Lucia Berlin: Kotiinpaluu - Muistoja, kuvia, kirjeitä

 

 

 

”Olen asunut niin monissa paikoissa, että se on suorastaan huvittavaa… ja koska olen muuttanut niin usein, paikalla on minulle hyvin, hyvin tärkeä merkitys. Minä etsin aina… etsin aina kotia.”

Alaskassa syntynyt ja jo lapsuudessa useaan kertaan muuttanut Lucia Berlin kirjoitti Kotiinpaluu teoksessaan jatkuvista muutoistaan. Lisäksi kirjaan on kerätty kuvia hänen elämästään. Sivulta 97 alkaa kooste hänen kirjeistään, sillä kirjailija oli ahkera kirjoittaja. Kirjeissä hän kuvaa elämänmenoaan ja muuttojaan, joihin kuului kolme aviomiestä, neljä lasta ja niitä muuttoja. Lisäksi elämää värittivät päihteet, häädöt, suhteet, erot jne.

Russell Street, Berkeley, Kalifornia

Kahdeksan asukasta, kaksi makuuhuonetta.

Vessa meni tukkoon. Viemäriputki hajosi. Saatiin häätö.

Lucia Berlinin elämässä sattui ja tapahtui. Siinä ohessa hän kirjoitti novellejaan. Tämän kirjan tapahtumista olen lukenut aiemmin ilmestyneissä kolmessa novellikirjassa: Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa. Lucia Berlin kirjoitti novellejaan pitkään, eikä hän ollut koskaan niihin tyytyväinen, vaan muutti niitä jatkuvasti. Tietynlainen epävarmuus omasta osaamisesta leimasi hänen kirjailijauraansa, vaikka novelleja julkaistiin koko ajan.

Minulle ei siis annettu lupaa lähteä, ennen kuin olisin ”päässyt sopimukseen” poliisien kanssa, joten jouduin hirveään tappeluun, mistä syystä sain seuraavat syytteet: epäsiveellinen käytös, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, juopumus ja pahennusta herättävä käytös, päällekarkaus 3 poliisimiestä kohtaan, julkea ja säädytön kielenkäyttö jne.

Yllä oleva lainaus on Lucian kirjeestä, jonka hän lähetti Dornien perheelle. Uskon, että kirjoittaminen oli kirjailijalle henkireikä väliin erittäin vaikeissa elinolosuhteissa. Myös yllä olevasta episodista, joka ei ollut ainoa poliisien kanssa tapahtunut yhteenotto, löytyy novelli. Kotiinpaluun kirjoituksia on julkaistu vuosina 2003 ja 2005.

Lucia Berlinin novellit olivat kuvauksia hänen omasta elämästään, hyvin väritettyjä tapauksia, kukaan ei välttämättä tiedä niiden totuutta. Hänen poikansa mukaan kukaan suvusta ei enää muistanut asioiden oikeaa laitaa, sillä Lucia oli hiljakseen muokannut niitä uuteen uskoon. Lucian mielestä vain sillä oli merkitystä, että tarina oli hyvä.

Kotiinpaluun alussa on kirjailijan pojan Jeffin alkusanat. Hän kertoi kasvaneensa kirjoituskoneen naputuksen tahtiin. Äiti oli hyvä sepittämään tarinoita, joita he saivat kuulla jopa iltasaduiksi. Lucia Berlin työskenteli mm. opettajana, siivoojana, puhelinvaihteen hoitajana ja sairaalan vastaanottoapulaisena kasvattaakseen lopulta yksinhuoltajana neljä poikaansa. Elämäntilanteisiin kuuluivat myös katkaisuhoidot ja päihdekuntoutukset. Kirjoittaminen kuitenkin jatkui koko ajan mm. satoina kirjeinä, joista murto-osan voi lukea Kotiinpaluun sivuilla.

Lucia Berlin aloitti omaelämäkertansa kirjoittamisen ennen kuolemaansa, jonka hänen poikansa Jeff Berlin on lopulta viimeistellyt. Kirja on julkaistu postuumisti Lucia Berlinin kuoleman jälkeen. Kirja on eräänlainen jatkuva muutos- ja muuttamiskirja. Kirjailijan elämä oli kuin kiihtyvä luonnonmyrsky, joka sai alkunsa jo hänen lapsuudessaan.

 

Lucia Berlin, Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä

suom. Kristiina Drews

Aula § Co 2020

s. 201

Welcome Home 2003, 2005, 2016

Omaelämäkerta

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Ilta Paratiisissa  

 

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

 

Rauha oli haaveillut, että saareen päästyään he muodostaisivat yhteisön ja hän saisi ikioman joukon ihmisiä, joita kutsua siskoiksi. Mantereella eläessään he olivat joutuneet nyrkin sisään, puristuneet umpeen, kuivuneet sipuleiksi, mutta saaren maaperä, kosteus, valo ja tila avaisivat heidät kukkimaan, pohtimaan yhdessä kasvunsa suuntaa ja tarkoitusta.

 

Katja Kaukosen viides teos Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kertoi naisista, jotka joutuivat kuka mistäkin syystä hulluiksi leimattuna Tiiralinna nimiselle saarelle, jonne oli perustettu Tiiralinnan parannus- ja hoitolaitos sairasmielisiä varten. Hoitolaitoksen ylihoitajaksi tuli nuori Linnea, emännäksi Alli Ilona, joka oli päättänyt muuttaa Australiaan, kunhan saisi säästettyä tarpeeksi rahaa. Lisäksi saarelle tuli hoitajia, keittiöapulaisia, pikkupiikoja, talonmies ja apumiehiä. Pian saarelle ilmestyi myös erikoinen pappi, mutta lääkäri ei viihtynyt saarella. Ylihoitaja sai huomata vastaavansa hoidokkien hoidosta ja hoitolaitoksen ylläpidosta aivan yksin.

 

Myöhemmin saapuvat potilaat olivat sielultaan autioita naisia, jotka ylittivät yhteisön sovitut rajat. Mantereen elämä oli heille liian avaraa. Miljöö vauhditti moraalittomuutta, taipumuksia epäsäännölliseen elämään, haureuteen, rikoksiin ja vastahankaisuuteen. Saari maisemallisessa ahtaudessaan antaisi luontaiset rajat, joita ei tarvinnut kyseenalaistaa. Tätä teoriaa Linnea oli kehitellyt valmistautuessaan saarielämään.

 

Kaukosen teos pureutuu mielenkiintoisesti mielenterveyshoidon historiaan. Hoitolaitoksessa annettiin sähköshokkihoitoja, vesihoitoja ja kestounihoitoja sekä eristystä. Osalla hoidokeista ei edes ollut mitään mielenterveysongelmia, vaan heidätkin oli otettu hoitoon vastoin omaa tahtoaan esim. moraalittoman käytöksen tai siksi, että eivät käyttäytyneet naisille sopivalla tavalla. Sen jälkeen, kun naiset oli otettu hoidokeiksi, suku ei halunnut olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan. Sellaisia ihmisiä hävettiin.

 

Morsiamelle kaikki oli totta ja näkyvää. Hän makasi Tiiralinnan puhtaissa lakanoissa, joissa ei ollut vielä kenenkään tuoksua. Hän oli nukkunut kunnon sängyssä viimeksi lapsuudenkodissaan, josta lähti kiertämään katuja.

 

Tiiralinnaan saapui erilaisia kohtaloita kokeneita naisia. Sinne tuli Saga, joka kaipasi peiliä kertomaan, kumpi hän oli Saga vai Satu. Sinne tuli Solveig ja Rauha, joka piiloutui saarelle miehiltä pakoon ja kannatti uutta naisasia-aatetta. Morsian oli poimittu kaduilta pukeutuneena morsiamen asuun. Ja moni muu, joiden hoito oli aluksi tiukkaa makuuttamista, mutta johon tuli vuosien varrella uusia tuulia. Ylihoitaja sai huomata vuosien kuluessa, että luonnonmukainen hoitomuoto ja eristäminen oli parantanut osan potilaista. Samalla, kun hoidokit paranivat, ylihoitaja uupui työtaakkansa alle. Tästä maagista realismia sisältävästä tarinasta löydät mielenterveyshoidon historiaa, johon liittyi eristämistä, pakkohoitoa ja muita ikävältä kuulostavia hoitoja. Miltä kuulostaisi esim. istua vedessä koko päivän ajan?

 

Katja Kaukonen, Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Wsoy 2020

s. 373

 

Katja Kaukonen: Vihkivedet

Anne Holt: Kuolematon kunnia

 

Päivät eivät olleet enää hänen vallassaan.

Huone oli ikkunaton. Ledivalo loisti katossa ympäri vuorokauden. Johto oli piilotettu. Missään ei ollut mitään irti revittävää. Betonilaveri oli valettu kiinni seinään. Hänellä ei ollut edes patjaa, vain kasa oljenkorsia jotka olivat jo painuneet kasaan ja alkaneet haista.

 

Norjalaisen Anne Holtin uusimman dekkarisarjan aloitti Kuolematon kunnia. Kirjassa perätään menetetyn maineen ja kunnian perään. Kirjassa syvennyttiin huippuhiihtäjien maailmaan ja pahimpaan mahdolliseen, dopingskandaaliin. Ensimmäisen tapauksen tullessa julki, kyseisen nuoren isä palkkasi ex-juristinsa Selma Falckin puhdistamaan hiihtäjän maineen. Viisikymppinen Selma on sarjan päähenkilöhahmo. Todella mielenkiintoisia tapauksia kumpikin, sekä Selma että dopingskandaali. Selmallakin oli runsaasti menetyksiä taustalla ja se mainekin…

 

Hän ei saanut happea. Ilma tuntui paksulta ja tukehduttavalta kuin vesi, ja hän haukkoi avuttomana.

 

Selma sai lähtöpassit omasta kodistaan ja muutti oikeaan läävään asumaan kissansa kanssa. Hän luuli, että olisi piilossa kyseisessä läävässä, mutta hänen ex-työnantajansa löysi hänet. Hän tuli palkatuksi vedonlyönnin perusteella, sillä Selma ei pystynyt vastustamaan vedonlyöntejä eikä muutakaan pelaamista. Hyvin tähän aikaan sopiva teema, kun ihmiset menettävät kaiken pelaamisen vuoksi.

 

Pahinta sellissä oli, että se kutistui pikkuhiljaa ja voisi varmasti lopulta kutistua olemattomiin.

Koneisto käynnistyi jälleen sellin ulkopuolella, ja hän pillahti itkuun.

 

Selma oli tutustunut työelämässään erääseen rikosalalla työskentelevään henkilöön. Kaikenlaista ikävää voi tapahtua. Tuosta tapahtumasta johtuen kyseinen henkilö asui kaduilla. Selma oli pysynyt hänen ainoana ystävänään. Selma vei hänelle ruokaa ja piti välillä seuraa. Tuollaisilla tapaamiskerroilla rikosjuttu sai uusia suuntia ja Selma edistyi tutkimuksissa. Lisäksi hän tutustui erääseen toimittajaan, jonka kanssa ei vaihdettu pelkästään kuulumisia vaan tietoja. Terävä nainen tuo Selma. Kuolematon kunnia toi päivänvaloon kylmää lunta, pelottavaa pimeyttä sekä outoja rikoksia.

 

Anne Holt, Kuolematon kunnia

suom. Outi Menna

Gummerus 2020

s. 499

En grav for to 2018

Dekkari

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

 

Aloin pohtia: mitä tapahtuisi, jos hulluustarinat piirtäisi sarjakuviksi? Voisimmeko tarinankertojan kanssa tarjota lukijoille vertaistukea ja helpottaa kertojien ja lukijoiden taakkaa? Purkaisimmeko tosipohjaisten kertomusten avulla häpeäleimaa eli stigmaa, joka hulluuteen ja mielenterveysongelmiin edelleen liittyy?

 

Viivi Rintasen toinen sarjakuvakirja Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kertoo esikoiskirjan Mielisairaalan kesätyttö (2015) tavoin hänestä itsestään. Lisäksi hän kertoo kaksitoista muuta sarjakuvanovellia. Kirjan taustalta löytyy yhdentoista eri ihmisen kokemuksia hulluudesta.

 

Tämä kirja kertoo vuosista, jolloin piirsin muiden tarinoita hulluussarjakuviksi ja tutkin omaani psykoterapiassa.

 

Viivi Rintasella on siis omakohtaisia kokemuksia mm. syömishäiriöistä ja psykoterapiasta. SusuPetalilla on ollut elämässään useita masennusjaksoja ja osastohoitoja. Marian lapsuus oli pelottava. Emilia oli äärimmäinen äiti, jonka elämässä vahtelivat masennus- ja maniajaksot. Piritalla oli syömishäiriö. Janikalla persoonallisuushäiriö. Lassella oli paniikkihäiriö. Kristiina oli urheiluhullu. Elina oli rakastava ja raivostuva äiti. Eenan äiti oli skitsofreenikko. Outi yritti tehdä itsemurhan. Erittäin koskettavia ja ajatuksia herättäviä mielenterveysaiheita, jotka antavat varmasti monelle lukijalle tunteen siitä, että ei ole yksin ongelmiensa kanssa.

 

Mielenterveysongelmat voivat tulla kenelle tahansa. Kukaan ei voi tietää niistä etukäteen. Esimerkiksi elämässä tapahtuvat traumaattiset tapahtumat voivat aiheuttaa erilaisia masennuksia ja kroonistuessaan masennusten hoitaminen voi kestää pitkään, jopa loppuelämän ajan. Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta ei ole hoitokirja, vaan kirja on kuvaus ihmisten omista hulluuden kokemuksista. Kiitokset jokaiselle kirjan tekemiseen osallistuneelle ja oman tarinansa rohkeasti esille avanneille henkilöille. Toivon teille jokaiselle valoisempia aikoja ja jaksamista. Viivi Rintanen, olet loistava ja lahjakas graafikko ja tarinankertoja.

 

Viivi Rintanen, Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

kuvitus Viivi Rintanen

Suuri Kurpitsa 2020

s. 134 + Tarinankertojat

 

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö

 

Nicci French: Tiistai taakse jäänyt

 

Hetken häntä hämmensi sohvalla istuva mies. Hänen tietoisuutensa oli hidastunut ja vääristynyt, kuin hän olisi syvällä veden alla tai näkisi unta. Hän mietti mielettömästi, oliko miehellä jonkinlainen sukelluspuku, sininen, täplikäs, hieman revennyt sukelluspuku, ja hän mietti, miksi miehen silmät olivat keltaiset ja sameat.

 

Nicci Frenchin dekkarisarjan kakkososa Tiistai taakse jäänyt alkoi todella hyytävästi. Sosiaalityöntekijä löysi kotikäynnillä kuolleen miehen. Koska ruumis löytyi mielenterveyspotilaan kodista, poliisit päätyivät pitämään lopulta kyseistä henkilöä tappajana. Ensimmäisestä osasta tutuksi tullut rikoskonstaapeli Karlsson oli kuitenkin ehtinyt pyytää psykoterapeutti Frieda Kleinilta apua syytetyn puhuttelussa. Frieda halusi jatkaa tutkimuksen parissa, vaikka tutkimus hyllytettiin, sillä hänen mielestään väärä ihminen oli syytettynä.

 

Hän painoi kasvonsa ikkunaan ja katsoi harmaata taivasta, joka oli tummumassa yötä kohti. Päivät olivat lyhyitä ja yöt olivat pitkiä, ja oli kylmä ja hän halusi miehen tulevan.

 

Nicci French on kahden lontoolaisen journalistin, avioparin Nicci Gerrard ja Sean French, kirjailijanimi. He ovat kirjoittaneet yhdessä 20 jännityskirjaa. Murheellinen maanantai aloitti psykoterapeutti Frieda Kleinista kertovan psykologisen Viikonpäivä-dekkarisarjan. Murheellinen maanantai trilleristä tuli tutuksi mm. Friedan veljentyttö Chloe ja hänen äitinsä Olivia, ukrainalainen Josef, mentori Reuben ja Jack, jota Frieda ohjasi. Myös pari poliisia tuli tutuksi, Karlsson ja Long. Tällä henkilökaartilla jatkettiin myös kakkososassa Tiistai taakse jäänyt.

 

Me emme ole nähneet tytärtämme vuoteen ja kuukauteen. Eikä hän ole ottanut meihin yhteyttä emmekä ole kuulleet mitään hänestä. Emme tiedä onko hän elossa vai kuollut, onnellinen kun on päässyt meistä eroon, vai murheen murtama.

 

Tiistai taakse jäänyt dekkarin juonikuviot olivat sen verran mutkikkaat, että siihen tarvittiin mielen kuvioita hyvin hallitsevan Friedan apua. Kaiken takaa löytyi henkilöitä, jotka halusivat hyötyä jollakin tavalla ihmisistä. Ihmiset voivat tulla huijatuksi monella eri tavalla ja kaikenlaiset huijarit käyttävät sen vuoksi ihmisiä hyväksi, kun huijatut uskovat ihmisten vilpittömyyteen. Pahuutta on monenlaista.

 

Psykoterapeutti Frieda Klein on mielenkiintoinen henkilöhahmo. Hänenkin takaa löytyy useita kiinnostavia salaisuuksia. Tässä tarinassa hän joutui lehdistön takaa-ajamaksi ja mustamaalaamaksi. Sosiaalisella medialla on mahti ylistää ihmisiä tai painaa heidät maanrakoon, vaikka valheellisesti. Hyviä teemoja tälläkin kertaa. Tiistai taakse jäänyt jatkoi Viikonpäivät-dekkarisarjaa erittäin mielenkiintoisella ja jännittävällä tavalla.

 

Nicci French, Tiistai taakse jäänyt

suom. Raimo Salokangas

Blue Moon 2020

s. 399

Tuesday´s Gone 2012

 

Nicci French: Murheellinen maanantai

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Yhdeksän tuntia ennen kuin Nora päätti kuolla, hän vaelteli päämäärättömästi ympäri Bedfordia. Kaikki, mitä hän kaupungissa näki, sai hänet vaipumaan yhä syvemmälle toivottomuuteen.

 

Ihastuin pari vuotta sitten brittiläisen Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään teokseen, jonka päähenkilö ei vanhentunut juuri yhtään satojen vuosien elinikänsä aikana. Niinpä kun pääsin valitsemaan itse syntymäpäivälahjakirjaani, valinta oli helppo ja sain mieheltäni lahjaksi tämän Keskiyön kirjaston. Tälläkin kerralla ihastuin ikihyväksi. Kirjan päähenkilö Nora pääsi kokeilemaan eräänlaisessa elämän ja kuoleman välisessä välitilassa vaihtoehtoisia elämiä. Hän oli perin juurin kyllästynyt entiseen elämäänsä, jopa niin kyllästynyt, että teki itsemurhan.

 

Kirjoja oli kaikkialla, ja hyllylevyt olivat niin ohuet, että niitä tuskin huomasi. Kaikki kirjat olivat vihreitä. Vihreän kaikki sävyt olivat edustettuina. Oli samean suonvihreitä ja heleän kellanvihreitä kirjoja, upean smaragdinvihreitä opuksia ja kirjoja, jotka hehkuivat vehreinä kuin kesäinen nurmikko.

 

Itsemurhayrityksen aikana Nora joutui omituiseen välitilaan, joka oli kuin kirjasto. Kirjaston kaikki kirjat kertoivat Noran elämistä, vaihtoehtoelämistä. Kirjastonhoitajana toimi Noran hyvin tuntema henkilö nuoruudesta. Vauhtiin päästyään Nora innostui kokeilemaan useita eri elämiä. Elämät päättyivät, jos hän pettyi johonkin, silloin hän palasi aina takaisin Keskiyön kirjastoon ja kelloaika oli aina keskiyö. Aika ei ollut kulunut mihinkään. Periaatteessa kuin näkisi aina uutta erilaista unta, mutta uni olisi todellista elämää.

 

”Miksen ole yhä siellä? Miksen jäänyt sinne? Tunsin tämän tapahtuvan, mutten halunnut sitä. Sanoit, että jos löytäisin elämän, jota haluan elää – jota todella halusin elää – jäisin sinne. Sanoit, että unohtaisin tämän typerän paikan. Sanoit, että voisin löytää haluamani elämän. Sen elämän minä halusin. Se oli juuri oikea elämä!”

 

Kirjan sivuilta voit lukea miten Noran kävi ja millaista elämää hän jatkossa tulisi elämään. Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta. Entä jos ihminen saisi uuden mahdollisuuden? Entä jos ihmisillä olisi mahdollisuus vaihtaa elämäänsä joksikin erilaiseksi rinnakkaiselämäksi, jossa vain tapahtumat vaihtuisivat.

 

Kirjallisuus antaa mahdollisuuden käsitellä vakavia ja synkkiä aiheita eri näkökannasta. Matt Haigin Keskiyön kirjasto käsittelee fantasianomaisesti ihmisten rinnakkaiselämiä päähenkilön itsemurhayrityksen seurauksena. Nora sai oudon kiehtovan mahdollisuuden vaeltaa ympäri maapallon Australiasta Huippuvuorille, mutta voit lukea aiheesta tarkemmin kirjasta nimeltä Keskiyön kirjasto.

 

Matt Haig, Keskiyön kirjasto

suom. Sarianna Silvonen

Aula & Co 2020

s. 328

Fantasia

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

 

Mekko roikkuu puisella henkarilla vaatekaapin oikeassa reunassa, omalla paikallaan. Sen viininpunainen helma heilahtaa hieman, kun Annu avaa kaapin oven. Nenään tulvii tuttu tuoksu, häivähdys pyykkitupaa ja käsivoidetta ja vielä jotain muuta, keittiöstä tarttunutta. Ehkä maustepippuria ja kardemummaa.

 

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet kertoo erään perheen tarinan, perheen, joka hajosi. Kertojana toimi Annu, joka oli vielä pieni tyttö perheen hajotessa. Tämä trauma matkasi Annun mukana. Hänellä oli suuri suru ja ikävä isää, äitiä ja pikkusiskoa. Kirjan tarina jakaantuu lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Annusta tuli gynekologi. Hän halusi auttaa naisia. Työssään hän joutui kohtaamaan naisten halun saada lapsia, että halun päästä raskaudesta eroon. Työ oli pitkälle tunnesuhdetyötä. Eräästä vanhemmasta naisesta, potilaasta, tuli Annulle hyvin läheinen kirjan kuvioissa.

 

Tekee mieli kiivetä yläsänkyyn, potkia sininen päiväpeitto jalkopäätyyn ja kaivautua peiton suojaan, piilottaa äidin laulut tyynyn alle, tehdä peitosta pussi ja painaa varpaat sen sisään, pysyä siellä pimeässä loppupäivä ja seuraava yö. Odottaa kunnes lämpö leviää, kuiskia kaiteen yli Maarulle, että nuku rauhassa vaan.

 

Satu Vasantolan kirjaan liittyy abortit. Annun lapsuudessa abortti oli hankala saada. Ehkäisy oli myös hankala hoitaa, joten vahinkoraskauksia oli paljon. Tämä johti siihen, että yritettiin tehdä raskauden keskeytys itse tai sitten sen teki henkilö, joka jostakin syystä oli alkanut tehdä niitä. Koska olosuhteet olivat mitä olivat, raskauden keskeytyksistä saattoi tulla ikäviä seurauksia.

 

Kirjan tarina ei ota kantaa raskauden keskeytyksiin, vaan se kertoo niiden menneisyydestä. Se kertoo naisen kehosta, joka menneisyydessä ei ollut naisen keho, josta hän itse olisi saanut päättää. Kirjailija nostaa nykyisessä Annun työssä esille erään uskovaisen naisen, joka pelkäsi synnytyksiä valtavasti ja myös omaa jaksamista äitinä. Onko pakko tehdä joka vuosi lapsia? Annun ratkaisu äidin ongelmiin oli mielestäni väärä, mutta siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

 

Mutta on mentävä että ei myöhästy, on muistettava Lauran äidin sanat: tulehan reippaasti, kaikki on hyvin, sinulla on uusi koti nyt.

 

Satu Vasantola kirjoittaa terveyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Kaikki kadonneet syventyy perhetragedian lisäksi naisen oikeuksiin hallita omaa kehoaan. Lähemmin syvennytään raskauden keskeytyksiin, joita päähenkilö tekee työssään. Tarinassa kerrotaan myös menneisyyden raskauden keskeytyksistä, jolloin henkilöä, joka niitä teki, kutsuttiin enkelintekijöiksi. Aihepiiri on koskettava ja tunteellinen, mutta hyvin hallinnassa. Minua kosketti eniten Annun lapsuus, joka hajosi.

 

Satu Vasantola, Kaikki kadonneet

Tammi 2020

s. 271