Kesäpäivien lukemiseksi valitsin Ulla-Maija Paavilaisen Kummitäti-teoksen (2011), joka oli
ensimmäinen lukemani hänen viidestä kirjastaan. Kirjan yksi päähenkilö on
Elina, joka yrittää olla huipulla omassa menevässä työssään, mutta silti päteä
myös kotonaan. Yhtälö ei onnistu mitenkään ja sijaiskärsijäksi joutuu
yksinäisyydessä kasvava oma poika, joka on lopettanut puhumisen kokonaan.
Elina kohtaa isän perunkirjoituksissa isän siskon Ansan,
johon on yrittänyt olla yhteyksissä, mutta Ansa on katkaissut välit heihin
kaikkiin. Ansalla on omat salaisuudet ja surut, joita vaalia vuosikausia poissa
suvun silmistä. Elina haluaa kuitenkin Ansan osaksi vähenevää sukuaan ja menee
poikansa kanssa pyytämään Ansaa heille kotiavuksi, Ansan ompelutaidoille olisi
myös käyttöä. Loppujen lopuksi Ansa suostuu lähtemään ja tästä alkaa hänen
hidas sopeutuminen muuhunkin sosiaaliseen elämään.
Kirjan sanoma on kuin kerisi auki masentuneen ihmisen
tarinaa, tarinaa, jota hän ei halua kertoa. Kirjassa on monta henkilökohtaista
kipeää salaisuutta, joista vaietaan ja ollaan hiljaa, mutta puhumattomuus ei
aina ole hyväksi, sillä se voi jäädä päälle. Suvun henkilöillä oli monella
masennusta, jota ei hoidettu mitenkään, yritettiin vain selvitä eteenpäin,
puhumatta.
Paavilaisen kirja kertoo vaikeista perhesuhteista,
salaisuuksista ja puhumattomuudesta mielenkiintoisesti ja pienieleisesti.
Ulla-Maija Paavilainen; Kummitäti ***
Otava 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti