”Olen asunut niin monissa paikoissa, että se on suorastaan huvittavaa… ja koska olen muuttanut niin usein, paikalla on minulle hyvin, hyvin tärkeä merkitys. Minä etsin aina… etsin aina kotia.”
Alaskassa syntynyt ja jo lapsuudessa useaan kertaan muuttanut Lucia Berlin kirjoitti Kotiinpaluu teoksessaan jatkuvista muutoistaan. Lisäksi kirjaan on kerätty kuvia hänen elämästään. Sivulta 97 alkaa kooste hänen kirjeistään, sillä kirjailija oli ahkera kirjoittaja. Kirjeissä hän kuvaa elämänmenoaan ja muuttojaan, joihin kuului kolme aviomiestä, neljä lasta ja niitä muuttoja. Lisäksi elämää värittivät päihteet, häädöt, suhteet, erot jne.
Russell Street, Berkeley, Kalifornia
Kahdeksan asukasta, kaksi makuuhuonetta.
Vessa meni tukkoon. Viemäriputki hajosi. Saatiin häätö.
Lucia Berlinin elämässä sattui ja tapahtui. Siinä ohessa hän kirjoitti novellejaan. Tämän kirjan tapahtumista olen lukenut aiemmin ilmestyneissä kolmessa novellikirjassa: Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa. Lucia Berlin kirjoitti novellejaan pitkään, eikä hän ollut koskaan niihin tyytyväinen, vaan muutti niitä jatkuvasti. Tietynlainen epävarmuus omasta osaamisesta leimasi hänen kirjailijauraansa, vaikka novelleja julkaistiin koko ajan.
Minulle ei siis annettu lupaa lähteä, ennen kuin olisin ”päässyt sopimukseen” poliisien kanssa, joten jouduin hirveään tappeluun, mistä syystä sain seuraavat syytteet: epäsiveellinen käytös, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, juopumus ja pahennusta herättävä käytös, päällekarkaus 3 poliisimiestä kohtaan, julkea ja säädytön kielenkäyttö jne.
Yllä oleva lainaus on Lucian kirjeestä, jonka hän lähetti Dornien perheelle. Uskon, että kirjoittaminen oli kirjailijalle henkireikä väliin erittäin vaikeissa elinolosuhteissa. Myös yllä olevasta episodista, joka ei ollut ainoa poliisien kanssa tapahtunut yhteenotto, löytyy novelli. Kotiinpaluun kirjoituksia on julkaistu vuosina 2003 ja 2005.
Lucia Berlinin novellit olivat kuvauksia hänen omasta elämästään, hyvin väritettyjä tapauksia, kukaan ei välttämättä tiedä niiden totuutta. Hänen poikansa mukaan kukaan suvusta ei enää muistanut asioiden oikeaa laitaa, sillä Lucia oli hiljakseen muokannut niitä uuteen uskoon. Lucian mielestä vain sillä oli merkitystä, että tarina oli hyvä.
Kotiinpaluun alussa on kirjailijan pojan Jeffin alkusanat. Hän kertoi kasvaneensa kirjoituskoneen naputuksen tahtiin. Äiti oli hyvä sepittämään tarinoita, joita he saivat kuulla jopa iltasaduiksi. Lucia Berlin työskenteli mm. opettajana, siivoojana, puhelinvaihteen hoitajana ja sairaalan vastaanottoapulaisena kasvattaakseen lopulta yksinhuoltajana neljä poikaansa. Elämäntilanteisiin kuuluivat myös katkaisuhoidot ja päihdekuntoutukset. Kirjoittaminen kuitenkin jatkui koko ajan mm. satoina kirjeinä, joista murto-osan voi lukea Kotiinpaluun sivuilla.
Lucia Berlin aloitti omaelämäkertansa kirjoittamisen ennen kuolemaansa, jonka hänen poikansa Jeff Berlin on lopulta viimeistellyt. Kirja on julkaistu postuumisti Lucia Berlinin kuoleman jälkeen. Kirja on eräänlainen jatkuva muutos- ja muuttamiskirja. Kirjailijan elämä oli kuin kiihtyvä luonnonmyrsky, joka sai alkunsa jo hänen lapsuudessaan.
Lucia Berlin, Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä
suom. Kristiina Drews
Aula § Co 2020
s. 201
Welcome Home 2003, 2005, 2016
Omaelämäkerta
Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Ilta Paratiisissa