Ruotsalaisen Jonas Jonassonin esikoiskirjalla on pitkä nimi:
Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja
katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann 2009, suom
2010). Kirja on huumorilla höystetty ja kirjailija on selvästi ottanut humoristisia
ja veijarimaisia vaikutteita suomalaisen kirjailijan Arto Paasilinnan kirjoista,
jonka hän mainitseekin kirjan sivuilla.
Kirjassa on kaksi kertomusta. Ensimmäinen kertomus kertoo
tarinaa tämän päivän tapahtumista eli ajasta, kun päähenkilö karkaa
satavuotisjuhlapäivänään vanhainkodilta ja mitä sitten matkan varrella tapahtuu.
Toinen tarina on päähenkilön elämästä tehty muistelmakirjoitus sadan vuoden
ajalta. Mielestäni on raskasta lukea kahta eri tarinaa päällekkäin, kun tarinat
poikkeavat niin paljon toisistaan. Jos muistelmat olisi kirjoitettu keveämmin,
humoristisemmin ja lyhyemmin, ne toimisivat kirjan alkuperäisen
karkaamistarinan kanssa. Nyt muistelmiin paneudutaan liian perusteellisesti ja
se syö kirjan satavuotiaan karkaamisidean ja mitä sitten tapahtui
karkausreissulla, sillä sitä kuvataan paljon kepeämmin.
Kirja olisi kannattanut jakaa kahteen osaan, jossa
ensimmäisenä olisi julkaistu satavuotiaan henkilön karkaamisreissu ja sen jälkeen
satavuotiaan muistelmateos. Kirja saa varmasti innokkaita lukijoita, joita ei
vaivaa kirjan paksuus ja kahden tarinan päällekkäisyys. Päähenkilö kiertää
maapalloa siihen malliin elämänsä aikana, että heikompia hirvittää ja taakse
jää yleensä räjähtäviä panoksia ja kaikenlaista sekasortoa, sillä päähenkilö on
pienestä pitäen kiinnostunut leikkimään pommeilla ja antaa kirjan sivuilla
atomipommin rakentamisohjeista lähtien kaikenlaista räjähdykseen liittyvää
asiantuntijapalvelua tietysti viinalla höystettynä. ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti