perjantai 3. kesäkuuta 2016

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni



Aamukolmesta asti olen kuunnellut herätyskellon tikitystä: kutsuttu, kutsuttu, kutsuttu...

Nobelisti Herta Müllerin Tänään en halunnut tavata itseäni on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Ensimmäinen Müllerin kirja, jonka luin oli Hengityskeinu, kirja Neuvostoliittolaisesta pakkotyöleiristä, jonne Romania lähetti romaniansaksalaiset asukkaansa Stalinin vaatimuksesta ilmaistöihin. Leirielämä oli kuin vankielämää ilman ruokaa. Työläiset kuolivat ja heidät kärrättiin jonnekin pois. Müllerin oma äiti oli ollut kyseisellä pakkotyöleirillä. Herta Müller kuuluu Romanian saksalaisvähemmistöön, mutta asuu Saksassa. Müllerin 22 teoksen sisältöön liittyy useimmiten sorto, diktatuuri ja pako. Kirjassa Tänään en halunnut tavata itseäni päähenkilö pakenee ainakin ex-miehensä isää, joka halusi tuurata poikaansa miniänsä peiton alla. Nykyisessä elämässä hän on halunnut paeta maasta pois ja joutuu siksi kulkemaan kuulusteltavana melkein joka päivä.

Lillin hautajaisiin uskaltautui minun lisäkseni vain kolme ihmistä tehtaasta. Kaksi omasta halustaan, pakkausosaston tyttöjä. Kukaan muu ei halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa, miten muuan pako oli päättynyt.

Tänään en halunnut tavata itseäni on vahvasti pelkokirja. Päähenkilö on menossa kuulusteluihin jälleen kerran. Kuulusteluja on melkein joka päivä. Kuulustelija ahdistaa kuulusteltavaa joka päivä ja tällä kertaa päähenkilö pakkaa laukkuunsa muutaman henkilökohtaisen tavaran, jota tulee tarvitsemaan vankilassa, tai siellä minne joutuukin, sillä kuulustelut eivät pääty hyvin. Siitä on runsaasti esimerkkejä lähipiirissä. Diktatuurivaltiosta ei paeta ilman rangaistusta. Müller osaa taitavasti johdatella lukijaa pelon ilmapiiriin. Kirjan päähenkilö on käynyt kuulusteluissa jo monta kertaa. Tällä kertaa hän ehtii ajatella menomatkan aikana elämäntarinaansa, ihmisten eriarvoisuutta autoritäärisessä järjestelmässä, ja yksittäisen ihmisen ajojahtia ja hänen läheistensä ajojahtia, kun järjestelmä saa henkilön kynsiinsä kuin kissa hiiren, päästää irti, mutta ottaa kiinni, päästää irti, mutta ottaa kiinni, leikittelee, mutta hiirelle ei ole mitään armoa odotettavissa.

Hah hah, hulluksi ei tulla.

Herta Müller, Tänään en halunnut tavata itseäni ****
suom. Tarja Roinila
Tammen Keltainen kirjasto 2010
s. 242
Heute wär ich mir lieber nicht begegnet 1997

8 kommenttia:

  1. Kaikki muut Mülleirn kirjat olenkin lukenut, mutta en Hengityskeinua. Nämä kirjat sekoittuvat minulla jo tosiinsam, sillä lukemisesta on aikaa ja ahmin ne innokkaasti. Müller ei suotta saanut Nobeliaan. Vain Matala maa on muistissa eri tavoin, mutta se onkin erinomainen novellikokoelma. Müllerin teksti on vahvaa ja jälkimakukaan ei petä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani on nyt Hengityskenun ja tämän Tänään en halunnut tavata itseäni kirjan bloggaukset. Kiitos Leena vinkkauksesta. Otin kuvan netistä, enkä tarkistanut kirjan kansikuvaa. Yleensä otan itse kuvan, mutta nyt oli pakkorako, kun en ole kotona, lainata kuvaa vähäksi aikaa.
      Todella vahva tunnelataus pelosta koko kirjan ajan. Mutta Hengityskeinu oli sydänverellä kirjoitettu, tämä pelolla.

      Poista
    2. Mai, ole hyvä:) Voit ottaa kansia minulta ellet ehdi kuvata tms.

      Siis pakko lukea hengityskeinu! Edesmennyt ystäväni Eve, Rilken suomentaja mm., ehti kuulla Hengityskeinun nimen ennen lähtöään ja hän saksan taitajana kovasti kiitteli kirjan nimeä.

      <3

      Poista
    3. Kiitos Leena :)
      Hengityskeinu on todella hieno kirjan nimi.

      Poista
  2. Täyttyivätkö odotuksesi?

    Müllerillä on hieno kirjoitustapa. Rankat tarinat toki myös. Em. huolimatta en tahdo millään päästä kiinni hänen teoksiinsa. Tämänkin kanssa oli vaikeaa. Kirjoitinkin tästä sen vuoksi aikanaan eräänlaisen kaksoisbloggauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukset täyttyivät, mutta odotin jotain muuta, kun olin lukenut loistavan Hengityskeinun ensin. Tämä ei ihan yltänyt samaan, mutta ohittaa kyllä kirkkaasti Ferranten kohukirjan. Jostakin syystä nämä yhteiskunnalliset kirjat, joissa on sanomaa, vetoavat minuun herkemmin. Näiden rivien väleistä ei tarvitse kuvitella olemattomia, sillä rivit kertovat olellisen.

      Poista
    2. Pakko listä vielä, että minulle, joka siis en ole vielä lukenut Henityskeinua, tämä po. kirja tässä, jäi jälkeen Sydäneläimestä ja kirjasta Ihminen on iso fasaani, Matalasta maasta nyt puhumattakaan, joka taitaa olla minulle kolmanneksi paras novellikokoelma ikinä jälkeen Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta ja Colm Tóibínin Äitejä ja poikia, jota rrrrrakastan!

      Poista
    3. Leena, sinulla on kyllä uskomattoman hieno kokoelma luettuja kirjoja ja niistä löytyy varmaan myös postaukset <3

      Poista