Naoki Higashida: Miksi minä hypin - Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta

Pienenä en ymmärtänyt olevani erityistä tukea tarvitseva lapsi. Sain tietää asiasta, kun ihmiset kertoivat minun olevan erilainen kuin muut, ja että se on ongelma. Tottahan se oli.

Japanilainen Naoki Higashida (s. 1992) on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksensa Miksi minä hypin 13-vuotiaana. Naoki Higashidan autismi on niin syvää, että hän ei kykene keskustelemaan normaalisti. Sanat katoavat, kun hän yrittää puhua muiden kanssa. Itse voisi kuvitella vastaavaa tilannetta, ehkä kateissa on jokin sana tai nimi, mutta että kaikki sanat katoaisivat, niin se on jo merkki vakavammasta sairaudesta. 

Naoki Higashida on elänyt koko elämänsä autismisuuden keskiössä, joten hänellä on hyvä tilaisuus kertoa mitä se sitten on, miltä hänestä tuntuu oma käytös ja muiden suhtautuminen omaan käytökseensä. Miksi hän hyppii, huutaa, karkaa, riehuu, itkee rajusti, panikoi, ja moneen muuhunkin kysymykseen tulee vastaus kirjan sivuilla. 

Kirjan alkupuheen on kirjoittanut kirjailija David Mitchell, mm. Pilvikartaston kirjoittaja. Mitchell on kääntänyt Miksi minä hypin teoksen japanin kielestä englanniksi KA Yoshidan kanssa. Kirjan upean kansikuvan lisäksi kirjasta löytyy muitakin kuvia parivaljakko Kai & Sunnylta. Kuten monet muutkin autistit, Naoki Higashida tekee valtavasti eri asioita ja hän on ehtinyt jo kirjoittaa yli 20 kaunokirjallista ja tietoteosta. Lisäksi hän pitää suosittua blogiaan ja kulkee luennoimassa autismista.

K37 Miksi heiluttelette sormia ja käsiä kasvojenne edessä? ... Myönnän tämän olevan jotakin sellaista, jota en pysty selittämään loogisesti.

Miksi minä hypin teoksessa on 58 kysymystä, jotka on merkitty K-kirjaimella otsikoissa ja ne on numeroitu. Lisäksi kirjassa on lyhyitä kertomuksia ja kirjan lopussa on hieman pidempi kertomus. Kysymysten vastaukset ovat lyhyitä, mutta niitä on selvästi pohdittu. 13-vuotias Naoki Higashida löysi äitinsä tuella ja kannustuksella keinon kommunikoida muiden kanssa ja kirjoittaa pidempiä teoksia. Alussa kommunikointikeino oli pahvilla olevat kirjaimet, joita hän näytti yksitellen.

K53 Miksi olette pakkomielteisiä tiettyjen asioiden suhteen?

Emme ole pakkomielteisiä, koska pidämme siitä tai koska päätämme tehdä niin. Autisteilla on pakkomielteitä, koska ilman niitä me tulisimme hulluiksi...

Kirja on erinomainen teos autistilasten vanhemmille, jotka pohtivat mitä heidän lapsella on edessään elämässä. David Mitchellin oma poika on autisti ja hänen mielestään oma poika kertoi Naokin sanojen avulla, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui. Kirja avaa silmiä myös epäluuloille ja vanhoille käsityksille monista autismia koskevista harhaluuloista, kuten että autistit ovat tunneköyhiä ja epäsosiaalisia, eivätkä tunne empatiaa. Suosittelen kirjaa kaikille autistien kanssa työskenteleville, uskon, että moni kirjan vastaus antaa tietoa miten käyttäytyä autistin seurassa.

Kirjan luettuaan voi jokainen pudottaa ennakkoluulonsa menemään ja unohtaa ne. Naoki Higashida on  osoittanut erilaisuuden voiman ja vahvuudet, toisilla ne ovat erilaisia, hänen vahvuutensa on tarinankertomistaito. Toivon onnea ja menestystä sekä tähtien loistetta kirjailijanurallesi Naoki Higashida.

Naoki Higashida, Miksi minä hypin - Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta *****

suom. Mikko Pihlajavirta

kuvitus Kai & Sunny 2013

Sammakko 2016

s. 183

Jiheisho no boku ga tobihaneru riyu 2007

The Reason I Jump 2013

s. 183

Paulan bloggaus

Tervetuloa Satu Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)

Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä

Jumala taloamme siunatkoon, ajattelin kaupungilla asioidessani. Vihdoinkin hauskat naapurit!

Wladimir Kaminer syntyi Neuvostoliitossa ja muutti sen hajottua Saksaan vanhempiensa kanssa osaamatta sanaakaan saksan kieltä. Nykyisin kun maailmalla kaivataan saksalaista huumoria, paikalle lähetetään Berliinissä asuva Kaminer, joka on suosittu kirjailija ja DJ. Yksi hänen kirjoistaan on nimeltään Ryssändisko. Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä on koottu neljästä eri teoksesta, joita ei ole suomennettu. Kirjassa on yhteensä 41 kertomusta/novellia neljän eri pääotsikon alla. Pääotsikot ovat Venäläiset naapurit, Kaukasialainen anoppi, Sosialismissa ei ollut seksiä ja Elämä on tai ei ole taidetta.

Olin ajatellut, että kaukasialaiset teet vaikuttavat hienostuneen salaperäisesti, kiihdyttäisivät aineenvaihduntaa tai saisivat ihmisen hikoilemaan niin, että ylipaino tipahtelisi yön aikana tyynylle. Lähemmän tarkastelun jälkeen ihanat kaukasialaiset teet paljastuivat tuiki tavallisiksi ulostuslääkkeiksi. Tosin ylisuurina annoksina. Teet saivat laihtumista kaipaavan kulkemaan kiihtyneenä kohti vessaa, ennen kuin lounas alkoi sulaa kehossa. Oma Silhuetteni voisi ihan hyvin olla nimeltään Oma Toiletteni, jos totta puhutaan. Kaukasialaiset tosin eivät pidä näin suorasta puheesta. Mikä on lopultakin totta? Totuus on moninainen. Lehmät lihovat, hevoset laihtuvat.

Kaminerin kertomukset kulkevat oman asunnon ja portaikon asukkaiden kautta Venäjälle ja takaisin. Kirjassa tarkastellaan venäläisten kulttuuria ennen ja nyt huumorin pilke silmäkulmassa. Välillä sain nauraa maha kippuralla, mutta toisinaan mukana oli sellaista paatosta, että oli pakko hyppiä rivejä yli. Kirjailijalla on mielestäni aika vahvat mielipiteet kaikesta, ja mielestäni hän kritisoi venäläisiä aika vahvalla kädellä, kritisoi hän myös saksalaisia. Tosin en tunne yhtään venäläistä, enkä ole käynyt Venäjällä. Ainut kontaktini on Ville Haapasalon tv-ohjelmat Venäjältä ja uutiset. Noin vähäisellä tietomäärällä en lähde ihmisiä arvostelemaan. Venäjä on monikulttuurinen maa, samoin Saksa. Kirjassa puhutaan kaukasialaisista, tsetseeneistä, moskovalaisista, pietarilaisista, valko-venäläisistä, Krimistä ym. Kirja on kuin pohjaton tarina-arkku.

Kaminerin kertomukset ovat hauskoja, humoristisia, välillä koomisia tai tragikoomisia. Kertomuksia voi nauttia pikkuhiljaa muutama tarina kerrallaan. Kirjailijalla on taito hyppysissään, hän tietää miten kietoa lukija tarinoinnin maailmaan.

Wladimir Kaminer, Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä ****
suom. Anneli Vilkko-Riihelä
Sammakko 2016
s. 272

Osallistun kirjalla Ompun Novellihaasteeseen.

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Eräässä kunnassa, läntisessä Suomessa, ammoin rakennetussa nuorisoseurantalossa vonkuu, viuhuu, ryskyy, soi. 

Näin alkaa tutun runoilijan Heli Laaksosen pienoisteos Sylvia, Tuija ja laulava patja. Kirja valmistui Turun kirjamessuille 2016 ja runoilija, kirjailija itse oli kirjaansa kauppaamassa innokkaasti. Näin hänet myös Helsingin kirjamessuilla kauppaamassa kirjaansa. Oli mukava tavata iloinen runoilija, jolla on aina mukavat jutut. Kirjan alussa Heli Laaksonen kirjoittaa kirjan syntyhistoriasta:

... se alko siit, ko olin päättäny lakata koko kirjottamise, ruveta lähihoitajaks, kuarma-autonkuljettajaks (c-korti  jo suaritinki) taik syrjäytyneeks, mihen kirjailijoi enä tarvita, ei mihenkkä, kansalaisil o jo tv, fb, hd, jne...

Runoilija meni viimeiselle kirjakauppakeikalle Vihtiin ja tapasi siellä Marjatta Rinteen, joka pyysi runoilijaa kirjoittamaan näytelmän kahdelle seitsemänkymppiselle, jossa olisi myös runoja. Siitä lähti ajatus lentämään ja tuloksena on tämä kirja, jonka päähenkilöt ovat piilossa Tuijan syntymäpäiviä, joita sukulaiset ja lähipiiri haluaisivat juhlia, mutta Tuija ei. Tuija haluaa olla syntymäpäivänään kahdestaan ystävänsä kanssa ja siksipä he ovat piiloutuneet, mutta eivät kovin hyvin, sillä vähän väliä oven takana käy joku kolkuttelemassa.

Tästähän päästään itse aiheeseen, eli siihen, miten itse kukin haluaa viettää omia syntymäpäiviään, varsinkin kun ne ovat tasavuodet. Jotkut ilmoittavat lehdissä, että eivät juhli syntymäpäiviään ja ovat matkoilla. Olen sitä mieltä, että kun ihminen ilmoittaa, että ei juhli, niin sitä pitää kunnioittaa. Tätini ilmoitti ettei juhli, kun hän täytti 70 vuotta ja sitten hänen tyttönsä järjestivät juhlat, joissa ei sitten käynyt vieraita, koska hän oli ilmoittanut ettei juhli. 

Kirja on hauska ja elämänmakuinen, jossa muistellaan menneitä sulassa sovussa. Salaisuuksiakin sieltä nousee, tosin ovatko ne olleet salaisuuksia voi lukea kirjasta. Kirjan loppu kääntää mukavasti juonen toiseen suuntaan. Kirja kertoo pitkästä ystävyydestä, joka antaa anteeksi ystävän ja omat mokailut. Kirja kertoo myös siitä, että 70-vuotias voi itse päättää omista asioistaan ja menoistaan, vaikka jälkipolvea jo olisikin monessa sukupolvessa. Kirja on sopiva lahja ystävälle, jonka kanssa ystävyys säilyy ja paranee vuosista ja välimatkasta huolimatta.

Ko haasta ittes,
voi olla varma siit,
et jompikumpi hävi.

Heli Laaksonen, Sylvia, Tuija ja laulava patja ***
kansikuva, Heli Laaksonen
Kynälä 2016
s. 95

Laaksonen Heli: Sulavoi; Peippo vei

Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen

  

 

Ja on, minulla on todella tärkeä tehtävä. Minä olen ryöstöretkellä.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli kirjasarjan kirjoista on painettu elokuvakansilla kolme kirjaa. Ensimmäinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talo, toinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talvi ja tämä kolmas kirja on saanut nimekseen Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen. Alkuperäinen kirjan nimi oli Onneli, Anneli ja orpokoti. Kirjojen lopussa on kuvaliite elokuvasta. Kaikissa kolmessa elokuvassa Onnelia näyttelee Aava Merikanto ja Annelia Lilja Lehto, jotka näkyvät myös kirjan kansikuvassa. 

 

Onneli ja Anneli ovat hyviä ystäviä keskenään. He tutustuivat toisiinsa heti ensimmäisenä päivänä koulussa ja siitä lähtien he ovat olleet mitä parhaimpia sydänystäviä keskenään, mutta uudet ystävät ovat olleet tervetulleita ja kotiväkeen pidetään hyvät välit ja ollaan heidän kanssaan tekemisissä.

Talo-kirjassa kaikki alkoi siitä, kun tytöt löysivät ison summan rahaa Ruusukujalta ja poliisi Ulpukan mielestä he saivat pitää rahat. Ruusukujalla oli myytävänä pieni talo, juuri kuin kahdelle tytölle tehty. Talossa asui rouva Ruusupuu, joka halusi myydä talon vain ja ainoastaan Onnelille ja Annelille. Niin tytöt alkoivat asua talossa ja vierailivat välillä omien perheidensä luona. Tyttöjen vanhemmat eivät huomanneet tyttöjen olevan pois kotoa, hassua, mutta niin saduissa voi käydä.

Talvikirjassa Onneli ja Anneli tutustuivat Vaaksanheimojen perheeseen ja perhe oli mukana myös tässä uusimmassa kirjassa. Muut kirjan henkilöt olivat heidän naapurinsa Tingelstiina ja Tangelstiina, poliisi Ulpukka ja hänen rouvansa Rosina, orpokodista karannut Pekki, orpokodin johtaja Minna Pinna ja orpokodin lapset. Kirjan tapahtumat alkoivat siitä, kun vastapäätä Onnelin ja Annelin taloa rakennettiin ruma talo, joka aidattiin rauta-aidalla. Oven päällä luki, että Orpokoti. Onneli ja Anneli luulivat saavansa orpokodin lapsista ystäviä itselleen, mutta lapset eivät päässeet pois talosta, paitsi yksi, joka karkasi sieltä. Tytöt tapasivat tämän orpokodista karanneen pojan uimarannalla ja majoittivat hänet kotiinsa asumaan.

Onneli ja Anneli tuijottivat Pekkiä kauhistuneina. Pekki aikoi ryöstää orpokodin! Onko kamalampaa kuultu!

Kuultuaan Pekiltä, miten orpokodin johtaja Minna Pinna kohteli lapsia, tytöt keksivät perustaa rosvoliiton, jonka avulla he voisivat pelastaa lapset pinteestä. Tietysti lapset tarvitsivat avuksi myös aikuisia, mutta sitä ennen ehti tapahtua vaikka mitä jännittävää ja pelottavaa.

 

Kirjan opetuksena oli yhteiseen hiileen puhaltaminen, puhuminen ja auttaminen. Salaisuuksista tuppaa tulemaan vain hankaluuksia. Tytöt olivat oppineet myös sen, että maailmassa on myös heitä, jotka eivät ole ystävällisiä, vaan ajattelevat vain itseään ja omaa parastaan. Valitettavasti ilkeitä ihmisiä on olemassa ja sellainen löytyy myös tästä kirjasta ja edellisistä kirjoista. Onneksi tässäkin sadussa on onnellinen loppu.

Mutta Tingelstiina sanoi:

- Tietysti hyvä ruoka ja juoma ovat tärkeitä lapsille. Mutta kaikkein tärkeintä on ilo.

- Niin minustakin, Tangelstiina sanoi. - Mennä tyhjällä vatsalla nukkumaan on tietenkin paha. Mutta vielä paljon pahempi on mennä nukkumaan surullisena.

Marjatta Kurenniemi, Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen *****
kuvitus Maija Karma *****
WSOY 2016
s. 86 + elokuvaliite 20 s.
Teoksen alkuperäinen nimi oli Onneli, Anneli ja orpolapset 1971

Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi 

Ilari Aalto: Matkaopas keskiajan Suomeen

 

 

 

Näpistelijät ruoskitaan ja näiltä leikataan nenä tai korva, vakavammin rötöstelleet päätyvät hirsipuuhun. Noidat, tuhopolttajat ja naispuoliset murhaajat poltetaan roviolla, ja kaupungista karkotetuilta leikataan käsi, jos nämä erehtyvät palaamaan. Rikolliset halutaan leimata fyysisesti varoitetuksi muille.

Ilari Aallon tietoteos Matkaopas keskiajan Suomeen on metkaa luettavaa tällaiselle historian ystävälle. Keskiajalla tarkoitetaan Suomessa katolisen kirkon vallan aikaa. Keskiajalla Suomesta tuli osa Ruotsia ja Eurooppaa, myös saksalaiset kauppiaat liittivät Suomen Hansan kauppaverkostoon. Kirjassa kuljetaan keskiajan Suomessa 1100-1500 vuosisatojen välillä, tutustutaan Suomen silloiseen maantieteeseen, lyhyeen historiaan, asukkaisiin, kieliin, säätyihin, kaupunkeihin ja lakeihin, maksutapoihin, ammatteihin, uskontoon ja mm. piispa Henrikiin, matkustamiseen ja majoittumiseen, käytöstapoihin, ongelmatilanteisiin, ruokaan ja juomaan, pukeutumiseen, Suomen Turkuun ja muihin matkakohteisiin ja moneen kiinnostavaan asiaan matkan varrella.

Wargasta mies Gulda, hopia, walmista Penningitä, Hewoisen, waatteita, odhan, eli mingä kaldainen warkaus se olla taita hänen pidtä sidottaman, ja käräiän wietämän, ia siellä tunnustettaman ia duomio päälle otettaman, ia hänen hirdhen andaman wedettä.

Kuningas Kristofferin maanlaki 1442

Nykyajan Turusta voi vielä löytää keskiajalla rakennetun Turun tuomiokirkon ja Turun linnan sekä nähdä keskiaikaista asumistyyliä Aboa Vetus-museon sisällä. Vuonna 1992 löytyneissä arkeologisissa tutkimuksissa kivitalojen rauniot todistivat, että Turussa oli keskiajalla paljon enemmän muurattuja taloja kuin oli uskottu. Arkeologiset tutkimukset tuovat koko ajan enemmän tietoa keskiajan ihmisten elämästä. 

 

Keskiajan kaupunkeihin kuului myös Porvoo ja Ulvila. Suomessa oli tuolloin seitsemän tietä ja Suomi kuului Ruotsiin. Ruotsalaiset kutsuivat Suomea Itämaaksi, Ruotsi oli Sveanmaa, Pohjois-Ruotsi Norlanti. Arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty mm. vuonna 2004 Mankby Espoosta Mankinjoen varrelta. Kylästä löydettiin noin 20 talon perustukset ja maastosta löytyivät keskiaikaiset tiet ja uunit sekä esineitä.

Matkaopas keskiajan Suomeen on mukava perusopas keskiajan Suomeen. Kirja on sopiva myös historiantunneille oppimateriaaliksi tai opettajille tietoteokseksi. Yhdellä lukukerralla ei voi millään omaksua näin suurta määrää historiallista tietoa, joten suosittelen kiinnostuneita hankkimaan kirjan itselleen. Kirja on kirjoitettu mukavalla tyylillä, joten uskoisin, että kenenkään matkasta keskiajalle ei tule pitkäveteinen. Matkalla voi tapahtua kaikenlaista, joten parasta olla valmistautunut etukäteen.

Pidä oma veitsi ja lusikka mukanasi, koska ruokailuvälineitä ei tarjota.

Ilari Aalto, Matkaopas keskiajan Suomeen ****
kuvitus, Elina Helkala
Atena 2015
s. 256

Tietokirja 

Mauri Kunnas: Kaksitoista lahjaa Joulupukille

Nyt se odotettu joulukuu on täällä. Joulukuu on sitten se kuukausi jolloin on vilskettä ja vilinää Korvatunturilla, Joulupukin pajassa. Mauri Kunnas on kirjoittanut ja kuvittanut joulun odotukseen mukavan värikylläisen ja hauskan kirjan ja kirjan kuvia voi selailla myös sellainen lukija, joka ei vielä osaa lukea. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella tätä Kaksitoista lahjaa Joulupukille teosta. Hassu ajatus antaa lahjoja Joulupukille. Mitähän ne lahjat voisivat olla?

Kuten kaikki tontut, pikku Villekin piti joulusta hurjan paljon ja lahjojen antaminen oli parasta mitä hän tiesi. Mutta Villellä oli pulma. Mitä ihmettä hän antaisi lahjaksi joulupukille?

Kaksitoista lahjaa Joulupukille on jaettu kahteentoista osaan, eli yhtä moneen kuinka monta lahjaa pikku Ville aikoi joulupukille antaa. Lahjat ovat käytännöllisiä, mutta koska Ville on vielä pieni, ne muuttuvat aika hassunkurisiksi, kuten se punainen villalankakerä.

Ville on aika keksiväinen ja idearikas, kun hän suunnittelee lahjojaan, mikä on oikein hyvä taito sitten myöhemmässä iässä, kun tonttutaidot ovat kehittyneet ja lahjat pitäisi toteuttaa myöskin lapsille. Joulupukin lahjat ovat hauskoja ja niistä riittää riemua joulupukille ja koko Korvatunturin väelle.

Pikku Villen kaverina toimii Rekku-koira. Joulupukki ilahtuu kakista heidän antamistaan ilonaiheista, vaikka ihan kaikkia ei Villen keksimät ilonaiheet jaksaneet ilahduttaa, varsinkin silloin kun tontut nukkuivat liian pitkään.

Kirjan matkassa puuhastellaan talvisia ja jouluisia juttuja, siivotaan, leivotaan, lasketellaan mäkeä, tehdään lumitöitä, lauletaan joululauluja, haetaan joulukuusi ja koristellaan tonttulaa. Sitten saapuu jouluaatto ja Villen pitäisi keksiä viimeinen lahja pukille, mutta mikä se voisi olla. Yhtään ideaa ei ole tullut. Keksitkö sinä!

Mauri Kunnas, Kaksitoista lahjaa Joulupukille *****
kuvitus Mauri Kunnas, Tarja Kunnas
Otava 2014 yhdestoista painos
s. 41
ensimmäinen julkaisu 1987

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Hyvä herra Potter,
täten ilmoitamme, että Sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset. Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Odotamme pöllöäsi viimeistään 31. heinäkuuta.
Parhain terveisin
Minerva McGarmiva
Vararehtori

Ensimmäinen J.K. Rowlingin Harry Potter-sarjan kirja ilmestyi vuonna 1997. Se oli Harry Potter ja viisasten kivi. Vuonna 2015 kirjasta ilmestyi Jim Kayn kuvittama versio ja tänä vuonna sarjan toinen kirja on ilmestynyt kuvitettuna. Kuvitukset ovat loistavia ja noitamaisia, kuten kirjan valloittavaan velhomaailmaan kuuluukin. Päähenkilö on tullut koko maailmalle tutuksi, hän on orpo Harry Potter, joka asui vanhempiensa kuoleman jälkeen tätinsä perheessä ja unelmoi paremmasta elämästä. Nyt hänellä oli mahdollisuus siihen. Ajatella, hänet oli valittu noitien ja velhojen kouluun.

Brasialaisen kuristajaboan karkumatka tuotti Harrylle kaikkien aikojen pisimmän arestin. 

Harryn asuin/arestipaikka tädin kotona oli ahdas komero, ja eräänä päivänä juuri siihen osoitteeseen tuli kouluilmoitus. Tietysti Harryn täti ja setä tekivät kaikkensa, että Harry ei saisi tietää kirjeen sisällöstä mitään. Mutta kirjeitä alkoi tulla satamalla joka päivä. Lopulta Vernon-setä päätti, että he matkustavat vähäksi aikaa pois. Vähänpä hän tiesi noitien taidoista ja tarkkailukyvystä. Noidat ja velhot olivat koko ajan tietoisia siitä missä Harry oli.

"Mikä minä olen?" Harry henkäisi.

"Velho tietty", Hagrid sanoi ja istui takaisin sohvalle, joka narisi ja vajosi yhä syvemmälle kuopalle, "ja himputin hyvä kaiken kukkuraks, kunhan saat vähän harjotusta. Kun sun äitees ja isäs oli semmoset kun oli, niin mitä muuta sinä voisit olla? Ja nyt sun taitaa olla aika lukee kirjees."

Tylypahkan avainten vahti, jättiläiskokoinen Hagrid oli tullut tuomaan henkilökohtaisesti kirjeen Harrylle ja hankkimaan koulutavaroita. Hagridin kanssa oli mukavaa, mutta ennen koulun alkua oli vielä vietettävä viimeinen kuukausi tädin perheen kanssa. Lopulta koitti 1. syyskuuta ja matka Tylypahkaan alkoi. Matkalla Harry sai elämänsä ensimmäiset ystävät.

Harry Potter ja viisasten kivi aloitti satumaisen fantasiakirjasarjan ja kuvitettu versio kirjasta on varmasti monelle mieluinen. Näin joulun alla voi miettiä kenelle kirjan voisi antaa lahjaksi. Aikaisemmissa kirjoissa ei ollut kuvia, joten nämä taiturimaisesti kuvitetut kirjat uppoavat hyvin lapsille ja nuorille. Itselläni on lähipiirissä tyttö, jolle ajattelin kerätä koko sarjan lahjaksi. Kirjojen maailmaan voi upota katselemaan huikeita kuvia, joita voi sanoa jopa taideteoksiksi, sillä ne ovat niin erinomaisen upeita.

J.K. Rowlingin Harry Potter-sarjaa on myyty huikeat 450 miljoonaa kappaletta ja siitä on tehty 8 menestyselokuvaa. Rowlingin kirjoittamien kolmen sarjaan liittyvien käsikirjojen tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Ei varmaaan tule yllätyksenä, että kirjailija on saanut lukuisia palkintoja Harry Potter-sarjasta ja toiminnastaan lastenkirjallisuuden hyväksi.

Oma lempihahmoni sarjassa on professori Minerva McGarmiva, vararehtori, ja nyt toivotan kaikki lukijat tervetulleiksi Tylypahkan maailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta ja kaikki on mahdollista.

"Taas on vuosi mennyt! Dumbledore sanoi iloisesti. "Ja minä saan härnätä teitä vanhan miehen pihisevällä jaarituksella ennen kuin upotamme hampaamme herkulliseen juhla-ateriaan. Onpa ollut vuosi!..."

J.K. Rowling, Harry Potter ja viisasten kivi *****
kuvitus, Jim Kay *****
suomennos Jaana Kapari *****
Tammi 2015
s. 248
Harry Potter and the Philosopher´s Stone 1997
ensim. suomennos 1998

Marraskuun lukusaldo 3022 sivua.

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.