Nora kuuli jostain kaukaisuudesta, kuinka
kalapussi tömähti maahan. Sitten, kuin pitkän matkan päästä, kuinka pieni
ruskea paperipussi täynnä kantarelleja seurasi sitä ja repesi rikki. Pienet
kullankeltaiset suppilot kierähtivät maahan ja päätyivät yksi toisensa jälkeen
ohikulkijoiden asiallisten kävelykenkien, vaelluskenkien ja sandaalien
tallaamiksi.
Tanskalainen
Lone Theils aloitti toimittaja Nora Sand-sarjansa kirjalla Kohtalokas merimatka. Nora on tanskalaisen nettilehden Lontoon
ulkomaankirjeenvaihtaja. Hassu sana muuten tuo ulkomaankirjeenvaihtaja,
mielestäni se ei liity mitenkään toimittaja-nimikkeeseen. No mutta se suomen
kielen kukkasista. Kohtalokkaassa
merimatkassa Nora ihastui entiseen koulukaveriinsa, joka oli tullut
Lontooseen työmatkalle. Ihastus Andreakseen jatkuu myös Runoilijan vaimossa, mutta uutta säpinää on myös ilmassa. Tähän on
myös syynsä, sillä Andreaksen ja Noran deittailuun on tullut iso särö. Ne exät,
ne exät.
Tämä
Noran rakkauselämästä ja lisää tietysti löytyy Runoilijan vaimo-dekkarista. Nämä dekkarit ovat raikkaita
tuulahduksia Tanskan ja Englannin maisemista, ei liian synkkiä, eivätkä
väkivaltaisia, mutta päivänpolttavia teemoja löytyy ihan mukavasti taustalla.
Lone Theils on itsekin entinen Lontoon ulkomaankirjeenvaihtaja, joten hänellä
on taustahommat hallussa ja taito kirjoittaa koukuttavia dekkareita.
Ja sitten Manash kertoi tarinan. Kuinka he
olivat paenneet Iranista. Kuinka ihmissalakuljettajat Istanbulissa olivat hänen
kiivaista vastalauseistaan huolimatta vaatineet sijoittaa heidät eri kuorma-autoihin
välttyäkseen jäämästä kiinni. Suunnitelma oli alun alkaen päästä yhdessä
Lontooseen, josta hänen brittiläinen kustantajansa oli luvannut auttaa
hankkimaan asunnon.
Nora Sandilla oli siis tuhannen taalan paikka saada kuuluisalta nobelistilta
haastattelu, mutta sitä ennen hänen pitäisi löytää nobelistin kadoksissa oleva
vaimo. Mies oli Tanskassa maahanmuuttoviraston ”vankina”, eikä päässyt
itse etsimään vaimoaan. Vaimo oli luultavasti päätynyt Lontooseen, kuten suunnitelmissa
oli. Alkoi minuuttiaikataulu etsinnöissä, ja Nora pääsi reipasta tahtia
runoilijan vaimon jäljille. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin paljastua, miten maahanmuuttajanaisia
kohdeltiin Lontoossa. Nora kirjoitti artikkeleita, mutta ne eivät päässeet
koskaan perille. Tietokoneessa oli häikkää ja ihme ja kumma, Nora ei ajatellut
asiassa olevan isoa ongelmaa. Onneksi hänen veljensä David on tietokoneguru.
Mutta kuka kumma sekoittaa Noran elämää ja työtä?
Jos
etsit viihdyttävää dekkarisarjaa, jonka parissa aika kuluu mukavasti, ja jonka
parissa ei tarvitse pelätä jatkuvaa väkivaltaa eikä raakoja kohtauksia, niin
suosittelen Lone Theilsin dekkarisarjaa Nora Sandista. Pidän päähenkilön henkilöhahmosta ja tällä
kertaa pidin vieläkin enemmän hänen henkilökohtaisesta elämästä ja
ihastuksista. Nora on innostuva,
sosiaalinen, tunteellinen, empaattinen ja utelias sekä nopeaälyinen,
paitsi teknisissä jutuissa.
Plussaa
tällä kerralla tulee siitä, että juttuun liittyy maahanmuuttajien kohtelu
kahdessa eri maassa, yksityiset pakolaiskeskukset ja niihin liittyvät epäkohdat
sekä ylikansalliset suuryhtiöt, jotka tekevät mitä vain lisätäkseen pääomaansa.
Pieni miinus tulee siitä, että kasvissyöjä valmisti kasvismunakasta, joka ei
ole mahdollista, sillä kananmunat ovat eläinperäisiä tuotteita. Vegaani ei syö
munia. Mutta hyppelen tällaisten töppäysten yli sujuvasti, mutta pitkin
hampain. Tästä huolimatta Nora Sand-dekkarit ovat mukavaa ajankulua ja odotan seuraavaa dekkaria innolla.
Lone Theils, Runoilijan vaimo ***
Suom. Kari Koski
Aula & Co 2017
s. 337
Den blå digters kone 2016
dekkari
Theils Lone: Kohtalokas merimatka
Theils Lone: Runoilijan vaimo