keskiviikko 1. lokakuuta 2025

Marko Annala: Ylva

 


Hänen silmänsä olivat minusta tavattoman kauniit, vaikka minä samalla pelkäsin niitä.

Marko Annalan uusin teos Ylva kertoi tarinan Ylvasta, Morkista ja Konradista. Kirjan päähenkilö oli 14-vuotias Ylva, joka kipuili oman nuoruutensa ja isän kuoleman aiheuttaman surun ja ikävän välimaastossa. Sitten hän tapasi kiinnostavan pojan, Morkin, joka lauloi bändissä raskasta hevimusiikkia. Mork toi Ylvan elämään synkkiä ajatuksia, mutta samalla niitä nuoruuden herkkiä ajatuksia.

Täältä metsän keskeltä minä odotan löytäväni jotain. Selityksiä. Muutosta. Joko voimia elää tai uskallusta kuolla. 

Kirjan toinen kertoja oli vaimonsa kuolemaa sureva taidemaalari. Konrad pakeni suruaan ja ahdistustaan syvälle metsään, jossa oli perinnöksi saatu vanha mökki. Pian Konrad huomasi lähistöllä liikkuvan suden, joka vaikutti olevan kiinnostunut siitä, mitä hän teki.

Musiikki voimistuu koko ajan, kunnes lopulta kuulen laulua, huutamalla toistettuja sanoja, sellaisia, joita ei huudeta mukana laulettavaksi vaan siksi, että laulaja haluaa oksentaa kuulijan päälle omaa ahdistustaan.

Konrad sai mökilleen vieraaksi Ylvan ja Monkin. Jotain tapahtui vierailun aikana. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vierailun tapahtumiin. Varsinkin Monk oli odottanut valtavan paljon kyseiseltä kohtaamiselta kuuluisan taiteilijan kanssa, jota ihaili suunnattomasti. Pettymys oli siis todella suuri ja se johti lopulta ikäviin tapahtumiin.

Marko Annalan Ylva teoksen tarina kietoutui metallimusiikin, taiteen ja luonnon teemoihin

 

Marko Annala, Ylva *****

Like 2025

s. 314

Hevimusiikki

Mielenterveys

1980-luku

Norja 

 

Marko Annala: Värityskirja 

 

2 kommenttia:

  1. Oliko helppo lukea? Aika mutkikkaasti rakenneltu, luulen. Jos on taitava kirjoittaja, tuommoista on kihelmöivän sujuvaa ja vetävää lukea. 📙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella helppo lukea, sillä Annalalla on sujuva kirjoitustyyli. Uppouduin vain tarinaan ja annoin sen viedä. Koska päähenkilöhahmo oli vasta 14-vuotias, tyyli oli hyvin nuorekas ja raikas, vaikka hänellä oli niitä surujakin. Hyvin kirjailija oli tavoittanut nuoruuden ja siihen liittyviä muutoksia.
      Tarina yhdistyi sekä Ylvan, Monkin ja Konradin maailma, mutta en avaa millä tavalla. Siihen liittyi luonto.

      Poista