Älyttömät joululahjat

Älyttömät joululahjat -haasteessa pitää kertoa kolme sellaista joululahjaa, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei kaiken järjen nimissä todennäköisesti tule saamaan. Sitten pitää haastaa kolme bloggaajaa kertomaan omat toiveensa.
 

Minä olen kyllä aika haka toivomaan kaikenlaista. Ekaluokkalaisena toivoin itselleni hevosta ja flyygeliä, ja osasin kyllä näyttää tunteeni, kun en niitä saanut. Asiasta käytiin vanhempien kanssa filosofisia pohdintoja, että miten se muka olisi mahdotonta. En ymmärtänyt silloin, ja esitin pikku-Myytä aika kauan joulun jälkeenkin. Nyt ymmärrän, että se flyygeli olisi maksanut hirmu paljon, eikä olisi mahtunut meidän olohuoneeseen, ja se hevonen, sille olisin kyllä keksinyt tallipaikan. Olen kyllä katkera, koska serkkutytöillä oli monta hevosta ja poneja. Asia on selvästi jäänyt kaivelemaan minua, koska edellenkin toivon sitä flyygeliä, vaikka en osaa soittaa. Tietystihän minä oppisin heti soittamaan, jos minulla olisi se flyygeli, joten...

Ensimmäinen älytön joululahja olisi se flyygeli. Jotta se olisi vielä hankalampi saada, en ole päättänyt, että olisiko se valkoinen vai musta, ehkä valkoinen, sopii sisustukseen... ja se soittotaito pitäisi tulla bonuksena...

Nyt kun pääsin valikoimaan älyttömiä joululahjoja niin se toinen älytön joululahja olisi sellainen piparkakkumökkitalo, ihan oikea talo meren rannalla. Tietysti sen talon voisi siirtää aina siihen maahan, johon haluaisin matkustaa. Kaikki omat mukavat jutut pysyisivät kätevästi mukana, kuten oma sänky ja se flyygeli ja mies ja koira ja tietysti kirjat.

Kolmas älytön joululahja liittyy siihen, että saisin tuon mieheni houkuteltua vaeltamaan reppu selässä ja varpaankynnet ruvella, tietysti minun kanssani. Vitsit, että olisi ihana kiivetä jonnekin Perun vuorille tai Kanadan vaellusreitille. Hiki virtaisi ja hengitys repisi keuhkot riekaleiksi, mutta se valtavan ihana tunne, että on tehnyt jotain älyttömän mahtavaa omasta mielestä, niin se olisi todella hieno joululahja. En tietenkään halua olla vaeltamassa talvisaikaan pakkasella, sen verran järkeä on vielä tallella. Sitten minä haluan ne älyttömän hyvät vaellusvarusteet. No ei paljon pelkoa, että tämäkään toive toteutuisi, koska mies on sanonut, että se ei vaella.

Mitä sinä toivoisit joululahjaksi?

Aki Ollikainen: Musta satu

Jossain lähellä, koivupuun alimmalla oksalla istuu murhamiehen haamu. Mies ja nainen eivät sitä näe, kesäisen aamuyön ensimmäiset auringonsäteet loistavat sen läpi, se muuttuu linnuksi, sukeltaa kirkaisten läpi lehvistön ja häviää ennen lopullista päivännousua.

Aki Ollikaisen toisen romaanin aihealue kiertyy Tattarisuolle, joka on kuvattu myös tummaan kansikuvaan. Kirjan aihe on synkänpuoleinen ja kirjan nimi kuvaa hyvin sisältöä, Musta satu. Mitään iloista ja onnellista ei kirjan sivuilta löydy. Kirja on kerrottu useamman sukupolven ajalta, ajalta jolloin isoisän isä katosi on vanhin aihe, jota korostaa kirjan alussa oleva Helsingin Sanomien sivu vuodelta 1931. 

Kammottava löytö Malmilla Tattarisuon lähteessä. 9 ihmisjalkaa, 8 kättä, 2 peukaloa, pää ja joukko sormia. Onko kyseessä ennenkuulumaton rikos. Paikalta löydettiin viime vuonna naisen käsi. "Ruumiinosat eivät missään tapauksessa ole anatomiselta laitokselta", toteaa prof. Lassila.

Kirjan kertojana toimii nykyajassa mieshenkilö, joka haluaa kirjoittaa Tattarisuon mysteeristä kirjan. Kun hän selvittää Tattarisuon vaiheita, hän selvittää myös oman elämänsä kipupisteitä. Elämä on muuttanut suuntaa, mutta onko se oikea suunta.  

Niin edeltävät sukupolvet käänsivät seuraaville selkänsä. Ja minä seisoin jonon päässä, tuijotin isän niskaa ja isä papan niskaa. Pappa tuijotti tyhjyyteen, ehkä sieltä viimein piirtyivät esiin sotavuodet ja sotaa edeltänyt aika, papan lapsuus, jonka uumenista hän haki omaa, kadonnutta isäänsä.

Toisaalla kertomuksessa käydään läpi vaiheita, jotka edelsivät isoisän isän katoamista. Kirjan kertomus on kieltämättä aika sekava ja tarinaa oli vaikea hahmottaa, mutta kirjan synkkyyden ja kertojan pahan mielen aisti voimakkaasti kirjan alusta kirjan loppuun asti.

Aki Ollikainen, Musta satu **

Siltala 2015

s. 156

Saran , Kristan , Katjan , Jarkon , Villiksen ja Bleuen bloggaukset.

Sinikka Salokorpi: Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme

Tämä kirja kertoo Tonttu-ukon ja Murri-kissan joulunajasta. Luettuasi tarinan huomaat itsekin, miten viisas, kekseliäs ja mainio tuo monta sataa vuotta vanha Tonttu-ukko onkaan.

Näin joulun alla luetaan yleensä lapsille joulusta kertovia kirjoja ja tarinoita ja kuunnellaan joululauluja ja lapsille opetetaan uusia ja perinteisiä joululauluja. Päiväkodeissa ja kouluissa vietetään pikkujouluja ja joulujuhlia, joihin harjoitellaan ohjelmia. Joulu on sellainen salaisuuksien taikalaatikko, josta löytyy kaikenlaista tekemistä ennen sitä jouluaattoa, jolloin joulupukki saapuu vierailulle. Jouluun liittyvää kirjallisuutta löytyy mukavasti ja esittelen tässä Turun linnan tonttu-ukon Jouluihmeen. Ainakin jokainen aikuinen tietää tai on kuullut Turun linnasta, joka seisoo tänäkin päivänä Aurajoen rannalla, mutta ovatkohan kaikki aikuisetkaan tietoisia siitä, että Turun linnassa asustaa hyvin vanha Tonttu-ukko ja hänen kissansa Murri.

Kun suuhunsa syö

tämän pastillin pyöreän

korvissa kuulee hän

iloisen hyörinän.

Yksi pastilli onnen se tuopi

iloa silmiisi vuosiksi suopi.

Kohta nyt tanssii jo koko Turku

kenenkään mielessä 

ei asu surku.

Tonttu-ukolla ja Murri-kissalla riitti kirjassa kiireitä, sillä he halusivat turkulaisten muuttuvan iloisemmiksi ja onnellisimmiksi. Niinpä he keksivät tettää apteekkarilla jokaiselle turkulaiselle onnellisuuspillerin. Tietysti joukossa oli yksi, joka ei saanut pilleriä, ja hän oli nimeltään Ärjyukko.

Enpäs kerrokaan enempää, vaan voit lukea kirjasta miten sitten kävi. Kirjan kauniin kuvituksen on tehnyt Taru Castrén. Kuvituksella on suuri merkitys tällaisessa lastenkirjassa. Kuvituksen avulla mukana pysyy sellaisetkin kuuntelijat, jotka eivät vielä ymmärrä kaikkea kuulemaansa. Kirjassa seikkaillaan monessa Turkuun liittyvässä paikassa, joten kirjasta on kiva jutella lasten kanssa. Tuliko turkulaisista onnellisempia ja iloisempia, sen voit lukea Turun linnan tonttu-ukon Jouluihmeestä.

Sinikka Salokorpi, Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme
kuvitus Taru Castrén
Ajatus kirjat 2001
s. 36

Hannan bloggaus

Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen

Mitä tehdä, kun tajuat, että alueellasi asuu lähiönoita?

Tällä kertaa tutustumme Tervemenoa Taika Taksinen kirjaan, joka aloittaa trilogian. Seuraavassa sarjan kirjassa Taika Taksinen pyrkii eduskuntaan, joten kirjojen sivuilla liikutaan myöskin yhteiskunnallisissa asioissa. Siri Kolu on tullut tunnetuksi lastenkirjasarjasta Me Rosvolat, joiden ensimmäisestä kirjasta hän sai Finlandia Junior-palkinnon. Maantierosvokirjat on myyty 16 maahan ja lapset ja lapsenmieliset ovat saaneet katsella sitä myös elokuvana, toinen elokuva on tulossa. Tervemenoa Taika Taksinen kertoo siis noidista, jotka asuvat meidän kaikkien asuntolähiöissä. Kirjassa annetaan runsaasti tietoja siitä miten noidat tunnistaa. Kirjan kansikuvassa on erittäin vaikutusvaltainen noita, kunnallisvaltuutettu siis kummallisvaltuutettu Taika Taksinen. Kirjan päähenkilö on reipas koululainen Roosa Hurme, joka vastustaa noitia kaverinsa Lars Strömin avulla.

Sirkuslaakson ensimmäisissä juhlissa löysin parhaan kaverini ja tutustuin pahimpaan viholliseeni.

Roosan perhe muutti kesken lukuvuoden Sirkustielle Sirkuslaaksoon, jossa ilmestyi Sirkuslaakson sanomat. Katujen nimet liittyivät jotenkin taikuuteen, joten ei ole ihme, että taikuutta on ilmassa, no taikuus oli muuttunut vähemmän mukavaksi, sillä Sirkuslaaksosta oli kadonnut lapsia, mutta vanhemmat eivät muistaneet, että heillä oli edes ollut kyseisiä lapsia. Roosa sai siis heti alkajaisiksi alkaa etsimään kadonneita lapsia ja vastustamaan noitien taikavoimia. Onneksi Lars oli hänen apunaan. Taika Taksinen iski heti silmänsä Roosaan, sillä Roosalla oli sanat hallussaan. Hän näki heti mikä nainen Taika Taksinen oli ja Taika Taksinen näki heti, että Roosa aiheuttaisi hänelle ja muille noidille hankaluuksia.

Aina kun näin Taika Taksisen minulle tuli ihan hirveä halu vastustaa häntä. Vaikka se ei viisasta ollutkaan. Minä tein mitä minun täytyi, yleensä jotain hirveän vaarallista ja tyhmää. Tein sen ihan siksi, että minun maailmassani kummallisuuspoliitikot eivät määrää. Eivät ainakaan lasten asioista.

Tämän päivän uutisia katsellessa ja päivän politiikkaa seuratessa huoleni on noussut, sillä aika suuria leikkauksia tehdään lapsiin liittyvissä asioissa kuten varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta. Myöskin kasvattajien lomista leikataan paljon, joka vaikuttaa kasvattajien hyvinvointiin ja jaksamiseen työpaikoilla. Tarvitaan tällaisia reippaita lapsia kuten Roosa vastustamaan kummallisia asioita ja kummallisia kummallisvaltuutettuja sekä poliitikkoja ja antamaan äänensä kuuluviin, kuten Siri Kolu on antanut kirjassaan äänen lapsille. Pakko vastustaa, kun vanhempien mieli ja muisti on jotenkin sumutettu, että he  eivät enää muista edes omia lapsiaan. Toivottavasti Roosa ja Lars jaksavat vastustaa kummallisia asioita jatkossakin! ****

Siri Kolu, Tervemenoa Taika Taksinen
kuvitus Lena Frölander-Ulf
Otava 2015
s. 201

Amman bloggaus
Katjan bloggaus

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Olin pelännyt niin ankarasti hänen saapuvan jonain päivänä takaisin, että kun näin hänet seisomassa keskellä Aanaarin kylää, sydämessäni ei yllätyksekseni vellonutkaan enää viha eikä pelko, vaan helpotus siitä, että minun ei tarvinnut herätä kauhuun ja valvoa öitäni. Pelkoni oli käynyt vihdoin toteen.

Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto on jatkoa Joenjoen laulu teoksen ensimmäiselle kertomukselle. Joenjoen laulussa oli kolme eri vuosisadoista kertovaa kertomusta, mutta Pajulinnun huuto on romaani vuoden 1525 tapahtumista saamelaiskylässä, kun pirkkalalaiset Kaukomielen johdolla saapuivat verottamaan saamelaisia. Pirkkalalaisilla kiilteli kullanhimo silmissä, sillä nuori Soruia rakastui edellisessä kirjassa Kaukomieleen, ja antoi tälle keräämänsä kultahippuset. Joenjoen laulussa Soruia pelasti Kaukomielen hengen ja sai miehelle lapsen. Mies käytti nuorta tyttöä hyväksi ja jätti tämän pakomatkalla yksin synnyttämään lapsensa.

Painoin silmäni kiinni ja kuin humauksessa palasin suurten jokien risteykseen, siihen hetkeen, kun ymmärsin Kaukomielen jättäneen minut. Siihen hetkeen, kun synnytykseni alkoi. Petoksen hetkeen.

Kaukomieli oli palannut ja hänen ja Soruian poika oli nyt Soruian ja Matten poika, sillä Soruia oli mennyt yhteen Matten kanssa ja oppinut rakastamaan Mattea. Kaukomieli tuli sotkemaan kuvioita, ei pelkästään siksi, että olisi halunnut Soruian saman taljan alle, vaan hän tuli miehineen sekoittamaan saamelaisten elämänmenon ja viemään heidän omaisuutensa. Heillä oli myös pappi mukana ja saamelaiset tuli kastaa kristinuskoon, jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Saamelaiskylässä oli suuri pelko pirkkalalaisia kohtaan, eikä pelko ollut aiheeton.

Verilöyly oli vienyt minulta sanat, enkä osannut puhua mitään matkamme lyhentämiseksi. Se ei Mattea eikä Moretia haitannut. Moret nukkui suurimman osan matkasta, ja me olimme vähäpuheisia jo entuudestaan. Surussamme emme löytäneet sanoja senkään vertaa. Emme myöskään laulaneet. Laulu oli iloa varten, surun sai laulaa säveliksi pajulintu.

Pajulinnun huuto on historiallinen saaga Soruiasta ja saamelaisista. Kirjan tarina on samalla mystinen fantasia sekä rauhanomaisten saamelaisten elämän kuvaaja valloittajien ristitulessa. Vihollisia tuli monelta suunnalta ja noitarumpu ja seidat kertoivat tulevista tapahtumista, uhrikiville uhrattiin, jotta naisten jumala Sarakka tai miesten jumala Äijih olisivat suosiollisia ja varjelisivat pahalta. Tämä kirja vei kauas historiaan ja toivon, että Soruian tarina jatkuu, sillä ihastuin Soruiaan jo Joenjoen laulussa ja nyt vielä enemmän tässä Pajulinnun huudossa.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto *****

Gummerus 2015

s. 285

Historia, Keskiaika

Saamelaiset

S.J. Watson: Kaksoiselämä

Alkujaan kuva oli ollut toisenlainen. Tyttöystävä näkyi siinä myös, heijastui peilistä aivan miehen olkapään yläpuolella, kamera silmilleen kohotettuna. Se oli heidän yhteinen muotokuvansa, tuona aikana, jolloin peilistä otetut kuvat olivat vielä harvinaisia.

Moni lukija voi muistaa  englantilaisen S.J.Watsonin hänen ensimmäisen kirjansa perusteella, joka oli psykologinen trilleri Kun suljen silmäni. Watsonin toinen kirja Kaksoiselämä on myös jännittävä ja siinä päähenkilö Julia etsii siskonsa Katen murhaajaa Pariisissa kuten Rosamund Luptonin Sisar teoksessa Beatrice etsi siskoaan Lontoosta. Kaksoiselämässä on vain muutama henkilö, joten murhaaja löytyy pienestä piiristä, mutta kirjailija osaa pitää lukijan jännitystä yllä yli neljänsadan sivun verran, lukija haluaa tietää kuka se oli. Murhaaja osaa esittää kaksoiselämää todella taidokkaasti. Mikä on murhaajan motiivi ja miksi hän tekee rikoksia. Miksi kaikki piti tehdä niin monimutkaisesti? Murhaajilla on outo ajatusmaailma omasta oikeutuksestaan tehdä sitä mitä tekee, rikoksia.

"- ja toivon että edes harkitsisit terapeutille menemistä -" 

Raivoni vyöryy nyt kaksin verroin voimakkaampana. Jokin katkeaa. En kestä enää. "Voi haista paska, Hugh." Lasi jota en ollut tajunnut piteleväni räsähtää lattialle. En muista heittäneeni sitä.

Julia ei mene terapeutille, kuten miehensä Hugh uskoo, vaan hän aloittaa intohimoisen suhteen nuoremman miehen kanssa. Suhde ei ole ainoa salaisuus Julian elämässä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että miten paljon tai vähän aviopuolisot tai perheenjäsenet oikeastaan puhuvat omista asioistaan toistensa kanssa. Kuinka helposti valheet voivat lipsahdella suusta. Tietysti on helpompi sanoa, että menen terapeutille kuin, että menen rakastajani luokse, mutta valheista seuraa aina lisää valheita ja lopulta joku näkee jotakin mitä ei saisi nähdä. Aika monesti aviopuoliso on se viimeinen henkilö, joka tietää salasuhteesta. Tosin Julian ja Hughin suhde oli tainnut olla jo pitkään loppusuoralla ennen Katen kuolemaa.

Juoksen kujalle. Se on sateesta likomärkä, lähes pilkkopimeä. Minun on vaikea uskoa sitä. Olen täällä. Tässä se on. Täältä sisareni ruumis löydettiin, täällä hänen verensä valui mukulakiville. Täältä alkoi viime kuukausien painajainen.

Kaksoiselämä ei yllä juoneltaan samalle tasolle Watsonin esikoiskirjan Kun suljen silmäni kanssa. Kun suljen silmäni on ollut bestseller ja siitä tehty elokuva on menestynyt hyvin. Haluaisin nähdä elokuvan, Before I Go to Sleep, jonka pääosissa ovat Nicole Kidman ja Colin Firth. Jännä juttu, että mieskirjailija on valinnut molempien kirjojensa päähenkilöiksi naisen. Kaksoiselämän tragedian syyt löytyivät kaukaa menneisyydestä, joita Julia muisteli kirjassa koko ajan. Oli kuin olisin ollut Julian ajatusmaailmassa mukana, aika karmaisevaa. Kirja muistutti mielestäni liikaa Luptonin Sisar teosta, joten suosittelen kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet Luptonin kirjaa. ***

S. J. Watson, Kaksoiselämä
suom. Laura Beck
Bazar 2015
Second Life 2015
s. 446

Annikan bloggaus

Vuoden 2015 Joululahja-arpajaiset

    Hei!

Näin joulun alla haluan hieman tonttuilla ja järjestää nämä perinteiset Joululahja-arpajaiset, nyt jo kolmatta kertaa. Vuoden 2015 Joululahja-arpajaisten aika alkaa tänään 1.12.2015 ja päättyy 14.12.2015 klo 16. Lahjoina on perinteisesti kirjoja, kukapa voi vastustaa mukavaa lukemista. Kirjat ovat kaikki uusia, vain Mai-tonttu itse on kirjat lukenut ja kelpo kirjoiksi havainnut. Arpajaisiin voit osallistua ilmoittamalla kommenttikentässä mistä kirjoista olet kiinnostunut. Voit myös kertoa meille lukijoille mikä joulussa on mukavinta tai jos olet mökötystuulella, niin mikä joulussa ärsyttää. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan arvioni kirjasta.

1.  Binchy Maeve: Seitsemän talvista päivää

2.    Koskinen Juha-Pekka: Kuinka sydän pysäytetään

3.    Kwok Jean: Käännöksiä  

4.    Lassila Pertti: Armain aika

5.    Lihammer Anna: Kun pimeys peittää maan

6.    Ohlsson Kristina: Nukketalo

7.    Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot

8.    Pöyliö Sari: Ihmisen veri

9.    Smith Jennifer E. : Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

 

Mikä tuo joulun?

Pipari tuo joulun.

Kynttilä tuo joulun.

Himmeli tuo joulun.

Mitä muuta kertoi tonttu?

Antoi ajatuksen uuden,

Kertoi joulun salaisuuden.

Rakkaus tuo joulun! (Positiivarit.fi)

Mai-tonttu