän tässä Pajulinnun huudossa.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto *****
Gummerus 2015
s. 285
Historia, Keskiaika
Saamelaiset

6 kommenttia:

  1. Oi että. Minä pidin Joenjoen laulusta mutta jäin kuitenkin toivomaan, että Soruian tarina olisi saanut enemmän tilaa. Niinpä pitänee tähän kirjaan tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös. Olin hiukan pettynyt, kun Soruian tarina oli yksi kolmesta kertomuksesta, mutta nyt sain nauttia tarinan jatkumisesta koko kirjan verran. Upea tarina.
      Lukuiloa :)

      Poista
  2. Pajulinnun huuto on kyllä todella väkevä kirja. Ei jää epäselväksi, että kirjailija on tehnyt taustatyötä kauan ja tarkasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen kirjan luomiseen tarvitaan todella paljon tietoa saamelaisten elämästä, myös yleensä ihmisten elämästä ja liikkumisesta tuona aikana. Voisin hyvin kuvitella elämän olleen pitkälti vastaavaa kuin kirjassa kerrottiin. Historiahan on kuin tulevaisuus, se on kuviteltava. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan ole vielä jäljellejääneitä esineitä ja ruumiita, joiden perusteella voidaan tutkia ihmisten levinneisyyttä ja mm. ruokavaliota. Tässä kirjassa kerrottiin ruoastakin hyvin tarkasti.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä Mai! Olin tästä teoksesta tietoinen mutten tiennyt että se jatkaa Soruian tarinaa. Laitan tämän ehdottomasti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirja kiinnosti sinua. Soruian tarina on hieno ja se jäi sopivasti kesken, että siihen olisi mukava saada jatkoakin.
      Tällaisia historiallisia kirjoja on ilo lukea :)

      Poista