Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten. Kuuton yö, kantohanki. Koitan tähytä taivaalle. Ei loista iltatähti, kointähti, taivaannaula. Siellä korkeuksissa leimuaat taivaanvalakiat.

Katja Ketun uusin teos Brita-Kajsa kertoi upean tarinan Lars Leevi Laestadiuksen vaimosta. Yllä oleva lainaus aloitti kirjan, ja siinä Brita-Kajsa hiihtää kymmeniä kilometrejä Karesuandoon talvisen maiseman  keskellä revontulten loisteessa ja antaessa valoaan muuten pimeässä yössä.

- Nyt on tainnu sattua papille vahinkolatinki! 

Kirjan tarinassa Brita-Kajsa, eli Birgitta Catharina Alstadia (1805-1888), muisteli ja kirjoitti ylös vuonna 1861 miehensä kuolinvuoteella heidän yhteisiä vuosiaan, sitä mistä kaikki alkoi ja mitä vastaan tuli matkan varrella. Hänen miehensä Leevi oli naisiin menevä tyyppi ja oli iskenyt silmänsä  jo varhain häntä viisi vuotta nuorempaan Brita-Kajsaan. Leevi opiskeli yliopistossa kasvitieteitä ja kasvinkeruureissullaan pyysi Brita-Kajsan oppaaksi tuntureille ja jätti nuoren naisen sitten Jokkmokkiin piiaksi, ja aikoi hakea pian luokseen Karesuandon, josta oli saanut papin paikan. No eipä hakenut. Siispä Brita-Kajsa päätti hiihtää itse miehen luokse. Syytäkin oli, koska hän oli raskaana.

Minusta tuli äiti ja vaimo ja papinfrouva niin kummassa hötäkäsä, etten sitä pitkään aikaan etes tajunnu.

Brita-Kajsan elämä ei ollut helppoa miehensä rinnalla, sillä mies oli meneväistä sorttia. Leevi haikaili yliopistoon takaisin ja Etelä-Ruotsiin, vaikka oli kotoisin Pohjois-Ruotsista. Karesuandon papin pestiä Leevi piti rangaistuksena, sillä hän joi runsaasti viinaa, huorasi ja oli ylemmilleen paha suustaan. Ylemmät eivät siis ymmärtäneet häntä.

Alkuun Brita-Kajsa oli mustasukkainen miehensä menoista, mutta pakosta tottui miehensä käytökseen, ja mihinkäpä hän olisi lapsineen joutunut ilman miestään, sillä he asuivat pappilassa ja saivat elatuksensa alueen asukkailta. Lapsia syntyi runsaasti, joten Brita-Kajsalla oli kädet täynnä töitä kasvattaessaan heitä.

Brita-Kajsan sivuilta nousi vahvasti esille saamelaisten kokema ikävä kaltoinkohtelu vuosien mittaan mm. tyttöjen hyväksikäytöt esim. velkojen perimiseksi. Saamelaisen saattoi myös tappaa, laidunmaat viedä ja porot varastaa, eikä niistä saanut mitään tuomiota. 

Mutta sitte alako se lehtikirjottelu: "On tullut tietoon, että Karesuannon pappi ja ylimmäinen Lapin rovasti Lars Leevi Laestadius on perustanut jonkinlaisen lahkon." 

Lars Leevi Laestadius oli äitinsä puolelta saamelainen.  Tullessaan lopulta uskoon, hänen vaikuttavat saarnansa saivat vahvan maaperän varsinkin saamelaisilta, joista tuli hänen uskonsa kannattajia. Uskoon tultuaan Leevi saarnasi, että saamelaiset olivat samanarvoisia, eikä heidän tarvinnut pokkuroida lantalaisia. Viinan kirous oli lantalaisilta opittua ja se piti lopettaa. Laestadiusta syytettiin myös Kautokeinon kapinasta, missä hänen kannattajansa kävivät kiusaajiensa kimppuun väkivalloin tappaen, polttaen taloja ja ryöstäen.

Että joku siinä veti puolhensa siinä sinun pauhaamisessa. Ja päästyään synnintuskista ja helevetin kauhuista, kaikki tuli liikutuksiin, hihku ja hyppi ilosta ko meäät, tunturin lapset, oli toistettu Taivahan Jumalan kläpeiksi ja Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Ja oli siinä jotaki aistia kiihottavaaki.

Katja Ketun Brita-Kajsa teosta oli ilo lukea. Kirjan teksti oli hyvin aistivoimaisen verevää, ja siinä oli vahvasti mukana pohjoisen tunturiluonto sekä saamelaiselämä ja -kulttuuri. 

 

Katja Kettu, Brita-Kajsa *****

Otava 2026

s. 322

Pohjois-Ruotsi

1800-luku

Uskonlahko

Saamelaiset 

 

 

Brita-Kajsa Laestadius 1805-1888

 

Katja Kettu: Kätilö 

Katja Kettu: Yöperhonen  

Katja Kettu: Rose on poissa