Tänä aamuna Nina katsoi minua muttei nähnyt. Hänen katseensa lipui ylitseni kuin vesipisarat sadetakilla juuri ennen kuin hän katosi koiratarhaan.
Ranskalaisen Valérie Perrinin teos Kolmikko kertoi kolmesta ystävyksestä Ninasta, Étiennestä ja Adrienista, jotka ystävystyivät kymmenvuotiaina. He olivat melkein aina yhdessä. Kotiväet oppivat varaamaan myös ystäville syötävää ja nukkumapaikat. Ystävyyteen eivät mahtuneet muut kaverit. Sitten he olivat jo lukiolaisia ja 18 täyttäneitä. Tapahtui ikäviä juttuja. Heidän piti valmistua ja muuttaa Pariisiin opiskelemaan kolmestaan, mutta vain kaksi heistä lähti sinne. Ystävyys alkoi rakoilla.
Sama ääni. Silmät ovat hieman erilaiset; niiden muoto on pyöreämpi, mutta väri identtinen. Sama nenä. Samanlainen suu. Nina ei tunne enää jalkojaan. Hän haluaisi toisaalta paeta, toisaalta halata poikaa. Juosta kauas pois ja ottaa syliin. Pidellä pojan kasvoja ja nuuhkia niiden tuoksua. Silitellä hänen hiuksiaan.
Nina ja hänen lapsuudenaikaiset ystävänsä olivat jo yli neljänkymmenen. Nina teki töitä lemmikkieläinten löytökodissa, kun sinne tuli käymään nuori poika. Nina tunnisti hänet heti ystävänsä pojaksi. Pojalla oli hänelle asiaa. Poika toivoi, että Nina auttaisi hänen isäänsä.
- Vielä viimeinen asia: tällä lomakkeella ilmoitetaan niiden henkilöiden nimet, joihin otetaan yhteyttä hätätilanteessa. On parempi laittaa useita.
- Nina ja Virginie.
Valerie Pérrinin Kolmikko upposi syvälle sydämeeni lukiessani kolmen henkilön ystävyydestä. Kolmikon ystävyydellä oli siis pitkiäkin aikoja, että ei pidetty juuri mitään yhteyttä, mutta sitten kun yhteyttä pidettiin, palautui mieliin kaikki yhteinen aika, yhteiset kokemukset ja tunteet. Heidän ystävyyttä ei oltu luotu rikottavaksi, vaikka moni sitä yritti. Vaikka ystävyyttä koetteli julkisuus, rikoksen varjo, mustasukkainen aviomies tai tyttökaveri tai vaimo, seksuaalinen identiteetti, ikävät salaisuudet, näytti, että mikään ei tule heidän ystävyytensä tielle. Kunnes se ikävin vaihtoehto oli vain mahdollinen. Kuolema.
Valérie Perrinin Kolmikko yhdisti sydäntäsärkevästi ystävyyden parhaimmat ja pahimmat tapahtumat.
Valérie Perrin, Kolmikko 💗💗💗💗💗
Suom. Saara Pääkkönen 💗💗💗💗💗
Wsoy 2026
s. 617
Ystävyys
Queer
Valérie Perrin: Sunnuntain unohdetut
Valérie Perrin: Vettä kukille

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti