keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Amanda Craig: Synkkä sopimus (Naistenviikko)

 

 

Raivo sai hänet jatkamaan eteenpäin, se oli kuin sokeri tai viina. Se sai hänet juoksemaan Paddingtonin aseman laituria vielä viimeisellä hetkellä ennen kuin pilli viheltäisi ja hänen matkalippunsa menisi vanhaksi. Jälkeenpäin hän aprikoi, kuinka moni asia olisi mennyt toisin, jos hän olisikin myöhästynyt junasta.

Etelä-Afrikassa syntyneen Amanda Craigin teos Synkkä sopimus sisältää psykologisia trillerivivahteita. Päähenkilö Hannah oli köyhyysrajalla elävä yksinhuoltaja, joka oli pudonnut elintasostaan sen jälkeen, kun he olivat eronneet miehensä kanssa. Mies teki kaikenlaista kiusaa, joten Hannahin hermot olivat kireällä. Lisävaikeuksia toi äidin syöpätaistelu.

Hannah tapasi junassa erään naisen. Nainen oli taitava manipuloija ja Hannah joutui naisen lumoihin välittömästi. Naisella näytti olevan ratkaisun avaimet Hannahin huoliin ja murheisiin kuin taikaiskusta. Hannah meni lankaan, ja edessä oli lisähaasteita omien ongelmien päälle. Hän oli lupautunut tekemään rikoksen.

Jos joku ansaitsisi kuolla, niin sitten hän itse. Ei Maisy. Maisy, joka oli niin hyväsydäminen, että siirteli matoja kepillä syrjään polulta, jotta ne eivät tallaantuisi. Hän oli täysin viaton ja joutuisi nyt kärsimään äitinsä pahoista teoista.

Englannissa asuva Amanda Craig on  sisällyttänyt tarinaansa naisten kokemuksia työpaikkojen hyväksikäytöstä ja seksismistä. Esimerkiksi palkkaus oli miehille parempi ja he saivat helpommin ylennyksiä kuin naiset. Lapsen saamisen jälkeen odotettiin, että naiset jäisivät hoitamaan lapsia, joten paluu työelämään oli vaikeaa. Hannah teki siivoustöitä osa-aikaisesti, jotta selviäisi lapsensa kanssa taloudellisesti. Hän ei pystynyt palaamaan entiseen työpaikkaansa, jossa työpäivät venyivät pitkiksi.

Amanda Craigin Synkkä sopimus vei päähenkilön oudolle junamatkalle.


Amanda Craig, Synkkä sopimus

suom. Sirpa Saari

MinervaCrime 2022

s. 372

The Golden Rule 2020

Cosy crime



Haastetta vetää Tuijata-blogi.

 

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen asetelma kirjassa. Eteläafrikkalaisen kirjaa en varmaankaan ole ikinä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija asuu nykyään briteissä ja tämänkin kirjan miljöönä toimii Lontoo jne.

      Poista
  2. Taas aivan uusi dekkaristi! Mukavaa naistenviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Riitta :) Tämä oli ehkä minulle liian kevyt rikoskirja. Yleensä tykkään räväköistä tapahtumista. Näin kesäaikaan tämäkin sopi silti hyvin, kun aivot ovat lähteneet omalle kesälomalleen.

      Poista