tiistai 8. maaliskuuta 2016

Petri Tamminen: Meriromaani

Petri Tamminen on minulle jälleen uusi suomalainen kirjailijatuttavuus luettuani hänen lyhytproosateoksensa, jonka nimi on Meriromaani. Kirjan kansikuva ja nimi kuvaavat todella hyvin tätä purjelaiva-aikakauteen sijoittuvaa ja merimieselämää kuvaavaa kirjaa. Luin viime viikolla hiukan vastaavan teoksen, joka oli Milla Keräsen Kapteeni. Kapteeni sijoittui 1700-luvulle, mutta Meriromaanin aikana oli jo höyrylaivoja ja junia, joten kirja sijoittuu myöhäisempään ajankohtaan. Koska asun nykyisin Turussa, on lähiseutu ja saaristo tullut tutuksi ja näistä puhuttiin kirjassa. Kirjan päähenkilö Vilhelm Huurna kävi Turussa Merikoulun ja asui vetoisessa kortteerissa Linnankadulla.

Joulukuussa Merikoulun oppilas Vilhelm Huurna matkusti kotipuoleen Askaisiin tervehtimään äitiä ja isää. Hän istui tuvassa uusi puku yllään ja esitti itseään. Hän kävi tervehtimässä myös Askaisten isäntiä ja neuvottelemassa heidän kanssaan laivasta, jonka isännät olivat luvanneet hankkia ja jonka päälliköksi he hänet nimittäisivät kunhan hän saisi koulunsa päätökseen, ja heidän seurassaan hän esitti jotakuta ihan toista.

Petri Tammisen Meriromaanin päähenkilö Vilhelm Huurna on mielenkiintoinen hahmo, voisi sanoa jopa välistä surkuhupaisa. Jotenkin tuli mieleeni kirjan sävystä ja päähenkilöstä mustavalkoinen mykkäelokuva, sillä kirjassa ei juuri puhuttu. Ehkä pisimmät puheet olivat Askaisten isäntien kehupuheet Vilhelm Huurnasta, mutta varsinaista dialogia ei käyty. Yhden isännän luona Vilhelm kävi myöhemmin joka sunnuntai vieraisilla, mutta sielläkään ei puhuttu, oltiin hiljaa vaan. Kuvasiko kirjailija ehkä syvemmän tulkinnan mukaan suomalaista puhumattomuutta tällä kirjalla. Ei tarvita puhetta, kun selviää ilmankin.

Kaikkein yllättävintä oli kuitenkin se, kuinka samanlaisena asiat elämässä toistuivat ja kuinka vähän hän siitä oppi. Hän oli tehnyt kaikki virheensä moneen kertaan ja yhtä monta kertaa niitä hävennyt. Jos hän hetken uskoi, että hän oli nyt kokenut mies ja osasi jo ottaa rauhallisesti ja saattoi itse valita suhtautumisensa maailmaan, maailma todisti hänelle heti, että se ei pitänyt näitä hänen suhtautumisiaan minään.

Kirjan tarina on yhden miehen elämäntarina merillä eri laivojen päällikkönä. Tammisen Meriromaani on täynnä mustaa huumoria ja elämän totuuksia, jotka oli sovitettu elämänmakuisen tarinan juonikuvioihin mausteina merimatkoja, meriä, lasteja, merimiehiä ja niitä herttaisia ja vähemmän herttaisia neitejä satamissa. Meriromaani on Tammisen kymmenes romaani ja seuraavaksi taidan perehtyä hänen Enon opetuksiin.

Petri Tamminen, Meriromaani ****
Otava 2015
s. 141

Kirsin, Elinan, Tuijatan, Lauran, Liisan, Sirrin ja Kaisan bloggaukset kirjasta. Kirja on ollut oikein suosittu täällä bloggerissa, enkä ihmettele yhtään :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Mons Kallentoft & Markus Lutteman: Zack

Vanhin naisista tuijottaa miestä, suoltaa edelleen kovalla äänellä sanoja, joita mies ei ymmärrä, ja ravistaa yhteen liittämiään käsiä edessään kuin rukoilisi hurmoksessa. Ihan kuin siitä olisi jotain apua.

Pidän valtavasti Mons Kallentoftin Malin Fors-dekkarisarjasta. Nyt hän on kirjoittanut Markus Luttemanin kanssa vielä väkivaltaisemman dekkarin Zack, jonka pääosassa on Tukholman poliisin erikoisyksikön 27-vuotias nuori kyky Zack Herry, ja josta ilmeisesti tulemme kuulemaan useamman kirjan verran. Zackilla on tumma tausta, sillä molemmat vanhemmat ovat kuolleet, isä toimi henkivartijana ja äiti poliisina. Varmaan jossain vaiheessa selviää Zackin äidin murhaaja, sillä nyt murhaa raoteltiin. Pääosassa oli Tukholman hieromalaitosten työntekijöitä tappanut sarjamurhaaja tai -murhaajat. Pinnalle nostettiin naisviha, rasismi ja maahanmuuttajavastaisuus, sillä kaikki kuolleet olivat thai-naisia, jotka lopulta paljastuivat...

Hän ummistaa silmät ja kuuntelee liikenteen unettavaa ääntä, mutta hänen päässään sinkoilee ajatusten ja muistikuvien sirpaleita. Hän näkee edessään luotien silpomat naiset. Sukayana Prikonin auringossa välkkyvän stiletin. Hän kuulee Denizin kirkaisevan ja näkee työparinsa verisen kaulan. Tuntee miten ruumis reagoi muistoihin, miten sydämen lyönnit tihenevät.

Zack ei pysty nukkumaan. Yöt ovat hänelle painajaisia täynnä. Aluksi hän sai kaveriltaan pillereitä, että pystyi nukkumaan, mutta niiden vaikutus ei riittänyt, aivot ja keho vaativat lisää. Valvominen, aineet ja poliisityö eivät sovi yhteen. Malin Fors oli alkoholisti, valvoi yöt ja kuuli henkiolentojen puheita ja painoi poliisityötä tuntikausia pitempään kuin muut. Zack on samanlainen, mutta hänen huumeensa ei ole alkoholi. Aineiden lisäksi Zackilla on kakenlaisia muitakin paheita, mutta niistä voivat kiinnostuneet lukea tämän kirjan tarinasta.

Oven takaa kuuluu nyt römeitä ääniä. Joku työntää avaimen riippulukkoon. Tulija nostaa salvan syrjään ja valaisee sitten taskulampulla koloa, jossa tytöt ovat. Nyt on heidän vuoronsa kirkua.


Kallentoft ja Lutteman ovat kirjoittaneet todella raakuuksia täynnä olevan dekkarin. Dekkarista ei ole unohdettu ketään, sillä työpari on maahanmuuttajataustainen nainen, joka seurustelee naisen kanssa, paras kaveri on rikollinen, naisystävä on rikas ja älykäs, erään työkaverin nimi on suomalainen ja samoin erään rikollisen. Löytyy ihmiskauppaajia, moottoripyöräjengiä ja muita enemmän ja vähemmän omaan asiaansa vihkiytyneitä kansalaisia, joita yhdistää hieromalaitokset ja niihin liittyvät oheispalvelut. Rikollispiireissä niin kuin muissakin piireissä ei paljon kannata astua muiden varpaille.
Zack ja Deniz työkavereineen saivat paiskia vauhdikkaasti  töitä saadakseen selville sarjamurhaajan/murhaajat. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja kaikenlaista välienselvittelyä oli niistä pitäville runsaasti. Zack, en vielä ihastunut sinuun, mutta annan sinulle mahdollisuuksia. ***

Täällä, ränsistyneessä navetassa metsän keskellä, susille syötettiin ihmislihaa.

Mons Kallentoft ja Markus Lutteman, Zack
suom. Sari Karhulahti
WSOY 2016
s. 471
Ruotsinkielinen alkuteos Zack 2014

Kallentoft Mons: Sydäntalven uhri; Suvisurmat; Syyskalma ;Kevätkuolema 
Kallentoft Mons: Viides vuodenaika
Kallentoft Mons: Vesienkelit


Annikan postaus


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Lunta ei satanut enää, ilma oli häikäisevän kirkasta ja kristallista, ällistyttävän selkeää; jos kuvaa säädettäisiin vielä aavistuksenkin kirkkaammalle, hän voisi varmasti erottaa jokaisen erillisen atominkin ympärillään. Tuntui kuin maisema olisi leijunut, sillä näkymä oli niin tarkka ettei se tuntunut enää todelliselta.

Lontoossa asuva Rosamund Lupton on jälleen näyttänyt kirjalliset kykynsä ja saanut aikaiseksi hyisen trillerin suoraan Alaskasta. Tämän pakkolukeaheti jännityskirjan nimi on Hiljaisuuteen hävinneet, enkä spoilaa lukijoilta löysivätkö kirjan päähenkilöt Yasmin ja Ruby sen mitä etsivät, vai hävisivätkö  he Alaskan armottomaan erämaahan. Yasmin ja Ruby saapuivat Skotlannista Yhdysvaltoihin ja lensivät Alaskaan Fairbanksin lentokentälle. Perheen isä oli kuvausmatkalla Alaskassa ja asui inuiittiheimon kylässä. Lentokentällä ei näkynyt isää, vaikka hän oli luvannut tulla vastaan. Häneen ei saanut myöskään yhteyttä millään laitteella, ja säätila vain paheni. Lentokoneet eivät enää lentäneet lähemmäs inuiittikylää, joten Yasmin ja Ruby hakivat vaihtoehtoisia kulkuneuvoja ja päätyivät ison rekan kyytiin.

Pimeys oli epäinhimillistä. Yasminin silmät eivät erottaneet mustasta yhtään mitään. He olivat ajaneet neljä tuntia, eikä hän enää etsinyt taivaanrannasta kaukaisten kaupunkien tai kylien hehkuvia kehiä, koska täällä ei ollut kaupunkeja tai kyliä. Pilvet muodostivat barrikadin maapallon ympärille, joten edes tähdet ja kuu eivät valaisseet heitä; mikään ei läpäissyt tätä raskasta pimeyttä, paitsi ajovalot.

Inuiittikylässä oli tapahtunut jotakin, mutta silti Yasmin ja Ruby halusivat jatkaa matkaa tunnista toiseen. Matka edistyi hitaasti, sillä tiet olivat liukkaita ja jyrkkiä. Lopulta matka jatkui ilman rekkakuskia, ja säätila ennusti myrskyn saapumista. Yasmin oli huomannut takaa-ajajan perässä, joka pysähtyi, kun hekin pysähtyivät ja kun he pyrkivät kääntymään takaisin, ei takaa-ajaja päästänyt heitä kääntymään. Matkan oli vain jatkuttava hyytävässä kylmyydessä ja myrskyssä. Yasmin ei ollut nukkunut kahteen vuorokauteen ja hypotermia uhkasi heitä molempia.

Äkkiä pimeys hälveni. Raju tuuli oli puhaltanut pilvet erilleen ja paljasti vuoret. Hämärässä Yasmin näki miten korkeita ne olivat, ja hän näki myös suoraan alaspäin putoavan jyrkänteen vain metrin päässä tiestä. Hän toivoi pimeyttä takaisin, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä tätä väkivaltaista maastoa, goottilaisen kauhutarinan näyttämöä, jossa ei ollut mitään pehmeää tai suotuisaa ja joka kutisti hänet aivan olemattomaksi.

Hiljaisuuteen hävinneet on jälleen ihan erilainen kirja kuin aiemmat kirjat Sisar ja Mitä jäljelle jää. Nyt pääosassa on Alaskan mahtava luonto, jonka koen kirjan välityksellä mahtavana elementtinä, ihmistä suurempana voimana. Kirjaan luo pehmeyttä kirjan päähenkilöt äiti ja tytär. Lupton on luonut hellyttävän vastakohdan voimakkaalle talviympäristölle, kauniin, naisellisen Yasminin ja pienen Rubyn pärjäämässä ihan kahdestaan luonnonvoimia ja vainoajia vastaan. Kirja on huikea lukuelämys, mielestäni paras näistä kolmesta Luptonin teoksesta, jotka olen lukenut. Kolmelle kuulle *****

Rosamund Lupton, Hiljaisuuteen hävinneet
suom. Outi Järvinen
Gummerus 2016
s. 320
The Quality of Silence 2015

Rosamund Lupton: Sisar
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Leena Lumin bloggaus
Jennin bloggaus
Kaisa Reettan bloggaus
Arjan bloggaus
Annikan bloggaus
 
Osallistun kirjalla Suketuksen Kansojen juurella-lukuhaasteeseen. Kirjassa kerrotaan inuiittiheimosta ja heidän nykyaikaisista elinolosuhteista.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Milla Keränen: Kapteeni

Pappi heitti kolmasti hiekkaa arkulle, ja minä käänsin katseeni alas kirkontörmää niin, että saatoin nähdä jokivarren. Sinne meidän olisi pitänyt laskea Anders, ei multaan. Andersin olisi pitänyt saada olla meren oma, kuten minä halusin kerran olla. Me kuuluimme merelle.

Milla Keräsen toinen romaani Kapteeni on myös historiallinen teos ja sijoittuu 1700-luvulle, puisten purjelaivojen aikakaudelle. Aikakaudelle, jolloin Suomesta lähdettiin pitkille matkoille hakemaan tavaroita, mausteita, silkkiä, kirjoja ja alkoholituotteita, ylipäätään tavaroita, joita ei Suomessa valmistettu. Osa purjehti itämerellä, mutta osa lähti kauemmas Espanjaan ja osa jatkoi matkaa jopa Intiaan. Kirjan toinen päähenkilö, Johan, matkasi Intiaan ja oli vuosikausia merimatkoillaan. Kotona häntä odotti kauppa ja kauppaa yritti pitää pystyssä hänen nuori vaimonsa Greta. Johan haki vaimonsa Tammisaaresta ja suututti samalla porvoolaiset kauppiaat, kun ei heidän tyttönsä kelvanneet vaimoksi. Yhteistyötä tehtiin naittamalla tytöt sopiville kauppakumppaneille, mutta Johan ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Näistä joutui yksin vastaamaan nuori Greta, sillä kauppiaat eivät hyväksyneet häntä, ja itse kauppias seilasi pitkin valtameriä.

Greta syleili vettä ja antoi sen kietoutua joka sopukkaansa. Meri kosketteli häntä hellästi, ensin kylmin ja sitten lämpimin sormin. Greta painoi suudelmia syvälle sinivihreään viileyteen ja hänen huuliaan alkoi kuumottaa.

Johan oli merimies ja hän otti kauppiaan tyttären puolisokseen juuri sen vuoksi, että isältä perittyä kauppaa ei tarvitsisi myydä. Oli Johanilla tunteitakin Gretaa kohtaan, mutta ehkä Gretalla oli enemmän. Hän ikävöi miestään meriltä kotiin. Johan ei kuitenkaan antanut lupauksia tulostaan, mutta muutaman vuoden päästä hän oli yhtäkkiä tulossa ja hän toi mukanaan nuoren miehen. Johan ei viihtynyt kotona, vaan kulutti aikaansa Loviisassa muiden kauppiaiden ja upseerien luona juoden ja pelaten rahansa. Johan ei osannut lopettaa, vaan hän oli lopulta ennen seuraavaa merille lähtöä velkaa joka puolelle. Greta ei aavistanut mitään, mutta hän oli kyllästynyt haisevaan humalaiseen mieheensä, joka ei auttanut kaupan hoidossa. Lopulta miehet lähtivät merille ja molemmat miehet kaipasivat merillä Gretaa, mutta toinen oli valmis palaamaan Gretan luokse.

Kellari oli ainoa mitä oli jäljellä isäni kätten työstä. Kivet olivat mustuneet mutta säilyneet paikoillaan, kun kaikki muu oli romahtanut ja palanut. Raaputin kiven irti ja panin sen taskuuni. Mitään muuta ei ollut mukaan otettavissa. Jopa suolan tuoksu oli kadonnut; sen tilalla jokivarressa haisi savu.

Milla Keränen taitaa historiallisten kirjojen kirjoittamisen hienosti. Esikoisteoksessa Sisilian ruusu 
Milla Keränen kuvaili 1200-luvun Sisiliaa hyvin kauniisti. Sisilian ruusu on historiallinen rakkausromaani, josta puuttuu väkivalta, vaikka ympärillä olevissa maissa sodittiin. Pidin molemmista kirjoista, mutta Kapteenissa meri ja luonto olivat niin vahvasti läsnä, että annan plussaa luontokuvauksista. ***+++

Milla Keränen, Kapteeni
Gummerus 2016
s. 470

Milla Keränen: Sisilian ruusu





keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Jan Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Saksalaisen Jan Philipp Sendkerin esikoisteoksen Sydämenlyönneissä ikuisuus kansikuva on uskomattoman kaunis. Pidän myös nimestä kovasti, joka kertoo jo sen, että kirja kertoo rakkaustarinan. Tämä rakkaustarina sisältää kriisejä ja jo se, että rakastavaiset olivat erityisiä, kertoo kirjan monimuotoisuudesta. Kirjan tapahtumat sijoittuivat Burmaan, silloin kun maata kutsuttiin vielä Burmaksi, nykyisin maa on Myanmar. Kirjan päähenkilöt olivat Tin Win ja Mi Mi.

Minä puhun rakkaudesta, joka palauttaa sokeille näön. Rakkaudesta, joka on pelkoa väkevämpi. Puhun rakkaudesta, joka tuo tarkoituksen elämään, joka uhmaa rapistumisen luonnonlakia, joka saa meidät kukoistamaan, joka ei tunne rajoja. Puhun siitä, kuinka ihmisen henki voittaa itsekkyyden ja kuoleman.

Julian isä oli kotoisin Burmasta. Hän toimi menestyvänä juristina New Yorkissa, oli naimisissa ja kahden aikuisen lapsen isä. Julian valmistumispäivän jälkeen isä katosi, ja kesti neljä vuotta ennen kuin Julia lähti etsimään isäänsä Burmasta, sillä tietojen mukaan isä oli matkustanut sinne. Isän kotikylässä Julia tapasi U Ban, joka halusi kertoa Julialle hänen isänsä lapsuustarinan kotikylässään. Julia olisi halunnut nähdä heti isänsä, mutta U Ba halusi kertoa tarinaa eteenpäin päivittäin. Julia oppi tuntemaan isästään sen puolen, mikä häneltä oli pidetty salassa. Tarina oli viehättävä ja koruton, mutta täynnä elämäniloa ja rakkautta, mutta myös menetystä, surua sekä kaipuuta.

Mi Mi oli mennyt, mutta tämän sydämenlyönti oli jäänyt.

Sendkerin teos on kaunis, mutta samalla traaginen teos rakastavaisista. Elämä ei ollut heille oikeudenmukainen. Tarina on kirjoitettu kauas Burmaan ja tarinassa on käytetty aasialaisia elementtejä, satuja, fantasiaa, mytologiaa ja itämaista mystiikkaa. Minua viehätti kirjassa Tin Winin erityisherkkä kuuloaisti, jonka avulla hän pystyi suunnistamaan. Kirjailija on paneutunut todella tarkkaan näkövammaisen elämään ja minusta tuntui kuin olisin tarkkaillut maailmaa oman erityisherkän kuuloni avulla, joka toisinaan ärsyttää kovasti. Tin Winille kuulo oli tarpeellinen selviytymiskeino. Kirja on kaunis kokonaisuus. Suosittelen kaikille, jotka pitävät Aasiaan sijoittuvista kirjoista. ***

Hän oli tullut ajoissa. Aivan viime hetkellä.

Jan Philipp Sendker, Sydämenlyönneissä ikuisuus
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2016
s. 326
Alkuteos Das Herzenhören 
suomennettu englanninkielisestä uudistetusta kirjasta The Art of Hearing Heartbeats





tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kristina Ohlsson: Lotus Blues

Tunnistan ongelmatapaukset jo kaukaa ja aavistin pahaa välittömästi miehen nähdessäni. Syynä ei ollut se, millä tavoin odottamaton vieraani oli pukeutunut, eikä sekään, että hän löyhkäsi kuin vanha sikaritehdas. Ehei - syynä oli hänen katseensa, joka kertoi minulle kaiken tähdellisen. Hänen silmänsä olivat kuin kaksi pistoolinkuulaa. Pikimustat.

Kristina Ohlssonin uusimman jännärin Lotus Bluesin pääosassa on Martin Benner, ruotsalainen asianajaja, jonka uusin toimeksianto kietoo Martinin mukaan todella ilkeään salajuoneen, mutta sitä hän ei vielä tiedä ottaessaan toimeksiannon vastaan. Hänen pitäisi puhdistaa erään naisen rikollinen maine. Nainen oli sekaantunut kaikenlaiseen likaiseen puuhaan sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa, mutta hän teki itsemurhan ennen oikeudenkäyntiä, joten tutkinta päättyi siihen. Lisäksi hänen poikansa pitäisi löytää siinä samalla. Martin Benner oli kova kehumaan itseään joka asiassa, joten hän oli jossakin haastattelussa maininnut, että kyseisen naisen puolustaminen olisi hänelle unelmatyö. Ilmeisesti tämä oli yksi syy miksi hänestä oltiin kiinnostuneita rikollispiireissä. Tämä ei ollut Bennerin ensimmäinen työ rikollispiireissä, vaan hän oli tottunut toimimaan puolustusasianajajana. Nyt puolustettava ei ollut elävä, vaan kuollut nimeltään Sara.

- Kuulin kerran Saran huutavan tuskissaan, kun hän oli asiakkaan kanssa. Olin itse viereisessä huoneessa viihdyttämässä erästä Luciferin miestä. Tiedättekö, mitä hän sanoi minulle?
Pudistin hitaasti päätäni. En ollut varma, haluaisinko kuulla, mitä Denisellä oli kerrottavanaan.
- Hän virnisti ja sanoi: Tiedätkö, mikä tuo ääni on, Denise? Se on tämän illan blues. Lotus Blues - Lootuksen blues.


Martin Benner joutui todella kiperiin tilanteisiin etsiessään totuutta Saran elämästä. Onneksi hänellä oli etsintäpuuhissa seuraa naispuolisesta työkaverista, mutta minusta Martin oli jo yliaktiivinen noissa sänkypuuhissa ja naisten iskemishommissa. Toisaalta Martin oli itse kokenut ikävän lapsuuden, joten hän yritti olla hyvä vanhempi siskontytölle, joka oli menettänyt vanhempansa. Tutkiessaan Saran menneisyyttä, Martin aavisti, että hänen siskontyttönsä voisi olla vaarassa, mutta todellisuus oli vieläkin pahempi. Vastustaja oli todella pahuuden ruumiillistuma, jolla oli kaikki keinot käytettävissä. Ja vastustaja tai vastustajat löytyvät sitten seuraavan kirjan eli lokakuussa ilmestyvän Mion Bluesin lopusta.
En tykännyt Lotus Bluesin päähenkilöstä Martin Benneristä, mutta kaiken kaikkiaan tämä kirja olisi hyvä elokuvana. Juoni kulki elokuvamaisesti kohtauksesta kohtaukseen. Koska kirja on kaksiosainen ja toisen kirjan nimi viittaa kadonneeseen poikaan, aion lukea myös Mion Bluesin ja toivon, että se olisi parempi kuin tämä ensimmäinen kirja. Kirja saa ylimääräisen tähden loistavan edellisen Daavidin tähdet kirjan vuoksi. Lotus Blues jäi enemmän viihteen puolelle, ja minulla oli koko ajan ikävä Fredrika Bergmania.

Kristina Ohlsson, Lotus Blues ***
suom. Antti Autio ja Pekka Marjamäki
WSOY 2016
s. 415

Ohlsson Kristina: Nukketalo
Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot
Ohlsson Kristina: Varjelijat
Ohlsson Kristina: Paratiisiuhrit 
Ohlsson Kristina: Daavidintähdet

Takkutukan bloggaus

2016 kirjailijat ja kirjat

2016 kirjailijat ja kirjat

Aalto Ilari: Matkaopas keskiajan Suomeen
Abulhawa Susan: Sininen välissä taivaan ja veden
Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit
Alaniva Kirsi: Villa Vietin linnut
Allende Isabel: Henkien talo 
Andersen Jens: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä
Asher Jay: Kolmetoista syytä
Aslam Nadeem: Elävältä haudatut 
Bargum Johan: Syyspurjehdus 
Barbery Muriel: Haltiaelämää
Barnes Julian: Kuin jokin päättyisi
Björk Marja: Lainaa vain
Bjørk Samuel: Minä matkustan yksin
Björlind Cilla ja  Rolf: Musta aamunkoitto
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Brigatti Ella: Sängynaluskansa
Brigatti Ella: Sängynaluskansa Karnevaalit
Brigatti Ella: Sängynaluskansa Meksikossa
Busquets Milena: Tämäkin menee ohi  
Carey M. R.: Maailman lahjakkain tyttö
Carlson Kristina: William N. päiväkirja
Carver Raymond: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Clézio J.M.G.: Alkusoitto
Cline Emma: Tytöt
Cornwell Patricia: Riistetty
Dahl Roald: Iso Kiltti Jätti
Dahl Roald: Ilmarin ihmelääke
Dahl Roald: Kuka pelkää noitia 
Doerr Anthony: Davidin uni
Ebershoff David: Tanskalainen tyttö
Enright Anne: Unohdettu valssi
Ferrante Elena: Loistava ystäväni
Fioretos Aris: Mary
Gardós Péter: 117 kirjettä
Green John: Teoria Katherinesta
Hautala Marko: Torajyvät
Hawkins Paula: Nainen junassa
Heikkinen Mikko-Pekka: Jääräpää
Heino Jyrki: Kelmit
Hiekkapelto Kati: Tumma 
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Hilton Lisa: Maestra 
Hiltunen Pekka: Onni
Hiltunen Simo: Lampaan vaatteissa 
Hirvisaari Laila: Hiljaisuus 
Hulkko Johanna: K18
Hurley Andrew Michael: Hylätty ranta
Hyry Antti: Kertomus
Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän
Jalonen Riitta: Kirkkaus
Jansson Tove: Näkymätön lapsi
Jones Sadie: Kotiinpaluu
Jones Sadie: Ehkä rakkaus oli totta 
Jong Erica: Elä ja uneksi 
Jotuni Maria: Huojuva talo
Juntunen Tuomas: Tuntematon lapsi 
Jäntti Essi (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Järvi Elina, Hotti Tiina ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä
Kaaberbøl Lene ja Agnete Friis: Huomaavainen murhaaja
Kallentoft Mons ja Markus Lutteman: Zack
Kaminer Wladimir: Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä
Kaunisto Milja: Luxus
Kauranen Snellman Anja: Syysprinssi
Keränen Milla: Kapteeni 
Khemiri Jonas Hassen: Kaikki se mitä en muista 
Kinnunen Tommi: Lopotti
Kivi Aino: Maailman kaunein tyttö
Knight Renée: Kenenkään ei pitänyt tietää
Koivukari Tapio: Unissasaarnaaja
Koskinen Juha-Pekka: Lumottu lelutehdas 
Koskinen Juha-Pekka: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika
Kubica Mary: Good Girl
Kubica Mary: Pretty Baby
Kunnas Kirsi: Tiitiäisen satupuu
Kunnas Mauri:Kaksitoista lahjaa Joulupukille
Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä
Kunnas Mauri: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset 
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi
Kurenniemi Marjatta: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
Kyrö Tuomas: Mielensäpahoittaja - Miehen työt
Köngäs Heidi: Hertta
Köngäs Heidi: Dora, Dora
Laaksonen Heli: Sylvia, Tuija ja laulava patja 
Lark Sarah: Valkoisen pilven maa
Linstedt Laura: Oneiron
Lipasti Roope: Viikinkisolmu
Lupton Rosamund:  Hiljaisuuteen hävinneet
Läckberg Camilla: Pahanilmanlintu
Lähde Kalle: Happotesti
Marttinen Annamari: Törmäys 
Maskame Estelle: DIMILY - Rakastan
Maskame Estelle: DIMINY - Tarvitsen
Maskame Estelle: DIMIMY Kaipaan
Maynard Joyce: Vuori talon takana
McFarlane Mhairi: En minä vaan sinä
Melender Tommi: Ranskalainen ystävä 
Mentula Mooses: Jääkausi 
Meri Veijo: Kersantin poika
Meri Veijo: Manillaköysi
Modiano Patrick: Kehäbulevardit
Moravia Alberto: Kaksi naista 
Morrison Toni: Koti
Morrison Toni: Luoja lasta auttakoon 
Moyes Jojo: Jos olisit tässä 
Müller Herta: Tänään en halunnut tavata itseäni
Mustonen Enni: Ruokarouva
Mäki Reijo: Liian kaunis tyttö
Neuhaus Nele: Lumikin on kuoltava
Nesbø Jo: Tohtori Proktorin Pierupulveri
Nevanlinna Arne: Marie
Niemi Juuli: Et kävele yksin
Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen
Ohlsson Kristina: Lotus Blues 
Ohlsson Kristina: Mion Blues
Ojanen Eero: Suomen myyttiset linnut
Ollikainen Aki: Nälkävuosi
Ollikainen Milla: Veripailakat 
Poijula Soili: Lapsi ja kriisi
Poznanski Ursula: Äänet
Pääskynen Markku: Sielut
Redondo Dolores: Luualttari
Redondo Dolores: Myrskyuhri 
Riggs Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Riley Lucinda: Keskiyön ruusu
Ritvanen Antti: Miten muistat minut
Rogneby Jenny: Leona - Kortit on jaettu
Rowley Steven: Lily ja mustekala 
Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Rubina Dina: Kaksiosainen sukunimi 
Rönkä Matti: Eino
Saarela Sara: Kanssasi en tarvinnut sanoja
Safak Elif: Valkoinen elefantti 
Sahlberg Asko: Irinan kuolemat
Sandström Peter: Laudatur
Sansom C. J. : Ilmestys 
Santos Care: Suklaan maku
Sebald W.G.: Merkintöjä Korsikasta 
Sendker Jan Philipp: Sydämenlyönneissä ikuisuus 
Seppänen Jussi: Kymmenottelu
Sinervo Helena: Armonranta 
Sjón: Valaan suusta
Skagnes Sarita: Vain tytär
Slaughter Karin: Kaunokaiset
Snellman Anja: Lähestyminen
Statovci Pajtim: Tiranan sydän
Steinbeck John: Routakuun aika
Steinbeck John: Torstai on toivoa täynnä 
Stridsberg Sara: Niin raskas on rakkaus
Strömberg Mikaela: Sophie
Tahvanainen Sanna: Lohikäärmeunia
Tamminen Petri: Meriromaani
Tessaro Kathleen: Parfyymikeräilijä 
Tóibín Colm: Brooklyn
Tóibín Colm: Nora Webster
Tolonen Tuutikki: Mörkövahti
Tolonen Tuutikki: Mörköreitti 
Tremayne S. K. : Jääkaksoset
Uusma Bea: Naparetki
Valkama Johanna: Itämeren Auri 
Vanhatalo Pauliina: Pitkä valotusaika
Vanhatalo Pauliina: Keskivaikea vuosi
Viikilä Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista
Virtanen Marja Leena: Verho
Vuorela Seita: Viima 
Vuorela Seita: Lumi
Vuori Kristiina: Kaarnatuuli 
Westö Kjell: Kangastus 38
Winman Sarah: Merenneidon vuosi
Wyld Evie: Kaikki laulavat linnut