lauantai 6. lokakuuta 2012

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu







Riikka Ala-Harjan Maihinnousu kirjan tarina oli surullinen. Teos kertoi Ranskan Normandiassa asuvan perheen yhdestä vuodesta, johon sisältyi jo aiemmin alkaneita ongelmia parisuhteessa sekä lapsen sairastuminen. Perheen äiti oli tohtoriksi väitellyt, mutta toimi turistioppaana Normandian maihinnoususta kertovalla turistikierroksella. Kirjan nimi Maihinnousu tuli äidin työstä, mutta se voi olla metafora myös lapsen sairaudesta, joka tuli kuin maihinnousu heidän elämäänsä.

Äiti haaveili akateemisesta urastaan, joka jäi taakse, kun hän tapasi miehensä. Mies oli toimittaja ja salaili suhdettaan työkaveriinsa. Ala-Harja osasi tuoda selkeästi esille sen, miten sinisilmäisiä parisuhteen osapuolet voivat olla, kun toinen pettää toista. Salaisuudet selvisivät, mutta mies ei pystynyt puhumaan niistä, vaan pakeni naisensa luokse.

Kun perheen lapsi sairastui, äiti ja isä nukkuvat eri huoneissa, eivätkä puhuneet toisilleen mitään. Perheen äitiä rasitti miehen suhde toiseen naiseen, ja ajatukset siitä, mitä he tekivät yhdessä, samalla kun häntä rasitti lapsen sairastuminen ja sen seuraukset. Lopulta äiti ei kestänyt paineita, vaan muutti pois perheen kodista. Perheen isä ei voinut hyväksyä äidin tekoa, vaan syytti lapsen sairaudesta äitiä, ja pisti jopa oman suhteensakin äidin syyksi.

Perheen lapsi on kirjassa hieman sivuosassa, vaikka kirjassa seurataan hänen sairauttaan vuoden ajan. Tarinasta nousi selkeästi esille sairauden hoidon vaiheet ja mitä seurauksia sairaudella oli lapsen ja perheen elämään. Samalla kirjassa käytiin läpi rankkaa eroprosessia, joka voisi olla vieläkin rankempi, jos lapsen sairaus ei verottaisi äidin voimia. Äiti luovutti omaa pahaa oloaan vähemmäksi jättämällä kodin ja valitsemalla köyhemmän elämän. Pikkuhiljaa myös lapsi sopeutui kahdessa kodissa asumiseen, ja sairauden hellittäessä äidin ja lapsen suhde parani. Avioerohan vaikuttaa aina lapsen käyttäytymiseen, joka kirjassa tuotiin hyvin esille.

Ala-Harjan kirja on saanut kielteistä julkisuutta, koska hän kirjoittaa lapsen sairaudesta, joka muistuttaa hänen sukulaislapsensa sairautta. Minusta kirja on hyvä ja sen sanoma on todella tärkeä, vakavasta sairaudesta voi parantua ja elämä voi jatkua normaalina sairauden jälkeen. Kirja jätti minulle positiivisen kuvan sairauden voittamisesta. Kirjailija vertaa sairautta sotaan: 
 
Sotaa ei peruuteta, sota oli, sota jatkui kunnes se eräänä päivänä loppui.

Joissakin kirjan kohdissa kirjailija käyttää paatoksellisia lauseita, jotka jatkuvat rivikaupalla, kuten sivulla 209 oleva 13 rivin lause. Uskoisin, että lyhemmät lauseet olisivat parempia lukijaa ajatellen. Huolimatta pitkistä lauseistaan kirja oli todella ajatuksia avartava lukukokemus, jota suosittelen lukijoille.
 
 
Riikka Ala-Harju, Maihinnousu ***** 
Like 2012
s. 209
Ranska
Lapsen sairaus
Avioero 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Milla Keränen: Sisilian ruusu







Useamman dekkarin jälkeen Milla Keräsen esikoiskirja Sisilian ruusu oli kuin raikas keväinen tuulahdus, joka puhalsi synkät murhamysteerit mielestäni kauas pois. Sisilian ruusu kertoo hieman omaperäisen tarinan nuoresta Rosaliasta. Rosalia kuvittelee tavanneensa enkelin luostarin puutarhassa ja rakastuu tähän tulisesti. Rosalia pyrkii tapaamaan enkeliään joka yö ja lopulta heistä tulee rakastavaiset. 

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1249 Palermoon. Rosalian perheen äiti on kuollut ja isä on keisarin virkamies. Vanhimpana lapsena Rosalian tulee huolehtia perheen nuoremmista lapsista ja osallistua talon töihin yhdessä palvelijoiden kanssa. Rosalia on onnekas, sillä isällä on varaa naittaa hänet ja sulhanenkin on jo katsottu valmiiksi. Rosalia on suostuvainen naimisiinmenoon, vaikka sulhanen on paljon vanhempi. Mutta enkelin tapaaminen muuttaa Rosalian suunnitelmat.

Milla Keränen on osannut Sisilian ruusussa kuvailla 1200-luvun Sisiliaa hyvin todentuntuisesti. Hän kuvaili Palermoa niin aidonoloisesti, että pystyin melkein näkemään kivillä päällystetyt kadut, kapeat kujat, eläväisen torin ja keisarin eläintarhan eläimineen. Ruokien ja hedelmien kuvailu sai ne melkein maistumaan suussani ja näkemään ne elävästi edessäni.

Sisilian ruusu on kaunis historiallinen rakkausromaani, josta puuttuvat väkivalta ja kidutukset, vaikka ympärillä olevissa maissa sodittiin. Ainoat haavat olivat Rosalian enkelillä, joita Rosalia hoiti hellyydellä. Annan kirjalle sympatiapisteet sen herkkyydestä ja hellästä rakkaustarinasta, jonka juoni voi yllättää lukijan. 

Milla Keränen, Sisilian ruusu ***
Gummerus 2012

maanantai 1. lokakuuta 2012

Åsa Larsson: Uhrilahja







Åsa Larsson on suosikkikirjailijoitani. Hänen viides jännityskirjansa Uhrilahja valittiin Ruotsissa vuoden 2012 parhaimmaksi dekkariksi. Uhrilahja piti minut jännityksessä ensilehdeltä loppusivulle asti. Murhaaja ja murhan motiivi olivat kirjassa todellinen yllätys, huolimatta siitä, että Larsson pysytteli pienessä ihmisjoukossa. Hiukan motiivia pystyi hahmottamaan jännityskertomuksen rinnalla kerrotusta vanhasta tarinasta, jossa rikas tehtailija seurusteli nuoren opettajattaren kanssa vuonna 1914, mutta ei uskonut opettajattaren lapsen olleen hänen lapsensa.

Larssonin kirjojen päähenkilö on syyttäjä Rebecka Martinsson, joka sekaantuu aina henkilökohtaisesti kirjojen murhatutkimuksiin. Uhrilahjan tapahtumat alkoivat siitä, kun Rebecka lähti naapurinsa avuksi katsomaan naapurin naistuttavaa, joka ei tullut töihin. Nainen löytyi kotoaan tapettuna. Naisen pieni lapsenlapsi löytyi koirankopista piilosta, mutta lapsen henki oli vaarassa koko kirjan tarinan ajan.

Kirjojen lopussa Rebecka pakenee yleensä murhaajaa tai murhaajia, niin myös tässä tarinassa. Rebeckaa on lyöty ja hakattu ja hän on itsekin joutunut vastaamaan väkivallalla rikollisia kohtaan, jopa tappamaan, selviytyäkseen hengissä. Loppukohtauksissa Rebecka makaa yleensä sairaalassa, niin myös tässä kirjassa. Väkivalta ei voi olla vaikuttamatta Rebeckaan, ja hän on kärsinyt vaikeasta masennuksesta joissakin kirjoissa. Tässä kirjassa hän on suhteellisen tervejärkisen oloinen.

Larssonin kirjojen tapahtumat keskittyivät Ruotsin Lappiin, Kiirunaan, jossa Rebecka toimi syyttäjänä. Apuna rikosten ratkaisuissa toimi pieni, mutta pippurinen naispoliisi Anna-Maria Mella. Rebecka on saanut Kristeristä hyvän ystävän, joka toimii myös poliisina. Krister rakasti Rebeckaa, mutta Rebecka seurusteli toisen miehen kanssa. Jotain sähköä heidän välillään kuitenkin oli. Jätän lukijalle jotakin jännitettävää, eteneekö suhde vai ei? Kirjan teksti ja juoni pitivät minut niin tiukasti tarinassa kiinni, että luin kirjan kannesta kanteen heti, sillä lukemista ei voinut yksinkertaisesti lopettaa, kun sen aloitin. 


Åsa Larsson, Uhrilahja *****
suom. Kari Koski
Otava 2012
s. 364

Dekkari
Till offer åt Molok 2012 
Kiiruna
Ruotsin paras dekkari 2012 

Rosamund Lupton: Sisar







Olen aina toivonut itselleni sisarta, mutta onneksi minulla on sentään kolme veljeä. Uskon, että siskon kanssa minulla olisi yhtä läheiset välit, kuin Rosamund Luptonin Sisar-kirjan Beellä ja Tessillä. Sisar (Sister 2010, suom. 2012) kertoo isosiskosta, joka asuu Yhdysvalloissa, mutta on kotoisin Iso-Britanniasta. Eräänä päivänä hän saa puhelun äidiltään, joka ilmoittaa nuoremman siskon katoamisesta. Beatrice lentää samana päivänä Lontooseen etsimään siskoaan.

Muutaman päivän päästä sisko löytyy kuolleena. Tess on synnyttänyt kuolleen lapsen ja poliisi ja kuolinsyytutkija uskovat, että hänellä oli synnytyksen jälkeinen psykoosi ja hän teki itsemurhan, mutta Bee ei usko siskonsa tehneen itsemurhaa mm. siksi, että Tess on katolinen. Poliisi pitää Tessiä kevytkenkäisenä ja huumeidenkäyttäjänä, koska hän opiskeli taidealaa ja ruumiinavauksessa hänestä löytyi vahvoja huumeita. Bee aloittaa sinnikkään syyllisen etsimisen ja astuu useiden henkilöiden varpaille. Myös murhaaja kokee olonsa uhatuksi ja häiritsee Been tutkimuksia.

Kirjan sivuilla Bee kertoo siskolleen tarinaa murhaajan etsinnöistään, siskon hautajaisista ja siitä, mitä hän on tutkimuksissaan saanut selville. Lukija ymmärtää lopulta tarinasta, että murhaaja on virittänyt Beelle pirullisen ansan. Bee yrittää sinnitellä hengissä kertomalla tarinaa kuolleelle siskolleen. Miten Been käy? Lukekaa ihmeessä.

Kirjan tarina on surullinen, kun Bee käy läpi omia tuntemuksiaan ja muistojaan siskostaan. Valtava syyllisyys painaa Beetä, sillä hän oli luvannut olla siskonsa tukena synnytyksessä. Siskoksilla oli myös veli, joka kuoli nuorena geneettiseen sairauteen, jota myös Tessin poika lääkäreiden mukaan sairasti. Kirjan juonikuvioihin on siis sekaantunut kansainvälinen tutkimuslaitos ja dna-tutkimukset hiirillä sekä rohkeat geeninvaihtokokeilut ihmisillä.

Rosamund Lupton, Sisar ****
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2012
s. 404
Sister 2010

Anna Jansson: Murhan alkemia







Maria Wern -dekkareihin lukeutuva Murhan alkemia lähti hieman takkuillen liikkeelle. Anna Jansson ei ole mielestäni saanut uusimpaan dekkariinsa sujuvaa juonta aikaiseksi. Murhan alkemia kertoi lasinpuhaltajasta ja tapahtumasarjasta, jonka juuret ulottuivat 1970-luvulle asti. Kirjan lasinpuhaltaja oli Maria Wernin pomon setä. Marian pomo oli sekaantunut noihin 70-luvun tapahtumiin, joista oli vaiettu nykyisiin tapahtumiin asti.

Kirjan tapahtumat alkoivat siitä, kun kyseinen vanha lasinpuhaltaja oli sairaalahoidossa, ja hänet siepattiin sieltä. Sieppaajan taka-ajatuksena oli rikollisilla touhuillaan pelotella vanhaa lasinpuhaltajaa, ja saada häneltä tietoja alkemiaan liittyvästä menetelmästä, jonka avulla hän voisi rikastua. Sieppaaja ei epäröinyt tehdä kieroutuneita murhia saadakseen tahtonsa läpi.

Marian pomo sai kirjan alkumetreillä sydäninfarktin ja joutui teho-osastolle. Uudeksi pomoksi tuli yllätys, yllätys Marian entinen sulhanen Patrik Hedlund, joten Maria oli kahden entisen rakastajansa ristitulessa työpaikallaan, ja murhia olisi pitänyt ratkoa siinä sivussa. Murhaaja oli kiukkuisen oloinen ja käytti terävää lasia saadakseen rumaa jälkeä aikaiseksi. Kiukku oli peräisin lapsena koetuista kaltoinkohteluista, jotka vaativat kostoa mahdollista isäkokelasta kohtaan. Kiukku ja kauna olivat vahvistuneet vuosien aikana, ja taka-ajatuksena oli se, että isä oli jättänyt hänet kieroutuneen pedofiilin armoille, ja siitä syystä häntä oli rangaistava.

Anna Jansson on kirjoittanut 12 Maria Wern -dekkaria, joista on tehty myös tv-sarjoja. Maria Wern asui Gotlannissa ja ratkoi siellä rikoksia Tomas Hartmanin alaisena. Työkavereihin kuuluivat Per Arvidsson, Erika Lund ja Jesper Ek. Marian lapset olivat onneksi mantereella isovanhempiensa luona lomailemassa, sillä kirjan murhaaja yritti saada Marian lapset kiinni päiväkodista. Lapset olivat joutuneet aiemmissakin kirjoissa osallistumaan ikäviin tapahtumiin, joten onneksi he selvisivät murhaajan kynsistä tällä kertaa. Ei ole helppoa olla yksinhuoltaja ja pienten lasten äiti ja ratkoa samalla ikäviä murhatapauksia. 


Anna Jansson, Murhan alkemia 
Gummerus 2012
Alkemins eviga eld 2012
Maria Wern- sarjan dekkari
Gotlanti
Ruotsi