sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Turun kirjamessut

Vuoden 2017 kirjamessut olivat 6-8.17 viikonloppuna. Päätin päättäväisenä ihmisenä, että en mene messuille perjantaina, koska tiesin, että sinne on kutsuttu 4000 koululaista. No huis hais sinnehän minä menin kuitenkin sekaan, enkä meinannut päästä sisälle enkä liikkumaan mihinkään. Koululaisia oli yksinkertaisesti liikaa ja heille oli annettu päivän tehtäväksi etsiä alueelta vastauksia tehtävää varten. No mitä syntyy, kun 4000 koululaista etsii kiireisesti lyhyessä ajassa vastauksia isolta alueelta, täysi sekasorto ja hulina ja kova meteli. Opettajat oli hukassa ja oppilaat olivat hukassa ja kuuluttaja kuulutti koko ajan hukassa olevia. Minulla olisi tähän hyvä käytännön vinkki, perjantai olisi vain koululaisia varten, sillä ruokamessuväki kritisoi jo nyt ja kieltäytyi antamasta maistiaisia koululaisille. Ehkä joku muu messu olisi parempi kirjamessujen kaveriksi esim. antiikkimessut tai käsityömessut tai digitaalimessut tai mediamessut tai yksinkertaisesti koululaisille/lapsille ja nuorille/opiskelijoille suunnatut messut.

Perjantaina yritin siis luovia ja katsella ympärille minkälaisen yleiskatsauksen sain paikasta, sillä kuuntelemisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään eikä valokuvaamisesta siinä ihmispaljoudessa. Anni Kytömäkeä kuuntelin vähän aikaa, olen lukenut hänen molemmat kirjansa Kultarinnan ja Kivitaskun. Hänen jälkeensä oli Koko Hubara, Ruskeiden tyttöjen kirjoittaja ja bloggaaja. Siri Kolu oli ihana oppilaiden kanssa, joita oli pitkin ja poikin ja päällekkäin kuuntelemassa. Sirin Taika Taksinen on virkistävä noitakirja-sarja. Roope Lipastikin oli puhumassa, en kuullut mitään. Roopelta olen lukenut Viikinkisolmun ja Rajanaapurin. Siispä syvennyin etsimään luettavaa ja uuden nobelistin kirjat kiinnostivat, mutta niitä ei ollut edes vanhojen kirjojen myyjillä, vaikka viime vuonna olisin voinut ostaa useammankin kirjan.
Lauantaina sitten uusin uteliain mielin messuille, ja kaveriksi sain mieheni. Satuimme tulemaan juuri, kun Tuomas Kyrö aloitti jutustelun uusimmasta kirjasta Mielensäpahoittajan Suomi, jonka jo aiemmin ostin miehelleni. Olemme Mielensäpahoittaja-faneja ja oli kiva kuunnella miten Mielensäpahoittaja-hahmo syntyi, ja miten kirjoja on ilmestynyt jo 8. Seuraavastakin kirjasta saimme kuunnella meheviä kohtia.
Tuomas Kyrön jälkeen jatkoi Mauri Kunnas, joka on yksi lempparikirjailijani. Huikea määrä kirjoja pienten ja isojen iloksi. Minä kuulun tuohon pienten sarjaan kokoni puolesta. Mauri Kunnaksen uusin kirja on nimeltänsä Koiramäen Suomen historia. Olen joskus ajatellut bloggaavani kaikki Mauri Kunnaksen kirjat, mutta niitä on jo melkein 90 ja taiteilija/kirjailija on selvästi vielä aikeissa jatkaa tuotantoaan. Uskon, että 100 kirjaa paukkuu komiasti läpi. Sitä kirjailija harmitteli, että oheistyötä kirjojen tekemisen rinnalle on tullut ihan liikaa, ei jää aikaa tehdä kirjoja, joka kirjailijan mielestä on hänelle lepoa.
Mauri Kunnaksen jälkeen lavalle nousi Fingerpori-sarjakuvien luoja Pertti Jaarla. Luen aina lehdistä kaikki Fingerpori-stripit, ja hauskinta on jos niitä  joutuu miettimään, että mikäs juttu tuokin on. Fingerpori-ajattelu on löytänyt paikan jostakin aivojeni ja sydämeni väliltä, vitsiosastolta, ja todellakin elävästä elämästä löytyy suurin osa Fingerpori-maailmasta. Jaarla saakin paljon aiheita faneiltaan.  Haastattelussa Jaarlalta syntyi juttua, ja toimittaja sai pyöritellä melkein koko ajan peukkujaan. Fingerpori on  siis jo 10 vuotta vanha.
Tämänvuotiset kirjamessut päättyvät sunnuntaina, mutta kaksi päivää oli ihan sopivat minulle. Viisi kirjaa rikkaampana ei ole paha juttu, kun kaikista neljästä kirjasta oli hyvät alennukset ja yhden sai ilmaiseksi (Paljasjalkainen kuningatar). Joka päivä olisi saanut yhden kirjan ilmaiseksi, mutta olin jo lukenut perjantaipäivän John Greenin kirjan. Messut on nyt taputeltu pakettiin. Kahdet edellisvuotiset olivat minusta visuaalisesti ja rakenteellisesti paremmat. Hyvä idea oli se, että sisälle pääsi ilmaiseksi, kun pukeutui Cosplay-hahmoksi. Hassua oli laukkujen tarkistus, kun ruokamessuilla oli veitsi ja puukko poikineen, eli halutessa väkivallan tekijät olisivat saaneet aseensa ihan paikan päältä. Ensi vuonna tavataan jälleen Turun kirjamessuilla.

Arvatkaapa mikä noista kirjoista on lempparikirjani?

Messuterveisin
Mai

8 kommenttia:

  1. En tajunnutkaan että Kunnas on julkaissut noin huikean määrän kirjoja! Mieletöntä. Ai, ostit Ildefonso Falconesin kirjan... Itse juuri bloggasin Meren katedraalista. Taidan arvata suosikkisi, vaan en sano ääneen :) Itsekin olin eilen Turussa päin, Mietoisissa hautajaisissa. Ei läheinen, mutta ei ollut paukkuja Turun messuille nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin netistä 89 kirjaa, jonka lisäksi on yhdistelmäkirjat aiemmin ilmestyneistä, joita en laskenut mukaan. Ja kun ajattelee, että hän on myös piirtänyt ja värittänyt kaikki itse.
      Tuo Falconesin kirjan sai ilmaiseksi messuilta. Joka päivälle oli eri kirja. Olisin toivonut suomalaisia kirjoja, kun on itsenäisyysjuhlavuosi.
      Toivottavasti arvaat oikein :)
      Hautajaiset, minäkin olin syyskuussa hautajaisissa. Surujuhlissa Oulussa. Tiedän tunteen ja ymmärrän, että messut ja hautajaiset eivät sovi yhteen samalla reissulla.

      Poista
  2. Mai, kiitos kiintoisasta messuraportista hulinoineen, hälinöineen päivineen!
    Pelkka ajatuskin Mielensäpahoittajasta vetää suun messingille, Mauri Kunnas on omaa luokkaansa jo useammassa polvessa. Koiramäen Suomen historiaa olin jo riittailut joko joulukuiseksi synttärilahjaksi tahi Pukin konttiin.
    Fingerpori puolestaan on ehdoton tapaus ja Hesarin päivän herkku, uskomatonta tykitystä vuodesta toiseen Jaarlalta.

    Hmph, taidanpa veikata Puluboita!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Hulinaa ja hälinää ja ääntä oli ihan riittävästi ainakin perjantaina. Lauantai oli sitten semmoinen päivä, että kuulikin jotain. Sama juttu, tuo Koiramäen Suomen historia kiinnostaa, ihan voisin omaksi iloksenikin sen hankkia.

      Arvasit oikein. Olen lukenut varmaan kolmannen kerran kaikki muut Puluboit ja Ponit tänä kesänä. Ääneen :) Tosin nyt luettiin ja kikateltiin vain Puluboin osuudet :)

      Poista
  3. Mai, kiitos messuterveisistä!

    Lempparikirjasi - olisko Joutavuuksien jumala?

    Minulla jää tänä vuonna molemmat kirjamessut väliin, Turun ja Helsingin.
    Viime vuonna olin Turussa juuri perjantaina. Vähän ahtaalta tuntui, mutta viihdyin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on miehen kanssa käyty yleensä lauantaipäivänä kirjamessuilla Turussa. Viime vuonna kävin myös Helsingissä yhtenä päivänä kirjamessuilla. Junalla on niin kätevää, jos se toimii, mennä Pasilaan Messukeskukseen.

      Ei ollut Joutavuuksien jumala.

      Poista
  4. Kiva kuulla messukuulumisia. Huh, en olisi kyllä kestänyt 4000 koululaisen seassa!! ;) Olisin halunnut tulla sinne Turun messuille, mutta en päässyt, enkä ehkä pääse Helsinkiinkään. Mutta ehkä parempi, koska minä en kyllä selviäisi sieltä "vain" viiden kirjan ostamisella ... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Syksyn Lehti <3
      Niin kuin huomasit, vaikeaa oli minullakin perjantaina. Jostakin syystä eteinen, joka on tosi iso paikka, oli jokaisen kouluryhmän kokoontumispaikka, joten se oli kuin elävä muuri, joka imaisi mukaansa. Peukutan jokaista opea, joka ymmärsi sijoittaa kokoontumispaikaksi jonkun muun paikan.
      Tuo kirjanostaminen pysyy hanskassa, kun laittaa itselle ostoslistan, eikä poikkea siitä. No minähän tietysti poikkesin siitä hiukan. Zafonit oli listalla, mutta 2 pokkaria 10e, niin piti ottaa toinen pokkari ja luin juuri Roylta uusimman kirjan niin Joutavuuksien jumala tuli luontevasti mukaan. Puluboyn ja Ponin komerokirja on joululahjalistalla. Sitten yksi lastenkirja oli listalla, mutta se oli 30 euroa, joten odotan edullisempia aikoja. Uuden nobelistin kirjat syynäsin tarkkaan, mutta ei yhtään ainutta vanhojen kirjojen hyllyissä ja uusin maksoi maltaita.
      Huom! Ostin neljä kirjaa ja tuo yksi tuli messujärjestäjien lahjana.

      Lauantai oli sitten ihan kiva messupäivä <3

      Poista