maanantai 6. tammikuuta 2020

Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaaste



Kirjahyllyn aarteet -lukuhaaste pyörähti toiselle vuodelle, joten aloitetaanpa tämäkin vuosi lukemalla ainakin muutama lukematon kirja kirjahyllyn perukoilta. Edellisen haasteen aikana luin pari sellaistakin kirjaa haasteeseen, jotka olin lukenut aiemminkin, mutta jotka halusin lukea uudestaan. Liitin myös näppärästi uudemmatkin kirjat haasteeseen mukaan. Eivätpähän menneet lukematta hyllyjen pimentoihin.

Lukuhaaste on voimassa 6.1.2020 – 5.1.2021. Voin sanoa, että viime vuosi meni todella nopeasti ja mukavasti, kun päätin lukea omia kirjoja, joita riittää tällekin vuodelle, ja sainpahan laitettua luettuja kirjoja kiertoon kavereille ja sukulaisille. Sanoin myös heille, että kirjoja ei tarvitse palauttaa. Kirjahyllyynkin tuli ihan uuden näköistä, kun osa kirjoista lähti kiertoon. Toivottavasti saan luettua tänä vuonna saman verran kuin viime vuonna.

Tervetuloa mukaan lukuhaasteeseen blogikolleegat, sillä yhdessä lukeminen on aina kivempaa. Haasteeseen riittää yksikin oma kirja ja haasteelle on vuosi aikaa.

Tsempataan yhdessä toisiamme omien lukemattomien kirjojen pariin ja niiden unohduksissa olevien tarinoiden maailmoihin.


Haasteessa mukana:

Raija/ Taikakirjaimet
MarikaOksanhyllyltä
Jokken kirjanurkka
Helmis/Kymmenen puikkoa langalla
Paula/Kirjan pauloissa
Luetut kirjat-blogi
Niina T/Yöpöydän kirjat
Suketus/Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjahilla
Satu/Kuunnellut äänikirjat
Reta Anna Maria/Todella vaiheessa
Anneli A/Kirjojen kuisketta
Heidi H./Kirjahamsterin lukuvinkit
Kirjarakkautta
Mervi/Lukuaikaa etsimässä
Sara/ Villa Emilia
LauraKatarooma/Kirjaimia
Kaisa/ Kirja hyllyssä
Pearl Clover/Iltatähden syttyessä
Aino / Sheferijm-Ajatuksia kirjoista! 

48 kommenttia:

  1. Olen jälleen mukana lukuhaasteessa Taikakirjaimissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Raija. Omat kirjat ja niiden tarinat voivat olla yllättävän kivoja.

      Poista
  2. Mukana ollaan! Minulla onkin parhaillaan kesken Jayne Anne Phillipsin Kiuru ja termiitti (jota aloittelin tosin jo viime vuoden puolella), joten olen hyvässä vauhdissa haasteen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on aivan mahtava kirja kesken. Hankin itselleni alennusmyynnistä muutaman kirjan, joiden seurassa uskoisin ajan kuluvan mukavasti. Muuten yritän jälleen olla tarkkana hankintojen kanssa.

      Sinulla on haaste sitten hyvällä mallilla, lukuiloa :)

      Poista
  3. Kiva haaste. Koitan muistaa osallistua kun omasta hyllystä tulee luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osallistut haasteeseen Jokke :)

      Uskon, että sinun listaltasi tulee tosi pitkä.

      Poista
    2. Uskon, että sinun listastasi tulee tosi pitkä (tabletti taas vaihtanut kirjainta 😊).

      Poista
    3. Hei, koosteeni tässä https://jokkenrunot.blogspot.com/2020/12/kirjahyllyn-aarteet-2-haasteen-koonti.html
      kiitos haasteesta.

      Poista
    4. Kiitos Jokke koosteesta ja osallistumisesta haasteeseen.

      Poista
  4. Hyvä idea! Olen siivonnut kirjahyllyistä jo muutaman kassillisen itselle turhia (enimmäkseen lahja)kirjoja laitettavaksi eteenpäin ja on kiva, kun hyllyssä alkaa olla vain kirjoja, jotka sinne haluan. Samalla olen löytänyt joitakin lukemattomia ja yllättävän monta jo luettua kirjaa, jotka olisi kiva lukea uudelleen ja laittaa vaikka sen jälkeen eteenpäin.
    Eli kyllä, tähän haasteeseen pyrin osallistumaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että lähdet mukaan haasteeseen. Minäkin otin kirjahyllystä sellaisia kirjoja esille, jotka voisin vuoden aikana lukea. Ja osa voi matkata uusiin kotiin lukemisen jälkeen.

      Lukuiloa 😊

      Poista
  5. Olen mukana, Mai! Tämä haaste muistuttaa lukemaan oman hyllyn kirjoja - ja auttaa tosiaan tekemään tilaa jälleen uusille oman hyllyn kirjoille.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tulet mukaan haasteeseen. Ja onhan tässä mukana kestävä kehitys, kun kirjat luetaan, eikä vain hankita.

      Lukuiloa :)

      Poista
  6. P.S. Ihania nuo valkoiset tulppaanit uudessa logossasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit on ihania. Logo tarvitsee vielä viilaamista.

      Poista
  7. Minäkin olen taas mukana. Hyllyn uumenissa on tarjooma, josta luettavaa kenties on löydettävissä silloin, kun uutukaisia ei ole saatavilla.🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava, kun olet jälleen mukana. Minä olen vähän vähentänyt uutuuksien lukemista, kun vanhemmissa kirjoissa on niin paljon hyviä kirjoja, jotka haluaisin lukea.

      Lukuiloa :)

      Poista
  8. Mukana toisellakin kierroksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että olet mukana lukemassa kirjahyllyn aarteita :)

      Poista
  9. Mukana tälläkin kierroksella. Oli niin mukavaa, kun sai luettua oman hyllyn kirjoja tietoisesti enemmän. Miten ne aina jäävätkin muiden jalkoihin, en ymmärrä edelleenkään sitä mekanismia. Mutta nyt siis luetaan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet mukana lukuhaasteessa. Tosi mukava lukea tietoisesti omia kirjoja. Jotenkin tuo kirjaston varauslista netissä on liian helppoa käyttää. Varsinkin kun se muuttui ilmaiseksi.

      Luetaan vaan :)

      Poista
  10. Mukana taas! Tosi kiva, että haaste jatkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että olet mukana jatkohaasteessa :)

      Lukuiloa :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tulet mukaan lukemaan kirjahyllyn aarteita. Uskon, että hyllyistäsi löytyy runsaasti kirjoja.

      Lukuiloa :)

      Poista
    2. Juuri sain kuunneltua Jules Vernen Kapteeni Grantin lapset. Tämä on minulle varsinainen klassikko ja löytyy painettuna myös minun hyllystäni.
      https://kuunneltua.blogspot.com/2020/11/jules-verne-kapteeni-grantin-lapset.html

      Poista
    3. Oletpa löytänyt kunnon klassikon. En muista, olenko lukenut tätä kirjaa. Vernen kirjoja on tullut luettua varsinkin lapsille. Kirjoista on tehty nykyaikaan sopivia lastenkirjaversioita.

      Poista
  12. Kaipa minä tähän osallistun, kun blogissani vuoden 2020 tavoitteissa mainitsin tämän haasteen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että osallistut haasteeseen. Joskushan ne omatkin kirjat pitää lukea. Tsemppiä vaan omien kirjojen lukemiseen.

      Lukuiloa :)

      Poista
  13. Viime vuonna tämä haaste meni ihan ohitse, mutta nyt olen ilman muuta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että olet haasteessa mukana. Kirjahyllystä voi löytyä todellisia kirja-aarteita, upeita tarinoita ja viihtyisiä lukuhetkiä, kun niille annetaan tilaa ja aikaa.

      Lukuiloa :)

      Poista
  14. Itsekin aina katselen noita oman hyllyn lukemattomia ja pohdin että taasko yksi vuosi vierähti. Ehkä liittymällä mukaan tähän haasteeseen saisin viimein vähän putsattua tuota hyllyä. Mukana siis ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että osallistut haasteeseen. Minä nostelen kirjahyllystä makuuhuoneen puolelle pinoon sellaisia kirjoja, jotka kiinnostaa lukea seuraavaksi. Ovatpahan siirtyneet pois kirjahyllystä lähemmäs lukuhetkeä :)

      Tervetuloa mukaan ja lukuiloa :)

      Poista
  15. Olen osallistunut haasteisiin tosi laiskasti, mutta tähän haasteeseen osallistumisessa on realismia, koska haluan joka tapauksessa lukea myös oman hyllyn kirjoja. Ehkä tästä saa siihen vielä vähän lisää intoa. Mukana ollaan siis! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että osallistut tähän lukuhaasteeseen. uskon, että listastasi tulee pitkän pitkän...pitkä.

      Lukuiloa 😊

      Poista
  16. Ykköskierroksen tulos on niin heikko, joten ei kun mukana tänäkin vuonna. Simbergin elämäkerta varsinkin odottaa lukijaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään paineita Mervi, yksikin kirja riittää. Simbergin elämäkerta vaikuttaa kiinnostavalta.

      Lukuiloa ja tsemppiä lukuvuodelle 😊

      Poista
  17. Minä jo luin yhden kirjan omasta hyllystä, joten ilmoittaudun mukaan. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sara :)

      Sinulla on hyvä vauhti päällä. Mukavaa viikonloppua ja lukuiloa :)

      Poista
  18. Kyllähän se sitte munki pitää osallistua tälle uusintakierrokselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sinuahan minä täällä odotinkin mukaan haasteeseen, kun tiedän, että luet niitä omiakin kirjoja.

      Lukuiloa haasteeseen :)

      Poista
  19. Jatko-osa on ehtinyt alkaa ihan huomaamattani, mutta olen tietysti mukana tänäkin vuonna! En ehkä muistanut myöskään raportoida sinulle viime vuoden Kirjahyllyn aarteita, mutta niitä kertyi 16 kappaletta, johon olen varsin tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mahtavan kirjapinon olet lukenut viime vuonna omasta hyllystä. Kiva kuulla Kaisa, että olet mukana tänäkin vuonna.

      Lukuiloa :)

      Poista
  20. Mukana! Olin joskus mukana myös jonkun blogin aloittamassa #hyllynlämmittäjä -haasteessa, mutta sitä ei taidakaan olla tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että aiot lukea myös oman kirjahyllyn kirjoja. Tervetuloa mukaan haasteeseen ja lukuiloa :)

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Tervetuloa Aino mukaan lukuhaasteeseen. Sinulla on varmasti hyllyt täynnä omia kirjoja :)

      Poista
    2. Kirjahylly on aarteita täynnä, mutta nämä luin haasteeseen:
      Aino-Inkeri Kumara: Ulla peikkotyttö
      Laura Ingalls Wilder: These Happy Golden Years

      Poista