perjantai 25. lokakuuta 2024

Maggie Shipstead: Maapallon ympäri

 


Olen syntynyt matkaamaan. Myötäilemään maan muotoja niin kuin merilintu aallon harjaa.

Yhdysvaltalaisen Maggie Shipsteadin teos Maapallon ympäri kertoi lentäjä Marian Gravesin tarinan. Marian Graves syntyi vuonna 1914 kaksosveljensä kanssa. He kasvoivat isän taiteilijaveljen luona maaseudulla. Kasvatus oli mitä oli, mutta kouluakin tuli käytyä. Marianin pääkiinnostus oli koneissa, moottoreissa ja varsinkin lentokoneissa. Rahaa ei ollut, joten sitä oli hankittava tavalla tai toisella. Siispä Marian esiintyi poikana, jotta sai edes jotain töitä koulun ohessa.

Aina he eivät menneet kouluun. Jos päivä oli upean aurinkoinen tai lunta oli tullut lumoavasti, he saattoivat vaeltaa jonnekin muualle. Heillä oli kaveri, Caleb, vielä heitäkin villimpi ja pari vuotta vanhempi, Rattlesnake-jokea hieman alavirtaan vanhassa hökkelissä asuvan huoran poika.

Marian sai lopulta mahdollisuuden lentää, mutta samalla hän menetti vapautensa. Lentämistä rajoitettiin sen mukaan, miten Marian käyttäytyi. Rajoittajana toimi hänen oma miehensä. Tuo avioliitto oli kurjaakin kurjempi, ja onneksi Marian häipyi lopulta. Mutta hän sai pelätä vielä vuosia miehensä kostoiskua, samoin sitä pelkäsi hänen kaksosveljensä. 

Minua kutsuttiin Alaskassa noidaksi, se oli vitsi, koska pääsin, minne halusin, vaikka sää oli kuinka huono.

Marian pakoili miestään Alaskassa eri nimellä. Tuli kuitenkin sota-aika, jolloin Marian matkasi Eurooppaan, sillä hänen lentokyvyilleen oli kysyntää. Ja samalla matkalla hän rakastui.

Pehmeästi putoilevat lumihiutaleet, nuo katuvaloissa hohtelevat pikkuruiset kuurakukkaset näyttivät perin herkiltä ja viattomilta, mutta olivat todellisuudessa mustan, sokean raivon lähettiläitä, vimman, joka juuri silläkin hetkellä vaani hyvin hoidettujen kattojen, hurskaiden tornien ja pilkuntarkkojen kellotapuleiden yllä.

Marian halusi tehdä uhkarohkean lentomatkan maapallon ympäri. Hän tarvitsi mukaansa suunnistajan, vaikka hän halusi lentää yksin. Tuo matka on kuvattu kirjan alussa karttakuvassa.

Kirjan nykykuvauksissa oli nuori näyttelijä, joka sai mahdollisuuden tehdä elokuvan Marianista. Mielestäni kirja olisi ollut vallan mainio ilman nykyaikaa. Samalla kirja olisi tiivistynyt, sillä nyt siinä oli mielestäni liikaa rönsyjä. En olisi halunnut lukea sivutolkulla nykyajan huumeiden käytöstä ja bilettämisestä.

Maggie Shipsteadin teos Maapallon ympäri vei historian siivin yläilmoihin taivaalle.

 

Maggie Shipstead, Maapallon ympäri

Suom. Kaisa Sivenius

Otava 2024

s. 709

Great Circle 2021

Historiallinen teos

Lentäjä

Queer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti