lauantai 7. huhtikuuta 2018

Anne Swärd: Vera

Kaikki ovat huoneessa paitsi minä, joka olen jossain muualla. Sintsin ja organzan luulisi valahtavan isoksi valkoiseksi kasaksi lattialle, sillä minä olen kaukana, paikassa josta muut eivät edes tiedä mitään.

Ruotsalaisen Anne Swärdin Vera syventyy nuoren päähenkilönsä kautta sodanjälkeisen Ruotsin ahdasmielisen ja ennakkoluuloisen porvariperheen elämään. Nuori Sandrine on paennut sotaa Ruotsiin, jättänyt sodan taakseen ja toiveena on sulautua meren aaltoihin jossakin rauhallisessa paikassa, mutta  tarinalla on tarjottavana hänelle jotakin muuta. Ivan haluaa turvata Sandrinen elämän, mutta siinä samalla myös oman elämänsä. Perhe huokaisee helpotuksesta, kun veljessarjan vanhin poika on myös saatu avioliiton rauhallisen satamaan. Hääpäivä yllättää kaikki muut, paitsi Ivanin ja Sandrinen.

Juorujen aallokko käy vaarallisen voimakkaana tuttavapiirissä. Kuka on tuo lapsimorsian, tyttövaimo, joka on ilmaantunut kuin tyhjästä, sodan keskeltä tai ties mistä?

Kirjan vahvuus on Sandrinen kasvukertomus, ja lopulta pakomatka pois sodan ikävistä olosuhteista, joihin hän ei ole voinut itse puuttua mitenkään. Avioliitto ei ole helppo juttu, eikä edes tyttären syntymä luo Sandrinelle turvallisuuden tuntua. Mielessä on vain jatkuva pelko siitä mitä häneltä vaaditaan. Ivanin suku on tottunut skandaaleihin, peittelyyn ja salailuun, ja Sandrine on helppo pelotella tottelemaan ja olemaan hiljaa. Lopulta tulee päivä, jolloin Sandrine levittää siipensä ja nousee lentoon.

Vera on kertomus nuoresta tytöstä, joka kasvaa ja kehittyy ottamaan vastuun itsestä ja lapsesta. Sandrine ei ole tottunut rikkauksiin, joten paluu luonnonläheiseen elämään käy helposti, mutta tyttärelle se ei ole yhtä helppoa. Kirjassa käsitellään sodanaikaisia moraalikäsityksiä ja oikeuskäsityksiä mm. poikkeava seksuaalisuus oli lailla kielletty ja ilmitulo tiesi maineen menetyksen lisäksi muitakin menetyksiä. Moni piiloutui avioliiton taakse välttääkseen ilmitulon. Kirjassa käsitellään erilaisia tunteita ja tunnelmia, joiden kuvaajana kirjailija onnistuu loistavasti. Sandrinen mielenmaisemat kulkevat vahvasti muistojen matkassa hyppelehtien kuin kotivuoriston poluilla. Anne Swärd sai minut ahdistumaan, hengästymään ja ihastumaan uskomattomalla tarinallaan.

Anne Swärd, Vera ****
Suom. Jaana Nikula
Otavan kirjasto 2018
s. 373
ruotsinkielinen alkuteos Vera julkaistiin 2017


9 kommenttia:

  1. Luin ensin, että 'Anne Svärfd sai minut hengästymään uskomattomalla tavalla...' Outoja lukivirheitä mulla:)

    Pidit, pidit ja voi sekä pitää, että ahdistua, eli Vera teki just sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut lukuvaikeuksia Toni Morrisonin loistavan Minun kansani, minun rakkaani teoksen jälkeen. Paluu loistavasta Pulizer-palkitusta tarinasta normaaliin kirjallisuuteen on käynyt kivikkoisesti. Sitten tuli Veran Sandrine omine ahdistuksineen ja sai minut ahdistumaan siinä mukana. Kirja on niin täynnä erilaisia tunnetiloja, että epäilin itseäni lukijana. Pidin siis kirjasta, mutta se sai minut ahdistumaan.

      Lukuvirheitä tulee jokaiselle lukijalle varsinkin väsyneenä ;)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut koskaan Swärdiä ja en oikein tiedä pitäisikö koittaa tällä kirjalla. Ahdistumista ei kyllä nyt oikein jaksais lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swärdin kirjat sisältävät vahvoja tunnetiloja ja arkaluonteisia aiheita. Ahdistumisesta huolimatta, luin kirjan kuin hädässä, sillä halusin tietää mitä oikein tapahtuu. Pidin kirjasta ja sen tunnelmista.

      Poista
    2. Okei, kiitos. Ehkä luen, ehkä en :)

      Poista
    3. Lupaan, että kirja vie mukanaan :)

      Poista
  4. Vaikutuin Swärdin Kesällä kerran -romaanista niin että tämä on ehdottomasti lukulistallani. Tunnelma oli omanlaisensa ja lukisin mielelläni Swärdiä lisää, vaikka ahdistaisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen Kaisa. Ei haittaa vaikka ahdistaa, kun kirja on hyvä. Tarinan rosoisuus ja särmäkkyys ovat vain plussaa.

      Poista