torstai 21. tammikuuta 2016

Mikaela Strömberg: Sophie

Tytöt ovat uskomattoman viattomia. Juoksevat ja kiljuvat niin että ovat kuumissaan ja hikisiä, ontuminen ja neuvot eivät heitä liikuta. Kuin varsat! He ovat kuin lämminverivarsoja Mihailovskajan palatsin luona, pitkäsäärisiä ja joukossa vähäjärkisiä. Sopii kysyä, millaisia opettajattaria sellaisista pyryharakoista tulee. He käyvät viimeistä luokkaa ennen kasvatusopillista erityisvuotta, eikä päässä ole enempää järkeä. Noistako opettajattaria, sairaanhoitajattaria ja lapsenpäästäjiä?

Mikaela Strömbergin Runeberg-ehdokkaana oleva Sophie tuli vihdoinkin lukuvuoroon, sillä olen odottanut tätä historiallista tositapahtumiin perustuvaa Sophie teosta jo pitkään kirjastosta. Lisäkiinnostusta herätti tietysti ehdokkuus, mutta kyllä se on tuo historia mikä kiinnostaa. Kirjan taustalta löytyy Sophie von Behsen, joka eli vuosina 1828-1886. 1840-luvulla ei ollut kovin yleistä, että tytöt käyvät koulua, mutta saksalaisen papin Carl von Behsen lapsille se oli mahdollista, myös tytöille. Perhe asui Pietarissa ja pian koulunsa lopettava Sophie oli siirtymässä tsaariperheen lasten seuraneidiksi. Kaikki oli mahdollista, kun oli saksalainen, sillä tsaaritar oli kotoisin Saksasta. Tämä huumorintajulla ja pikavauhdilla elämäkerran kertova teos on luultavasti sellainen, että luen sen joskus uudestaan, sillä nyt minua häiritsi se, että kirja ei ollut syvällinen. Siinä oli runsaasti aiheita, joihin olisin halunnut syventyä tarkemmin mm. Sophien ja erään nuoren miehen suhteeseen, jota tänä päivänä pidettäisiin pedofiliana, mutta kirjassa tämä oli sangen ihana tapahtuma, josta Sophie sai kärsiä. Ehkäpä toisella lukukerralla nautin enemmän tästä hupaisasta kerrontatyylistä.

Se oli väärä hälytys. Mutta sitähän ei voinut tietää etukäteen. Ja Carl, joka oli yleensäkin nopealiikkeinen ihminen, oli tajunnut että jotakin oli tehtävä, etteivät kaikki heidän ympärillään suhtautuisi samalla tavalla kuin hän itse. Pietari oli pullollaan sovinnaistapoja, sääntöjä ja koodeja, eikä hän voinut käyttäytyä kuin niskoitteleva nulikka. Hän ei ollut mikään Don Quijote, ne ajat olivat menneet kauan sitten.

Sophie tyytyi lauhkeasti menemään naimisiin isän valitseman sulhasen kanssa. No, sulhanen oli jo vanhempi ja kokeneempi, eikä hänelle tuottanut ongelmia mennä naimisiin kokeneen tyttösen kanssa. Vihkiäiset suoritettiin morsiamen 16-vuotispäivänä ja yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi ensimmäinen lapsi ja muutaman vuoden välein lisää. Tosin aviomies oli mustasukkainen ja epäili joka kerta isyyttään. Aviomies oli myös aikamoinen hulivili ja seikkailija, joten suku päätti laittaa hänen rauhoittumaan Suomeen. Koita kestää Sophie, hiukan suvun päämiehet surivat Sophien kohtaloa, mutta eivät paljon. Pietarin loistosta Suomen kaamokseen, mutta Sophie ei valittanut.
Siitä mitä muuta Suomessa tapahtui voit lukea kirjasta, vieläkin hengästyttää. Sophie taisi näyttää kaapin paikan miehelleen, mutta lue lähemmin kirjasta. ***

Mikaela Strömberg, Sophie
suom. Helene Bützow
Schildts & Söderströms
s. 234

Kirjan ovat lukeneet myös Ulla, TuijataMarika, Nanna, Pirjoliisa ja Kirjavuorenpeikko.

11 kommenttia:

  1. Viehätyin tämän miljööstä ja ajankuvasta. Kepeyttä tässä oli, mutta pidin tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäsit Porvoon seuduista.
      Minusta tuntui koko ajan, että luen nuorten kirjaa. Pitkän valotusajan jälkeen tämä oli väärä lukuvalinta, mutta taidan lukea seuraavaksi lastenkirjan, että pääsen takaisin kirjasähkökäyrälle :)

      Poista
  2. Minä pidin tekstin huumorista ja kepeydestä. Historialliset romaanit ovat niin usein pitkiä ja puisevia, että tämmöinen kevyempi, lyhyempi kirja tuntui raikkaalta. :) Mutta totta, kirja herätteli mielenkiintoa moneen seikkaan, jotka sivuutettiin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tässä kuussa 10 historiallista kirjaa, joista yksi oli vain pitkä kirja n 900 sivua ja se oli kaikista viihdyttävin ja sijoittui Uuteen-Seelantiin.
      Just tänään aloitin yhden lastenkirjan, jonka kerrontatyyli on aika lailla samanlainen kuin Sophiessa, jossa kerrotaan hiukan etukäteen mitä tulee tapahtumaan ja palataan sitten takaisin, mutta hupsista pari lasta on jo siinä ajassa tehty :) Sivuutuksia oli pikapyrähdysten lailla :)

      Poista
  3. Rakastan historiallisia kirjoja enkä ollut edes huomannut, että Sophie kuuluu lajityyppiin. Pitääpä lukea tämä, kun on vielä noin lyhytkin. Tuo kepeys tietysti mietityttää, kaipaan kirjoilta myös syvällisyyttä, vaikka äänikirjoina olen oppinut pitämään kepeistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että tykästyt kirjan tyyliin enemmän kuin minä. Aion lukea hiukan kepeämpiäkin kirjoja,että en tule liian kriittiseksi ja kyllähän tässäkin kirjassa on iloisuutta ja huumoria :)

      Poista
  4. Historia on se taikasana, oka sytytti kiinnostukseni tähän. Kiitos esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta :)
      Tässä on sellaista riemastuttavaa elämänmenoa ja sitten niitä kriisejä ja kaikki hauskasti kerrottuna :)

      Poista
  5. Historia kiinnostaa, mutta ei kepeys ja huumorinkin kanssa on vähän niin ja näin.

    Miksi aina tuo sterotypia että vanha ukko ja nuori nainen, vielä tyttö. Kunpa saisi lukea kirjoja aukuisista naisista, joilla on heitä nuoremmat miehet/rakastajat;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ensin Pitkän valotusajan, joka on psykologinen kirja ja koskettava ulkopuolisuudesta kertova teos. Sen jälkeen tämä kepeys ja hyppivä historiallinen elämäkerta oli liikaa. Minähän rakastan historiaa ja Sophie von Behsen tarinaa olisin lukenut vaikka kuinka syvällisesti kirjoitettuna. Hän eli aikaansa edellä.

      Ei tule ihan tähän hätään mieleen nuori mies/aikuinen nainen teosta :)Toivottavasti tarkoitit, että nuori mies on ainakin täysi-ikäinen ;)
      Oikeasti ikäeroa ei ollut kuin about 10-15 vuotta, mutta onhan se iso asia, jos tyttö on 14-16v. Tuohon aikaan naitettiin tytöt nuorina.

      Poista
    2. Leena minä muistin kaksi sopivaa kirjaa tuohon nuorempi mies-aikuinen nainen genreen, eli Marja Björkin Puuman ja Anna-Leena Härkösen Ei kiitos teokset. Puuman jo tietää nimestä, mutta Härkösen kirjassa muistaakseni oma mies ei ollut halukas ja kolmaskin tuli mieleen Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperho.

      Poista