perjantai 12. kesäkuuta 2026

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät #dekkariviikko

 


Sillä hetkellä neiti Grosvenor liiteli sisään valmistamaan herra Fortescuen pyhää teetä. Herra Fortescuella oli oma teensä, omat teekuppinsa ja erikoiset keksinsä. Ainoastaan kattila ja vesi naistenhuoneen johdosta olivat samat.

Agatha Christien dekkari Salaperäiset rukiinjyvät vei jälleen brittiläiseen maalaiskartanoon, jossa tapahtui kaikenlaisia mystisiä kuolemantapauksia ja muita juttuja, joita yksinomaan neiti Marple pystyi selvittämään. Ai, että minä tykkään näistä neiti Marple-dekkarijuonista. Tällä kertaa juoniteltiin vanhan lastenlorun mukaan. Loru pitäisi löytyä vanhoista englantilaisista Hanhiemon loruista, ja siinä kerrotaan rastaista.

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viistoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista...

Kyllähän neiti Marple tiesi heti, mitä lorulla ajettiin takaa, ja senkin miksi tapahtumat oli tehty mukailemaan lorua. Ja tietenkin hän selvitti mysteerit omaan omintakeiseen tapaansa juttelemalla kahdenkesken palvelijoiden ja asukkaiden kanssa. Kaikki kartanon henkilöt halusivat jutella ennemmin höpsähtäneeltä vaikuttavan vanhan neidin kanssa, kuin  jäykkien poliisimiesten kanssa. Ja siinä samalla kului teetä ja skonsseja hunajalla tai hillolla voideltuina.

Rakas Madam,

Antakaa anteeksi kun kirjoitan tämän mutta minä en todella tiedä mitä minun pitää tehdä en minä tiedä ja minä en tarkoittanut mitään pahaa...

Neiti Marple selvitti syylliset, ja poliiseille jäi tehtäväksi viedä juttu oikeuteen kokoamalla todisteet. Onneksi neiti Marple sai lopullisen ratkaisun tapaukselle kirjeen muodossa. Kirje oli hänen kouluttamaltaan nuorelta naiselta, joka oli siirtynyt kartanoon sisäköksi. 

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät oli maalaiskartanoon pesiytynyt sydämetön henkilö.

 

Agatha Christie, Salaperäiset rukiinjyvät

Suom. Eila Pennanen

Wsoy 2024

s. 254

A Pocket Full of Rye 1953

Ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1958

Neiti Marple - dekkari

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä
Christie Agatha: Ruumis kirjastossa
Christie Agatha: Lomahotellin murhat
Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä
Christie Agatha: Syyttävä sormi 
Christie Agatha: Salaperäiset rukiinjyvät 

 

 


Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti