perjantai 7. syyskuuta 2012

Elif Shafak: Kirottu Istanbul


 


 
 
Turkkilaisen naiskirjailijan Elif Shafakin osaksi Turkkiin osaksi Amerikkaan sijoittuva kirja on nimeltään Kirottu Istanbul (The Bastard of Istanbul 2007, suom. 2012 Gummerus). Kirja kertoo kahden kulttuurin, turkkilaisen ja armenialaisen, sekoittumisesta saman suvun keskellä. 


Armenialainen suvun haara on paennut vuonna 1905 Amerikkaan ja vihaa syvästi turkkilaisia. Suvun nuorimman tytön, Armanoushin eli Amyn, äiti on amerikkalainen ja Amy päättää tutustua armenialaisen isoäitinsä synnyinpaikkaan ja Istanbuliin, mutta se on tehtävä salassa suvulta ja varsinkin omistushaluiselta äidiltä.

Istanbulissa asuu Amyn isäpuolen eli turkkilaisen Mustafan perhe, joiden luokse Amy suunnistaa ja tapaa hurmaavan turkkilaisen perheen, jonka miehet kuolevat nuorina, ja omanikäisen tytön, Asyan. Asya ei ole koskaan tavannut isäänsä, eikä tiedä kuka hän on. Isättömyys on kova pala Asyalle, sillä hän on saanut kuulla äpärä -nimityksen sekä perheeltään että ulkopuolisilta. Asya on vihainen nuori nainen. Asya ei tiedä, että hänen syntymäänsä liittyy hävettävä salaisuus, josta hänen äitinsä ei ole kertonut kenellekään. Asyasta ja Armanoushista tulee kuitenkin hyvät ystävät, ja Asya tutustuttaa Armanoushin ilomielin Istanbulin nähtävyyksiin.

Kirjan juoni on erikoinen ja sisältää runsaasti turkkilaista ja armenialaista kulttuuria, varsinkin ruokailuun liittyvää. Kirja valottaa myös nykyajan turkkilaista elämänmenoa, johon liittyy länsimaista ja islamilaista elämäntyyliä sekaisin. Armanoush haluaa tutustua Turkin historiaan ja muistella suvun kärsimiä vääryyksiä, mutta Asya haluaa elää nykyaikaa. Armanoush kaipaa karkotettujen ja tapettujen armenialaisten kunnioittamista, muistamista ja anteeksipyyntöä, mutta Asya sanoo olevansa liian nuori, vain yhdeksäntoista.

Kirja on mielenkiintoinen lukupaketti Turkista ja turkkilaisuudesta. Kirja sisältää myös mielenkiintoisen sukutarinan, jonka salaisuudet aukeavat lukijalle vasta kirjan lopussa. Turkkilaisen ja armenialaisen suvun yhteisistä vaiheista tieto on vain Banu-tädillä, joka on ennustaja. Lukuiloa.

Elif Shafak, Kirottu Istanbul ****
suom.  Maria Erämaja
Gummerus 2012 
s. 504
The Bastard of Istanbul  2007

tiistai 4. syyskuuta 2012

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat


 


Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat  on kirjailijan kolmas kirja, joka käsittelee Viron menneisyyttä Saksan ja Neuvostoliiton vallan aikana. Aikaisemmat kirjat olivat Stalinin lehmät (2003) ja Puhdistus (2008). Puhdistus – teoksesta Oksanen sai Finlandia-palkinnon. Puhdistuksesta on myös tehty elokuva, jonka ensiesitys oli Virossa elokuussa 2012.

Kun kyyhkyset katosivat kirjaa ei voi verrata Puhdistukseen, sillä aihe on erilainen ja samoin aiheen käsittely. Puhdistuksen vahvojen naiskuvausten jälkeen, umpikieron narsistisen mieshenkilön kuvaaminen jää lukijan mielikuvituksen varaan. Mitä tekoja mies teki, niistä Oksanen hiljeni, kun taas Puhdistuksen naishenkilöiden teot kirjoitettiin vahvasti esille. Kieltämättä loistavan kirjan kirjoittamisen jälkeen oli vaikea lähteä kirjoittamaan yhtä loistokkaan kirjan kirjoittamista. Mutta teema, jossa käsitellään Viron lähimenneisyyden esilletuomista, onnistui hyvin.

Kirjan päähenkilö oli Edgar, joka meni naimisiin Juuditin kanssa. Avioliitto epäonnistui, sillä Edgar oli homo. Lukija voi seurata kirjasta avioliiton eri vaiheita, mutta helppoa eläminen eri suurvaltojen valloittamassa Virossa ei ollut. Edgar sinnitteli hengissä vaihtamalla nimeä ja keksimällä itselleen uudet identiteetit, mutta aina hän pyrki toimimaan valloittajien lähipiirissä. Edgar pysyi hengissä ilmiantamalla läheisiään ja tuntemiaan henkilöitä. Häntä voisi kutsua vakoojaksi, joka vaihtoi isäntää ja aatteitaan kuin vaatteitaan. Hän ei pelännyt murhaamista eikä väärien asiakirjojen kirjoittamista, jotta itse pysyi hengissä. Edgarin toimesta virolaisia katosi sekä Siperiaan että natsien kuolemanleireille.

Juudit sinnitteli hengissä eri valloittajien taistelujen tiimellyksessä, tietämättä miehensä toimista ja olinpaikasta. Saksalaisten miehittäessä Viron, Juudit rakastui saksalaiseen upseeriin. Saksalaisupseerin rinnalla elämä oli ruusuilla tanssimista, mutta vapaa Viro kiehtoi Juuditin mieltä. Lopulta Roland, Edgarin serkku, sai Juuditin liittymään maanalaiseen toimintaan. Tietysti Edgar selvitti ryhmän toiminnan ja ihmisiä katosi jälleen.

Edgar vihasi serkkuaan Rolandia ja lopulta Edgar löysi Rolandin. Kirja jätti avoimeksi, mitä Rolandille ja hänen tyttärelleen tapahtui, mikä harmittaa minua kovasti. Kirja oli kuin Edgarin peilikuva, joka muutti muotoaan, mutta mies pysyi lukijalle yhtä arvoituksellisena kuin lähipiirilleen ja Viron valloittajille, kiero ketku.

Sofi Oksanen, Kun kyyhkyset katosivat ****
LIKE 2012
s. 366

maanantai 3. syyskuuta 2012

Pietarin jalokivi


 




 

 
 
 
Walesissa syntynyt Kate Furnivall on kirjoittanut romanttisen kirjan Pietarin jalokivi, joka sijoittui Pietarin myrskyisiin vuosiin 1900-luvun alkuun. Kirjan tarinaan on upotettu jännittävällä tavalla Venäjän tsaarin viimeiset vuodet ja tuotu esille taustoja, mitkä vaikuttivat tsaarin perheen lopulliseen tuhoon, johon vaikuttivat myös armeija ja aatelisperheet kansanjoukon avustuksella. Kansa kärsi nälkää ja sortoa, mutta aateliset elivät yltäkylläisyydessä. Köyhillä ei ollut mitään oikeuksia.

Kirjan päähenkilö oli nuori Valentina Ivanova, joka nousi Pietarin aateliston lemmiksi, Pietarin jalokiveksi, vaikka ei sitä halunnut. Valentina halusi sairaanhoitajaksi, sillä hän haluasi hoitaa pommi-iskussa vammautunutta siskoaan. Tie sairaanhoitajaksi ei ollut helppo, sillä sitä vastustivat vanhemmat ja sairaaloiden johtajat. He kuvittelivat, että aatelisperheen tyttärestä ei ollut kovaan työhön. Valentina oli päättäväinen ja yllätti kaikki.

Perheen isä oli suunnitellut Valentinalle loistavaa naimakauppaa, mutta Valentinan sydän kuului jo aivan toiselle miehelle. Kirjassa oli runsaasti rakkautta, romantiikkaa ja suuria tunteita. Valentinan sydämestä käytiin jopa kaksintaistelu. Kirja on unelma historiallisten rakkausromaanien ystäville, kuten minulle. Kirja ei ole hömppäkirja, vaan siinä on runsaasti faktatietoja historiasta ja tapahtumista, jotka oikeasti tapahtuivat, ne on vain sulavasti kirjoitettu kirjan tapahtumiin.

Lopputapahtumissa Valentinan oli paettava lapsensa kanssa Pietarista ja saatava vankilassa viruva miehensä mukaan. Tämä onnistui päättäväisyyden ja valheiden ansiosta. Tämän loppuhuipennuksen Valentina sai kuulla jo vuosia aiemmin tsaarin henkilääkäriltä Grigori Rasputinilta, joka ennusti Valentinan odottaman lapsen kohtalosta, nyt sen oli aika toteutua. Vaaroja ja pelottavia tilanteita oli joka käänteissä, aika oli tulenarkaa ja aateliset ja poliitikot olivat tiensä päässä. Upea lukupaketti. 
 
 
Kate Furnivall, Pietarin jalokivi  ***** 
Helsinki-kirjat Oy 2012
s. 448 
The Jewel of St Petersburgh 2010 
Feelgood
Historiallinen rakkausromaani
1910-1917
 

Kristiina Vuori: Näkijän tytär


 




Kristiina Vuoren esikoisteos on huikaiseva historiallinen rakkausromaani Näkijän tytär. Näkijän tytär on kertomus Eirasta, joka elää 1200-luvulla Varsinais-Suomessa. Eira syntyy ylhäisen perheen tyttärelle, joka on raiskattu metsästysretkellä. Pian Eiran syntymän jälkeen äiti kuolee ja isäpuoli ei halua olla missään tekemisissä tyttären kanssa, mutta onneksi isoisä ja kasvinveli Rikhard yhdessä piika-Katrin kanssa huolehtivat tytöstä.

1200-luku on ankaraa aikaa. Vallanvaihtajat vaihtuvat ja uskonsotia käydään. Sairaudet ja kulkutaudit verottavat kansaa. Osa heimoista ei halua kirkon vievän viimeisiä pennosia verorahoina ja kirkkorakennuksina, mutta uskonpuhdistus on julmaa aikaa. Tuosta ajasta Vuori kirjoittaa uskottavan mielenkiintoisen historiallisen romaanin, jota ei malta lopettaa lukemasta. Tietysti kirjaan liittyvä rakkaustarina, joka koskee kolmea henkilöä, tekee kirjasta vieläkin tunteellisemman ja jännittävän draamakertomuksen. Eira rakastaa kahta miestä, mutta kumpi miehistä saa kirjan lopussa Eiran?

Kirja on ihastuttava lukuelämys historian, rakkauden ja jännityksen ystäville. Jännitystä kirjaan tuovat ihmisten väliset ristiriidat ja verenvuodatukseltakaan ei vältytä, sillä ihmiset ovat äkkipikaisia ja tarttuvat helposti aseisiin. Kieltämättä kirjasta tulee mieleen Kaari Utrion historialliset rakkausromaanit, joita olen lukenut aika monta.

Eira on tietäjien sukua isän puolelta. Eira näkee enneunia ja pystyy nukuttamalla parantamaan sairaita. Hän hallitsee myös yrtit ja parantavat loitsut. Eiraa pidetään noitana, mutta häntä pyydetään parantamaan sairauksia. Eiran kohtalo olisi ilman suojelijoita kuolema ja aika monesti hän joutuu kiperiin tilanteisiin kirjan sivuilla. Kirjan lopussa kerrotaan 1200-luvun Suomesta, joka hieman avaa silmiä tuolle ajalle. Lopussa oleva sanakirja on hyvä, koska varsinkin kirjan alussa on sanoja, joita en tunnistanut ja jotka vaikeuttivat lukemista.

Kirjan alku oli kankeaa kerrontaa, joka onneksi muuttui sulavammaksi, sillä kirjan tarina on kiehtova. Kirjassa on 556 sivua, joten tekstin karsiminen ja vanhojen sanojen välttäminen olisi parantanut kirjan luettavuutta. Parasta kirjassa ovat Eiran enneunet ja näkemisen lahja.

Kristiina Vuori, Näkijän tytär ****
Tammi 2012
s. 556

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Delphine de Vigan: No ja minä


 





Ranskalainen Delphine de Vigan on kirjoittanut kirjan, joka on oikea helmi kirjojen joukossa. Kirjan nimi on No ja minä.  Kirja on Viganin neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu teos. Kirja voitti vuonna 2008 Prix de Libraires-palkinnon. Kirjan päähenkilö oli Lou, 13v. tyttö, joka oli jo lukiossa huikean älykkyytensä vuoksi. Älykkyys eristi hänet muista oppilaista ja Lou oli yksinäinen. Hän oli myös perheensä ainoa lapsi ja äitinsä masennuksen vuoksi hyljeksimä.

Lou loisti koulussa ja tietysti häntä haukuttiin hikariksi. Samalla luokalla oleva 17v. Lucas ja Lou ystävystyivät. Lucas oli myös vanhempiensa hyljeksimä. Kolmas vanhempiensa oikeasti hylkäämä henkilö oli No, johon Lou tutustui tutkiessaan ihmisiä ympäristössään. Lou ei voinut olla ihmettelemättä maailman ihmeellisiä keksintöjä, mutta miten nurinkurista oli, että maailma ei voinut mitään sille, että ihmiset asuivat kaduilla, hökkeleissä, maan alla ja joutuivat elääkseen kärsimään halveksuntaa ja jopa väkivaltaa ainainen nälkä seurassaan. Miksi sille ei tehty mitään ja miksi se lisääntyi koko ajan? No eli kaduilla, hänellä ei ollut asuntoa eikä työpaikkaa.

Lou teki esitelmän kouluun, johon No lupautui haastateltavaksi. Esitelmän aihe oli asunnottomat naiset. Tytöt ystävystyivät. No muutti jopa Loun kotiin asumaan joksikin aikaa. No löysi lopulta työpaikan, mutta työpaikan pomo pakotti Non prostituutioon ja alamäki oli jälleen valmis. Nuori Lou ei halunnut päästää Nota kadulle ja yritti auttaa Lucasin avulla Non kuiville, mutta vaikeaa se oli.

Kirja oli surullinen tarina ystävyydestä ja halusta auttaa heikommassa asemassa olevaa ystävää. Kirja toi esille luokkaerot hyvinvoivien ja köyhien ihmisten välillä, ja otti kantaa esim. asunnottomuuteen, ja miten se vaikutti työpaikan saamiseen. Myös koulutuksen vaikutus työpaikan saamiseen nousi esille.

Lou oli vielä nuori, mutta kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hän ei ummistanut silmiä, vaan halusi auttaa. Hänen ajatuksensa oli, että jos jokainen ihminen ottaisi yhden asunnottoman luokseen asumaan, ei asunnottomia enää olisi. Kirja oli hyvin silmiä ja ajattelua avaava teos, joka sopii luettavaksi nuorille ja aikuisille.

Delphine de Vigan, No ja minä *****
suom. Kira Poutanen
Wsoy 2012
s. 233
No et moi 2007
Nuortenkirja