Emelie Schepp: Valkoiset jäljet

Hän pysähtyi niille sijoilleen, otti muutaman nopean askeleen sivummalle ja yritti piiloutua lähimmän rakennuksen pilarin taakse. Hänen sydämensä alkoi pamppailla, ja hän väitti itselleen, että hänen oli pakko erehtyä. Huppupäinen mies ei voinut olla hänen kuvittelemansa henkilö... Hän käänsi päätään ja tutki taas miehen profiilia. Väristys kulki pitkin hänen selkäpiitään.

Emelie Schepp aloitti esikoisdekkarilla Ikuisesti merkitty uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on syyttäjä Jana Berzelius. Ensimmäisessä teoksessa Janan menneisyys tuli tutuksi, mutta sitä käydään läpi myös tässä uudemmassa dekkarissa Valkoiset jäljet, samalla selvitetään huumekuriirin kuolemaa ja kadonneita henkilöitä. Tukholman huumemarkkinoilta katosi edellisessä kirjassa iso tekijä, joten huumemarkkinoille on tulossa kenties uusia tekijöitä tai vanhat tekijät ovat järjestäytyneet uudella tavalla.

Syyttäjä Jana Berzelius on kasvanut adoptiolapsena ja se kokemus yhdistettynä aiemmin lapsena kokemaan elämään on vaikuttanut häneen ihmisenä. Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan ja sille on tehtävä jotain, ennen kuin Janan menestys syyttäjänä saa suurempia kolhuja. Emelie Schepp on luonut päähenkilöstään mysteerihenkilön, voimakkaan ja vahvan naisen, joka ei näytä tunteitaan. Pientä vipinää on kuitenkin ilmassa.

Hän ei enää tuntenut jalkojaan. Seuraavalla askeleella hänen jalkansa vinksahti vinoon, ja hän kaatui mahalleen jokeen. Vesi virtasi hänen ylitseen, niin hyisenä että hän ajatteli sydämensä pysähtyvän. Ja silloin hän kuuli sen taas, oksan katkeavan.

Valkoiset jäljet ottaa lukijan tiukkaan syliotteeseen heti ensisivuilta lähtien. Kirjaa ei millään raskisi jättää kesken, sillä se koukuttaa lukemaan, ahnehtimaan sivuja, sillä halu tietää Janan elämästä ja samalla hänen rikollismaailmaan liittyvästä työstä ovat melkein piinallisen kiinnostavaa luettavaa. Jana on piinkova tutkija, joka huomaa menneisyytensä johdosta paljon sellaista mitä poliisit huomaavat myöhemmin. Janan on oltava muita edellä monesta syystä, eikä hän kaihda keinoja selvitäkseen itse hankalista tilanteista. Ja niitä hankalia tilanteita on paljon tässäkin kirjassa. 

Ensimmäisestä kirjasta tutuiksi tulleista rikostutkijoista Mia on retkahtanut epämääräisistä syistä tyyppiin, johon ei kannattaisi olla repsahtanut. Tämä haittaa myös poliisityötä. Mian pari Henrik on tunnollinen perheenisä, joka yrittää sovittaa perhe-elämän ja poliisityön toisiinsa, kiirettä pitää. Heidän tiiminsä esimies on tukalassa tilanteessa, sillä Keskusrikospoliisin tutkija sekaantuu heidän työhönsä ja vähän siviilielämäänkin. Tämäkin koukku johtaa johonkin, mutta mihin? Ei hätää, sillä Emelie Scheppillä on juonenkoukut tiukasti ohjaksissa. Jännitystä on siis luvassa.

Emelie Schepp aloitti kirjailijanuransa kustantamalla teoksensa itse omakustanteina. Niistä ajoista on vain muistot jäljellä, sillä nyt Jana Berzelius-sarjasta suunnitellaan jo elokuvia ja kirjojen kustantajana toimii kansainvälinen kustannustoimisto. 

Samassa talosta kuului laukaus. Pamauksen kaiku kimposi kadun varrella olevista taloista toiseen.

Emelie Schepp, Valkoiset jäljet ****
suom. Meri Ala-Tauriala
Harper CollinsNordic 2017
s. 394
Vita spår 2015

Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

Finlandia-taloon oli tungettu yli kaksituhatta nelosluokkalaista. Mun mekkokaan ei päässyt pyörimään niin kuin sen kuuluisi, sillä lailla korkealle. Mutta muuten pormestarin tanssiaisissa oli älyttömän hauskaa.

Riikka Ala-Harjan lastenkirjan Kahden maan Ebban päähenkilö on nelosluokkalainen Ebba, jonka elämä on siinä mielessä erikoinen, että hän joutuu kulkemaan lomillaan tai vanhempiensa lomilla kahden maan välillä, sillä Ebba asuu äitinsä kanssa Helsingissä ja isä asuu perheensä kanssa Saksassa. Ebba matkustaa yksin kymmenen kertaa vuodessa Saksaan isänsä luokse. Ebba on kaksikielinen ja hän käy saksalaista koulua. Isän ja isän vanhempien kanssa on lämpimät välit, mutta isän uusi perhe hiertää välejä ja aiheuttaa kiukuttelua.

Lopuksi tiukkahousulaulaja toivotti meille turvallista kotimatkaa. Tiukkahousu ei tiedä, että mulla on tänään kaksi kotimatkaa. Muut menee kotiin ja viestittelee toistensa kanssa kaikesta hauskasta, ja koulussa puhutaan koko päivä, mitä Finlandia-talolla tapahtui. Mä en. Mä olen Saksassa.

Kirjan alussa Ebba ei haluaisi lähteä Saksaan. Yksin matkustaminen pelottaa, sillä Saksassa on ollut terroristitekoja vähän aikaa sitten. Ebballe on tullut terrorismipelko. Hän pelkää myös olla yksin lentokoneessa, vieressä voi istua kuka tahansa, eikä välttämättä pääse vessaan. Tällä kertaa matkustaminen ei onneksi ole yhtä pelottavaa. Ja isä on vastassa ja he menevät yhdessä isovanhempien luokse. Seuraavana päivänä Ebban maailma mustenee, kun isä on järjestänyt ikävän yllätyksen. Tästä voikin jatkaa tämän mukavan kirjan parissa.

Kahden maan Ebba kirjassa on runsaasti eri aiheita mistä voi keskustella lasten kanssa. Eroperheet ja kaksi kotia ja toisen vanhemman tapaamiset tai miten asuminen on järjestetty ovat varmasti kiintoisia keskusteluja kirjan lukemisen jälkeen. Kirja sisältää niin mielenkiintoisia teemoja esim. Suomen 100-vuotinen itsenäisyys ja miten se on näkynyt arkielämässä. Samoin terrorismi ja terroristiteot. Todella mielenkiintoinen lastenkirja, jota suosittelen kolmannesta luokasta ylöspäin. Kirjan Ebba on selkeästi jo varhaismurrosikäinen ja tunteet kuohahtelevat. Riikka Ala-Harja on tuonut hyvin esille nelosluokkalaisen mielenmaisemaa.

Mulla on kevyt ja hyvä olo, vaikka olen ihan poikki. Mutta en mä niin väsynyt ole, etten jaksaisi vielä pompata pystyyn ja esittää, miten tiukkahousu heitteli Finlandia-talolla tukkaansa ja pyöritti pehvaansa.

Riikka Ala-harja, Kahden maan Ebba ****
kuvitus Marika Maijala ****
Otava 2017
s. 108

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Olin ollut hylkiö, mutta nyt minä kannoin mukanani kuolemaa. Veri oli virrannut, sukumme miesten tummanpunainen, sakea ja korvaamaton veri oli valunut vieraaseen maahan kaukana kotoa. Minusta tuli pelätty. Katsettani kammottiin. Minussa oli merkki, ja se oli kuoleman merkki.

Päivi Alasalmen hurjan ja vahvan historiallisen Soruia –trilogian kolmas kirja on Siipirikon kuiskaus. Soruia lähti elämään Alasalmen novellikirjasta Joenjoen laulu, jatkoi lentoaan Pajulinnun huudossa ja kertoo kirjoissa saamelaisten varhaisesta elämästä ja Soruian noitaelämästä 1500-luvun saamenmaalla, joka sekin kuului Ruotsi-Suomeen ja siten ruotsalaisille, vaikka oli saamenmaa, saamelaisten oma maa ollut pitkään. Tosin saamelaisten kimpussa olivat myös venäläiset ja vainolaiset, joihin kuuluivat tanskalaiset ja norjalaiset. Saamelaisten peuroille, turkiksille ja muulle omaisuudelle oli kärkkäitä ottajia.

1500-luvun puolivälissä mukaan tulivat verottajat, ja verot nousivat vuosi vuodelta, joka vähensi riistaa metsistä huomattavasti. Lisäksi Lutherin oppien mukaan noituus piti kitkeä maasta pois. Kirjan teemana saamelaisuuden väheksyntä ja heidän kulttuurinsa ja oma uskontonsa alasajo alkoi jo varhaisessa keskiajassa. Vihollisia oli liikaa.

Kun katsoin kylässämme kasvavia pikkulapsia, sain muutakin ajateltavaa kuin vain Kaukomielen heimolaisten pelätty kosto. Tiesin, että joskus sen aika koittaisi ja se tulisi olemaan jälleen hirvittävä, mutta ehkä ei vielä sinä päivänä. Oli vain se hetki, joka kulloinkin oli käsillä, ja se oli hyvä hetki, koska se saattoi olla viimeiseni.

Aiemmissa kirjoissa pirkkalalaiset olivat tehneet ryöstöretkiä saamelaisten asuinalueille. Soruia oli rakastunut yhteen heistä, mutta saanut karvaasti kokea pirkkalalaisen petturuuden. Tästä rakkaudesta syntyi mieheksi kasvanut poika, joka oli tottunut elämään ilman isäänsä. Aiemmassa kirjassa Kaukomieli tuli toistamiseen ryöstämään Soruian suvun aarteita. Soruian mieltä oli vaivannut koko elämän ajan Kaukomieli ja hänen sukunsa.

Soruian isä oli shamaani, lapin noita. Hänen näkemisensä lahja oli periytynyt Soruialle, joka katsoi tulevaisuuteen, jos joku pyysi, paransi sairaita yrteillään ja loitsuillaan sekä auttoi synnytyksissä. Tällaisia taitoja katsottiin myös pahalla. Soruian mies ei uskonut Soruian taitoihin. Nainen ei olisi saanut olla noita.

Soruia-trilogia on ollut lempilukemistoani, ja Siipirikon kuiskaus jäi mukavan avoimeksi, vaikka olikin päätösosa. Hienoa, että saamelaisuudesta kirjoitetaan, sillä heidän historiallinen asuinalueensa kapeni Suomen laajentuessa.  Nykyisin kulttuuria ja kolmea virallista saamenkieltä herätellään henkiin kielipesien ja saamenkielisten opetusten avulla. Saamelaiset ovat virallinen alkuperäiskansa, joilta vietiin oikeus omaan maahansa, kulttuuriinsa ja uskontoon. Kiitokset Päivi Alasalmelle hienosta kirja-trilogiasta, josta voimme lukea miten saamelaisten elinolosuhteet kapenivat 1500-luvulla.

- Nyt tämä lapinvaimo langetti itselleen kuolemantuomion, kappalainen sanoi.

Päivi Alasalmi, Siipirikon kuiskaus *****

Gummerus 2017

s. 368

Historia, keskiaika

Saamelaiset

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

 

Sadie Jones on monipuolinen kirjailija ja uusin suomennos Kutsumattomat vieraat tuo esille uuden puolen hänen lahjakkuudestaan kirjoittamisen saralla. Ensimmäinen kirja, jonka luin häneltä oli todella traaginen Kotiinpaluu, joka kertoi pojasta, jonka äiti kuoli. Kuolema oli pojalle traumaattinen kokemus, mikä ei voinut olla jättämättä jälkiä. Seuraavaksi luin Jonesin Ehkä rakkaus oli totta teoksen. Teoksen päähenkilöt rakastivat toinen toisiaan, mutta rakkauksilla oli eri kohteet, ne eivät kohdanneet. Ehkä rakkaus oli totta nosti Jonesin maailmanmaineeseen, mutta minulle Kotiinpaluu oli se kirja, joka jätti voimakkaamman lukujäljen.

Uusimmassa suomennoksessaan Jones on luonut kartanomiljöön, mutta kartanon asukkaiden taustalta ei löydy vanhoja sukuja, eikä rikkaita tuttavuuksia. Kartanon asukkaat ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta köyhiä, sillä heillä ei olisi oikeasti varaa asua kartanossa. Päivänä, jolloin kartanossa tapahtuu kaikenlaista omituista, juhlitaan perheen vanhimman tyttären syntymäpäiviä. Perheen äiti toivoisi tyttärensä ja naapurin tehtailijapojan (kutsuvat häntä maanviljelijäksi) kihlajaisia, mutta äiti saa pettyä. Sieltäkään ei rahapulaan tule apua.

Syntymäpäiville on tulossa juhlijoita, mutta samaan aikaan eräs juna on ollut onnettomuudessa, ja pian kartanoon alkaa ilmestyä epämääräisen likaisia ja kolhiintuneita matkustajia, jotka pitäisi pitää juhlien ajan hiljaisina. Englantilainen teehän se auttaa vaivaan kuin vaivaan, no vähäksi aikaa. Illasta ei muodostu aivan syntymäpäiväsankarin Emeraldin toiveiden täyttymystä, mutta on siinä tietyt positiiviset puolensakin. Yksi vieraista oli todella mielenkiintoinen ja komea henkilö ja kiinnostus näyttäisi olevan molemminpuolista. Toisaalta vieraiden joukkoon ilmestyi myös kummallinen tyyppi, joka kävi yläluokkaisesta henkilöstä pukeutumisensa puolesta, mutta käytöstavat olivat kaikkea muuta. Ja kaiken lisäksi tuo tyyppi näytti tuntevan heidän äitinsä.

Sadie Jones pureutui tässä kartanoromantiikkakirjassaan luokkayhteiskunnan kuvailuun, samalla kun hän pureutui pinnan alla luikerteleviin salaisuuksiin ja häväistyksiin, joiden aika oli tulla esille makaaberilla tavalla. Uskon, että kirjalle on vankkumaton lukijakuntansa, mutta itse olin kirjan loputtua pettynyt. Tiedän, että kirja olisi tv-elokuvana mainio, sillä juonista löytyy todella koukuttavia kohtia esim. perheen nuorin tyttö järjesti todella hauskoja tapahtumia, joista aikuisilla ei ollut hajuakaan, vaikka ne haisivat…

Samoin oudoista matkustajista saisi hyviä kuvauskohteita. Haluaisin siis nähdä tämän kirjan valkokankaalla tai tv.ssä. Kirjailija on aiemmin toiminut tv-käsikirjoittajana, joten se näkyy tässä kirjassa.

Charlottea ei niinkään tyrmistyttänyt Travesham-Beechersin – hänen tuhonsa välikappaleen – läsnäolo, sillä ainahan mies oli ollut tyranni ja maanvaiva. Enemmän häntä häiritsi tapa, jolla mies oli ilmaantunut huoneeseen: jollakin käsittämättömällä konstilla lukitun oven läpi.

Sadie Jones, Kutsumattomat vieraat ***

Suom. Marianna Kurtto

Otavan kirjasto 2017

s. 291

The Uninvited Guests 2012

Kartanoromantiikkaa
Mustaa huumoria

Englanti

Sadie Jones: Kotiinpaluu

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Leena Lumin bloggaus

Rosa Liksom: Everstinna

Tämmönen on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan.

Rosa Liksomin Everstinna kertoo kirjailija Annikki Kariniemen (1913-1984) elämätarinasta  lapin murteella kirjoitetun tarinan, jossa kirjan kertoja kertoo oman elämäntarinansa nimettömänä. Annikki Kariniemi oli tuottelias kirjailija ja kirjan lapsuudenkuvauksissa hän oli runotyttö, joka innostui eri aatteista perinpohjaisesti. Lapsuuteen kuului partio, Lotta Svärd – toiminta ja suojeluskuntatoiminta. Taustalla oli viha naapurimaata kohtaan ja saksalaisen idealismin ihannointi. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat kuohuvat vuosikymmenet ja sodat. Lapsuudesta asti hänen elämäänsä kuului myös isän ystävä Eversti.

Aika, jollonka mie synnyin, oli vihan aikaa. Aika, jollonka mie kasusin naiseksi, oli vihan ja koston aikaa.

Eversti merkitsi runotytön itselleen jo hyvin nuoresta lähtien. Hän oli 28 vuotta vanhempi kuin kirjailija, joka meni naimisiin toisen miehen kanssa, mutta jatkoi suhdettaan Everstin kanssa. Sota-aikana hän oli kirjassa Everstin sihteeri ja mm. merkkasi listoihin kuolleiden nimiä. Hän oli opiskellut opettajaksi ja määrättiin välillä syrjäkylille opettajaksi. Eversti löysi tiensä myös kouluille.

Olin keriny pittää Hirttojärvessä koulua kolmisen viikkoa ko joku koputti keskellä yötä minun pienen opettaja-asunon klassiin. Se oli Eversti. Mie päästin sen sisäle. Menimä suohraan sänkhyyn ja naima yläkuun loistheessa aamuyöhön asti niin että Everstin asetakin saumat vain reppeilit.

Everstin vaimo kuoli ja kirjailija otti eron ensimmäisestä miehestä ja he elivät aikansa avoparina, kunnes sotien jälkeen menivät naimisiin. Siinä vaiheessa sota oli siirtynyt perheväkivaltaan, pettämiseen ja kirjailijan lopulliseen alistamiseen. Yhteiselämää ja väkivaltaa oli kestänyt liian pitkään, Everstinna sairastui henkisesti ja lopulta pääsi hoitoon. Ja vihdoin ymmärsi erota miehestään.

Kerran mie kysyin Everstiltä, että miksi se kiuttaa minua ja suoranaisesti yrittää tappaa minut harva se kuukausi. Siihen se vastasi, että sitä ruoskii ketä rakastaa.

Everstinnan punainen kansikuva ja kansikuvassa oleva kirjailijan nimi ristissä kuvaavat punaista natsilippua, jossa oli valkoinen hakaristi. Rosa Liksom on kirjoittanut Everstinna teoksessa hyvin aikakauden yhteiskunnalliset tapahtumaketjut varsinkin sota-aikoina ja sen jälkeen, minkälaiseksi Suomi muuttui ja mitä mieltä vahva Eversti oli muutoksesta. Everstinna itse oli lapsena ja nuorena hyvin itsenäinen ja itsepäinen ja haki vahvaa johtajuutta ihanteekseen ja sai sellaisen Everstistä, mutta se rakkaus johtajuuteen muuttui särkyneiksi unelmiksi. Se vain on niin uskomatonta, että naiset jäävät tällaisiin hakkaajamiehiin kiinni. Ajatellaan, että se oma rakkaus parantaa miehen tavat, paskat parantaa. Onneksi Annikki pääsi lopulta eroon siitä ihmishirviöstä.

Rosa Liksomia haluan kiittää Everstinnasta, jonka aihe oli minulle vaikeimmasta päästä jo tuon natsi-ihannoinin vuoksi, siihen lisättynä naisia hakkaava narsistimies. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, tässä tapauksessa totuus on tarua pahempaa. Ilman Liksomin rehevää teksti-iloittelua kirja olisi ollut huomattavasti synkempi. En voi sanoa tykänneeni Everstinnasta, sillä en pysty ihannoimaan natsisaksaa ja perheväkivaltaa missään muodossa. Ilman Liksomin tekstiä, rehevää ja niin iholle kiinni käyvää tekstiä, joka nosti kirjan tarinaa ylöspäin kaikesta siitä saastasta ja mustuudesta, haki iloa, suorastaan kannatteli lukumatkaa, en pitäisi kirjasta. Liksom on vain niin huippulahjakas kirjailija, että tällainenkin todella ruma tarina, joka valuu verta ja eritteitä, muuttuu hänen kirjoittamana luettavaksi kirjaksi. Tähdet annan Rosa Liksomille.

Rosa Liksom, Everstinna *****

Like 2017

s. 195

Liksom Rosa: Hytti nro 6  (Finlandiapalkinto 2011)
Liksom Rosa: Väliaikainen 

Gard Sveen: Pimeän sylissä

”Elämäsi tietysti helpottuisi, jos voisin osoittaa sinulle jonkun syypään. Saisit syyttää sitä ihmistä kaikesta. Kyllähän se auttaisi, eikö vaan?” kysyi ääni hänen takaansa.

Norjalaisen Gard Sveenin Tommy Bergmann – sarjaan on suomennettu uusi dekkari Pimeän sylissä. Gard Sveen sai esikoisdekkaristaan Raskaat varjot Pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Pimeän sylissä jatkaa koukuttavasti sarjan dekkarimaailmaa. Sveen on luonut ihan oman maailman, jossa pääosassa on rikospoliisi Tommy Bergmann, poliisi, jonka salaisuuksien tultua ilmi kaikki inhoaisivat häntä, mutta Bergmannia suojellaan, sillä hän tekee hyvää tutkijan työtä melkein kokonaan nukkumatta. Jos hän nukkuu, saapuvat hirviömäiset painajaiset.

Olivatko he kaikki erehtyneet? Eikö Anders Rask ollutkaan ihmispeto kuten niin yksituumaisesti oli julistettu, ei siis sittenkään raakalainen joka ansaitsi ankarimman rangaistuksen, hitaan ja tuskallisen kuoleman? Oliko Rask pelkkä ahdistelija, sinänsä tietenkin paha, vaan ei mikään murhamies?

Oslosta löytyi melkein kuollut uhri, jonka tekotavasta istui vankimielisairaalassa henkilö, joka oli tunnustanut useita vuosia aiemmin samanlaisia murhia. Oliko kyseessä kopioija, vai oliko vankimielisairaalassa väärä henkilö. Henkilö, joka oli halunnut tunnustuksellaan ainoastaan julkisuutta. Maailma on täynnä kieroutuneita ja sairaita tyyppejä, jotka tunnustavat mitä vain. Poliiseille tuli kiire, sillä edellisten surmien käsittelyt otettaisiin uudelleen käsittelyyn. Tommy Bergmannille annettiin viikko aikaa tutkimukseen ja avukseen hän sai Susannen. Susannelle tuli näytön paikka, sillä määräyskirja rikospoliisissa oli melkein lopussa, eikä paluu järjestyspoliisiin kiehtonut. Tommy Bergmann ei vain ollut työpari, jonka kanssa hän olisi halunnut tehdä yhteistyötä.

Lunta tuprusi niin, että Ringvollin vankimielisairaalan vanhaa päärakennusta oli vaikea erottaa tältä etäisyydeltä. Vahva tuuli pärrytti köysillä valkoista lipputankoa kuin pikkurumpua. Puolitangossa roikkui läpimärkä lippu, jonka tuuli sai satunnaisesti revittyä silmänräpäykseksi irti tangosta, minkä jälkeen lippu valahti taas alas raskaana, kuin murheen painamana. Sitten prosessi alkoi alusta, yhä uudestaan. Kuinka monta talvea elämään mahtuu? Tommy Bergmann mietti sitä katsellessaan.

Pimeän sylissä vie lukijan nuoren Tommyn uran alkutaipaleelle, tarkastelee matkan varrella suoritettuja rikoksia ja omaa elämää yksin ja yhteiselossa kumppaneiden kanssa. Uudelleen avattu tutkimus liikkuu sekä menneisyydessä että nykyisyydessä ja tuo molempien tutkijoiden elämään pelkoja, joita siinä ei pitäisi olla. Tapaus muuttuu todella pimeäksi, joka hoippuu hulluuden ja väkivallan oudoissa tunnelmissa. Kirjan koukuttava loppu vie lukijan pakostakin miettimään seuraavaa dekkaria Tommyn ja kenties Susannen seurassa.

Gard Sveen, Pimeän sylissä ****

Suom. Arja Kantele ja Susanna Paarma

Bazar 2017

s. 447

Helvete åpent 2015

Raskaat varjot

Pekka Matilainen: Miniatyyrimaalari

Santini oli hänen ja muiden humanistien vannoutunut vihamies, leppymätön fanaatikko, joka etsimällä etsi uskon vihollisia. Jo yksi inkvisiittorin korviin kantautunut varomaton sana saattoi johtaa vakaviin seuraamuksiin.

Historiallisten jännäreiden ystävät pääsevät Pekka Matilaisen 1400-luvulle sijoittuvan teoksen Miniatyyrimaalarin mukana keski-aikaiseen Roomaan ja sen kaduille sekä tarkastelemaan elämänmenoa ajassa, josta puuttuvat tyystin digiajan kiihkeä elämänrytmi. Me lukijat pääsemme nauttimaan ajasta, jolloin kirjat kirjoitettiin ja kopioitiin käsin, sekä hyvässä lykyssä vielä kuvioitiin miniatyyrimaalauksin. Kirja sisältää faktatietoa ja henkilöitä, jotka ovat eläneet tuona aikana, mutta tarina on fiktiota.

Kirjan päähenkilö on miniatyyrimaalari Toni, joka pystyy myös kopioimaan kirjoja, mutta koska on vasenkätinen, kopioiminen on hidasta, joten hän on siirtynyt maalariksi. Kirjan alussa Toni on matkalla Baselista Alppien yli Roomaan ja toiveissa olisi päästä maalariksi Vatikaaniin. Kirjan kansikuvasta näkee miten Toni matkustaa, ja että hänellä on mukanaan vain miniatyyrimaalaustarvikelaatikko.

"Tuolla on heidän Valehtelijoiden klubinsa. Siellä he istuvat harva se ilta ryyppäämässä, kertomassa likaisia juttuja ja puhumassa pahaa kaikista, ei edes paavia säästetä. Tulet varmasti viihtymään."

Paavin pesti Vatikaanissa oli yhtä huojuva kuin tämän päivän kunnanjohtajien paikat Suomessa. Parhaimmillaan oli vallassa useampikin paavi, ja taustajoukkojen vahvuudesta riippui, kuka pysyi paavinistuimella pisimpään. Vihollisia ja urkkijoita riitti jokaiselle, humanisteille, taiteilijoille ja uskonmiehille, joiden jokaisen kannatti luottaa vain itseensä, sillä vihollisella saattoi olla ystävän kasvot. Myrkytykset ja muut kuolemanaiheuttajat tulivat kirjassa tutuksi niin päähenkilölle kuin lukijallekin. Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, jota Tonikaan tuskin uskoi aiemmin mahdolliseksi. Roomassa oli myös muuan nainen, johon nuori Toni rakastui vuosia sitten. Tutustuessaan Roomaan Tonin ajatuksissa liikkui vain, että näkisi edes vilauksen kyseiseisestä naisesta, johon vieläkin tunsi vetoa.

"Vai siksi sinä käyt niin usein Santa Marian kirkossa. Minä kun luulin, että kävit siellä vakoillaksesi minua", hän sanoi huvittunut sävy äänessään. Siitä ja hänen hymyilevästä ilmeestään päättelin hänen kiusoittelevan minua.

Rooma ei sittenkään ollut 1400-luvulla kovin iso kaupunki, joten Toni tapasi tuttujaan ja sai uusia ystäviä, mutta myös vihollisia. Vatikaanissa oli eräs antiikin aikainen käsikirjoitus, jonka olemassaolo oli jo vaatinut uhreja. Olisiko Tonista kopioimaan ja kuvittamaan kyseinen käsikirjoitus, josta salainen mesenaatti olisi valmis maksamaan huomattavan summan rahaa. Toisaalla suuri rahasumma ja salailu, toisaalla inkvisiittori Santini, jonka kiduttamat ihmiset asuivat salaisissa maanalaisissa luolissa, koska muuten edessä olisi kiduttava kuolema. Loppua kohden Tonin ja Santinin välinen piinaava piiloleikki oli kihelmöivän jännittävä tapahtuma. Uskomaton historiallinen jännitysseikkailu Roomasta. Suosittelen.

Pekka Matilainen, Miniatyyrimaalari *****
Atena 2017
s. 415
Historia
Jännitys

Kuvassa Pantheonin katto ja siinä oleva reikä. Kirjan päähenkilö vieraili myös tässä kirkossa, joka aiemmin palveli muuta kuin kristinuskoa. Kävin itse Pantheonissa elokuussa 2017. Kirja toi mukavasti mieleen Rooman matkan nähtävyydet. Maanalainen Rooma jäi kiehtomaan mieltä, ehkä seuraavalla kerralla sitten sinne tutustumaan.