keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Klassikkojen lumoissa-blogin Tietohaaste




Leena Lumi haastoi minut Tietohaasteeseen. Haaste on alunperin lähtöisin Klassikkojen lumoissa-blogista. Haasteen säännöt tulevat tässä:

Tässä haasteessa tuodaan esille tietokirjallisuutta ja tietoa.
Ohjeet:
  • Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
  • Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
  • Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
  • Aikaisempi Lukumadon kirjoitus tietokirjoista. Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
  • Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin.

    Oma suhteeni tietokirjoihin näkyy siinä, että työhuoneessa on kirjahylly ainoastaan tietokirjallisuudelle ja työhön liittyvään kirjallisuuteen. Yritin jopa itse tehdä muutama vuosi sitten väitöskirjaa, mutta aika ei antanut myöten. Aihe olisi ollut mitä ajankohtaisin: Lasten mediakasvatus, josta laitan kaksi kirjahyllyni kirjaa esille.
    Kirsi Pohjolan ja Elina Johnsonin Lasten mediakulttuuri ja koulu vuoropuheluun on Jyväskylän yliopiston julkaisema teos media-aiheisesta tutkimuksesta. Lapsuus mediamaailmassa on Gaudeamus Oy:n julkaisema tietoteos, jonka on toimittanut Frans Mäyrä ja muut kirjoittajat ovat Anja Riitta Lahikainen, Pentti Hietala, Tommi Inkinen, Marjatta Kangassalo ja Riikka Kivimäki. Teos sisältää 11 erilaista tietokirjallisuuteen pohjautuvaa kirjoitusta erilaisista lasten tietoyhteiskuntaan liittyvistä pohdinnoista. Kirjoitukset ovat yleensä useamman kirjoittajan voimin tehtyjä. Aiheesta on myös jo vuonna 2000 aloitettu " Lapset ja tietoyhteiskunta"-hanke Tampereen yliopistossa, jota on toteutettu usean julkisen tutkimusryhmän kanssa yhteistyönä.


  • Mediakasvatus on ollut siis harrastukseni ja yleensä median seuraaminen. Nykyistä työtäni varten olen hankkinut ammattikirjallisuutta, joista kaapistani löytyisi kaikkea mielenkiintoista mm. vuorovaikutukseen liittyvää kasvatusaiheista tietokirjallisuutta, jota luen ihan mielelläni, nytkin kävi niin, että uppouduin näihin kirjoihin. Minulla on mm. pari Väestöliiton julkaisemaa Raisa Cacciatoren aggressiokasvattajan käsikirjaa: Kiukkukirja nuoremmille lapsille ja Kapinakirja koululaisesta aikuisille. Voin kyllä sanoa, että käytännön työssä kirjat usein unohtuvat ja keskittyminen tapahtuu juuri siinä kyseisessä ongelmatilanteessa. Ja jos jokaista tilannetta jäisi murehtimaan, niin pään sisällä olisi ylitsepääsemätön vuori. Kirjat ovat kuitenkin käytännönläheisiä ja niitä voi lukea aina silloin tällöin.
    Tia Isokorpi on yksi ihanimmista vuorovaikutustaitojen opettajista mitä tiedän ja Napit vastakkain kirjaa voin suositella kaikille. Kirja on tarkoitettu ihmisille, jotka tekevät töitä ihmisten kanssa ja joutuvat ratkomaan riitatilanteita.
    Tämä viimeisin tietoteos on Mervi Kantokorven, Pirjo Lyytisen ja Auli Viikarin Runousopin perusteet. Muutama vuosi sitten kävin luovan kirjoittamisen perusopinnot yliopistolla ja yksi oppikirjoista olisi ollut Aristoteleen runousoppi. Kirjoja oli yliopistolla ehkä muutama hajonnut yksilö, joista en saanut yhtään käsiini, joten opinnot sujuivat kyllä ilman runousoppiakin. Aihe jäi kaivertamaan, sillä tiedon puuttuminen jätti pienoisen nakertavan nälän, joten kun kuulin tästä uudesta Runousopin perusteet kirjasta (2009), päätin hankkia sen itselleni. Kirja on Palmenian eli Helsingin yliopiston julkaisema. Voin tunnustaa, että en ole lukenut kirjaa, ainoastaan silmäillyt tieteellisesti, kuten tieteellisiä julkaisuja silmäillään. Minulle sopivat tieteellisistä julkaisuista ennemmin käytännön toimintaa ohjaavat teokset.

    Viisi runsaasti tietoa sisältävää nettisivua:
    1. Väestöliitto: täältä löytyy jokaisen elämäntilanteeseen sopivia neuvoja ja ohjeita. 
    2. MLL eli Mannerheimin lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen
    3. Turun yliopisto: suoritin tutkintoni tässä opinahjossa.
    4. Vaski-nettikirjastot: tietoa ja lukuiloa, melkein päivittäisessä käytössäni.
    5. Kirjasampo: nettisivu lukijoille ja kirjoittajille.




14 kommenttia:

  1. Kiinnostavia valintoja. Katselin omia kirjojani jo tässä "sillä silmällä", mutta onneksi tulin lukemaan postauksesi, sillä olin jo unohtanut, että englanti on tässä haasteessa kielletty kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että tämä suomenkieli kelpaa tähän tietohaasteeseen. Muuten olisin siirtynyt miehen tietokirjojen pariin, sieltä kun löytyy ohjelmointikielestä lähtien useamman kielialueen tietokirjoja. Tykkään lukea suomenkielellä.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Minäkin olen lukenut tuota Runousopin perusteita, mutta siitä on jo muutama vuosi aikaa... jokin kirjallisuuden kurssi se varmaankin oli, ja kirjan opit ovat tainneet iloisesti unohtua. Mutta kansi palautui heti mieleeni. :) Nykyään mieluummin luen ja jätän tarkat analysoinnit mieluummin muille - eli enpä ole kaivannut kirjan oppeja blogihommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, uskoisin, että sinulta löytyy aikamoinen määrä tietokirjoja.
      Pitihän se yksi tietokirja laittaa liittyen tähän blogihommaan, Runousopin perusteet. Kuten huomasit, kävin perusopinnot ilman kurssikirjaa eli siis Aristoteleen runousoppia ja sain siitä jopa 4. Onneksi nykyään suositaan enemmän monimuoto-opintoja ja verkko-opintoja, ne sopivat minulle. Inhoan tenttejä. Kerran piti tenttiä viisi kirjaa yhteen sosiaalialan taloustenttiin ja tärkein kysymys liittyi Adam Smithiin, josta oli kirjan alareunassa pieni huomautus, jota en edes lukenut. Pyysin esseetehtävää tilalle ja sain. Ennemmin kirjoitan 12-15 sivua tietotekstiä kuin tentin.

      Poista
  3. Kiitos Mai haasteesta, teinkin sen ja linkitin sinuun. Löysin ihanan kattikirjan SKS:n sivuilta ja Joutilaat ja ahkerat löytyikin postilaatikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla :) Ehdin jo käydä kommentoimassa vastaustasi. Hyviä kirjoja olit löytänyt ja hurmaavan näköisen kattikirjan :)

      Poista
  4. Mai, kiitos haasteesta! Heititpä kovan pähkinän purtavaksi, mutta lähden sitä murtamaan jahka selviän viikonlopun temmellysten aiheuttamasta ihanista heipparallatunnelmista takaisin kartalle.. Aurinkoista mieltä ja viikonlopun kelejä Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinänhajontaa odotellessa nautinpahan ihanasta meri-ilmasta ja huhkin puutarhahommia. Aurinkoista olotilaa myös sinnepäin :)

      Poista
  5. Mai, kiitos, että ehdit vastata<3 Ja millaisia kirjoja oletkaan löytänyt: En ole lukenut noista yhtäkään. Runousopin perusteet ehkä pitäisi...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, tietokirjoja löytyy pilvin pimein ja jostakin syystä osa on kotiutunut kirjahyllyyni.
      No mutta Leena, kaikki ovat lukeneet Runousopin perusteet, ihan totta...vitsi :)

      Poista
  6. Näinhän se on: harvoja tietokirjoja, etenkään "kovaa tutkimusta" luetaan kannesta kanteen vaan sieltä haetaan sitä tietoa jotain tarkoitusta varten. Sitten on tietokirjoja, joihin palataan lähes päivittäin, syystä tai toisesta. Parhaat tietokirjat ovat mielestäni sellaisia, joista saa joka kerran jotain uutta irti & silloin myös todellisia inspiroitumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokirjoissa on se huono puoli, että tieto vanhenee nopeasti, joten ei niihin kannata niin älyttömästi panostaa. Opiskellessahan oli pieni pakko siihen pänttäämiseen, joka ei loppujen lopuksi ole niin älyttömän viisasta, sillä ihmisen muisti ei talleta pikapänttäystä tentiä tai koetta varten kovin pitkäksi aikaa.
      Inspiroituminen on ihanaa ja sitä koen kukka- ja puutarhakirjojen parissa. Niiden tieto ei vanhene, vaan lisääntyy.

      Poista
  7. Muistin Mai sinua haasteella
    Heitin sinua Unpopular Bookish Opinions -haasteen täällä.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/05/tietohaaste-ja-unpopular-bookish.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, vastailen haasteeseen kunhan saavun takaisin täältä saaren rauhasta (kevätpuuhista) :)

      Poista