lauantai 9. heinäkuuta 2022

Miika Nousiainen: Pintaremontti

 

 

Näen jokaisen silmistä saman ajatuksen. Eikö tuo raukka ole vieläkään löytänyt kumppania? Olen samaa mieltä. Kyllä tässä iässä pitäisi jo olla perhe.

Miika Nousiaisen Pintaremontti ei kertonut remontista, niin kuin ajattelin sen kertovan. Pintaremontti-blogi kyllä löytyi kirjasta. Sitä vetävä henkilö oli kirjassa pienessä  sivuroolissa. Kirjan henkilöhahmoja olivat Sami ja hänen äitinsä Seija ja siskonsa Henna. Myös Samin kaverit Markus ja Pesonen olivat kirjan kertojia. Iältään he olivat nelikymppisiä ja Seija reilun 70.

Pesonen lukee värisevällä äänellä: "Pitkäaikaisen naapurin, ja hyvän ystävän, Martti Heinosen muistoa kunnioittaen. Pesoset." Sitten hän polvistuu laskemaan kukkalaitteen arkun päälle. Takki on sen verran lyhyt ja housut sen verran alhalla, että Pesosen persvako paljastuu kirkkokansalle.

Niinpä niin. Alhaalla roikkuvat housut paljastivat oleellisen, mutta hyvin normaalin ruumiinosan. Pesonen tykkäsi roikkuvista housuista, tosin kirjan kuvioissa hän joutui jopa pitämään vyötä. Siitähän ei sitten hyvää seurannut, päinvastoin aivan kamalaa.

Sami kavereineen, Samin äiti ja Samin sisko Henna päätyivät kaikki yksinäisiksi sinkkuihmisiksi. Tosin Markuksella oli kolme pientä lasta, joten ei hän hirveän paljon ehtinyt murehtia yksinäisyyttään. Yksinhuoltajuus vaan alkoi pitkän päälle rasittamaan häntä. Eikä ihme. Itsekin yksinhuoltajuuden kokeneena voin sanoa, että voimat olivat välillä ihan hukkateillä. Minulla olikin t-paita, jossa luki, että "Äiti on vähän väsynyt".

Henna kipuili biologisen kellonsa kanssa. Tosin Samin biologinen kello tikitti myös lujaa. Henna oli jo kokeillut hedelmöityshoitoja ja toivoi adoptiolasta, mutta se oli liikaa hänen miehelleen. Siis suurta draamaa nousi tämän kirjan sivuilta tämän tästä eteeni. 

Väliin ei tiennyt, että itkisikö vai nauraisiko, sillä tekstistä nousi hienovireinen kyynisyys kera mustan huumorin. Huumoria löytyi sen verran paljon, että huomasin nauravani ääneen ainakin pari kertaa. Tuhersin kyllä parit itkutkin herkimmissä kohdissa. Voin siis sanoa, että tykkäsin kirjasta. Tykkäsin hurjasti siitä, että Pesonen varsinkin löysi rakkauden isolla ärrällä. Sötem. Minä sitten tykkään rakkaudesta myös kirjojen sivuilla.

Halaan äitiä kiitokseksi. Häpeän sitä miten olen häntä kohdellut. Minä haukuin hänet alimpaan helvettiin ja käskin luopua rakkaimmastaan. Vastapalvelukseksi hän pelasti minut pakkotöiltä.

 

Miika Nousiainen, Pintaremontti

Otava 2020

s. 365

Ihmissuhde- ja parisuhdeongelmia ja muitakin ongelmia

 

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

9 kommenttia:

  1. Nousiainen kirjoittaa jutustelevaa ja elämänmyönteistä, silottelematonta tekstiä, johon oli helppo solahtaa sisään. Hänen lähestymistapansa on inhimillinen, herkkä, selkeä ja hirtehisen analyyttinenkin.
    Herkullinen ja hyvänmielen hyrinää poikiva hervoton ja pakotteeton teos, josta löytyi tietty myös paikka paikoin hykerryttävää kontaktipintaa, oiva kokonaisuus silkkaa lukemisen iloa ja riemua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa lukemisen riemua löysin minäkin, huolimatta siitä, että kaipasin sitä oikeaakin pintaremonttia, jota ei sitten kirjassa ollut ollenkaan. Jospa kävisin katsomassa Naantalin asuntomessut ja löytäisin hyviä ideoita oman kodin pintaremonttiin. Ainakin kylppäri pitää rempata.

      Poista
  2. Omalla kohdallani sen puute oli suoranailnen helpotus, kun kaikki remontit kh- ja putkia myöten on tehty, mutta Sinulle idearikasta messuilua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sitten tykkään remppahommista. Voisin lähteä maalikauppaan, kun on vapaata. T. Mai

      Poista
  3. Ei ole tullut luettua Nousiaiselta kokonaista kirjaa. Maaninkavaara jäi aikoinaan kesken, se rupesi jostain syystä ahdistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Maaninkavaaraa. Tykkäsin tosi paljon Vadelmavenepakolaisesta. Nousiaisten musta huumori ja hiljainen kritisointi huumorin kera uppoaa minuun aika sulavasti.

      Poista
    2. Valitettavasti vastauksessani on virhe: ei Nousiaisten vaan Nousiaisen :)

      Poista
  4. Jännän kuuloista tarinaa... En tiedä lukisinko vai en. Mietityttää rikkoutuisiko Vadelmavenepakolaisen lumous jos lukisin lisää Miika Nousiaisen tekstiä.

    Pintaremontista tulee mieleen vanhan TV-sarja Home Improvement ( = Kodin kunnostus) jossa oli ideana remontin ohessa parantaa perheen ihmissuhteita. Mainio lähestymistapa.

    Kiitos esittelystä. Teos on minua kiinnostanut. 📗 Tosi kiva lukea siitä miten koit lukemisen 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiaisen ääni löytyy myös tästä kirjasta. Vadelmavenepakolainen oli kyllä huippu hyvä kirja. Kiitos Rita kommentistasi. T. Mai

      Poista