keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Lionel Shriver: Jonnekin pois








Yhdysvaltalaisen Lionel Shriverin Jonnekin pois kirjan päähenkilö oli yksityisyrittämisellä rikastunut perheenisä, joka oli päättänyt liikkeensä myymisen jälkeen muuttaa Afrikkaan, liput oli jo hankittu, mutta vaimo ilmoitti syövästään ja siitä, että tarvitsi nyt miehensä sairausvakuutusta hoitoihinsa. Afrikan matka peruuntui ja rahat kuluivat hoitoihin. Rankkojen hoitojen avulla vaimon elinikä piteni kahdella kuukaudella, kun muuten elinikää oli jäljellä vuosi. Nämä kaksi kuukautta tulivat maksamaan yli kolme miljoonaa dollaria. Päähenkilön mielestä heitä oli huiputettu erilaisilla hoidoilla ja lääkkeiden vaihdoilla rumasti.

Lääkärin kertoessa, että vaimon jäljellä olevaa elinikää olisi enää kolme viikkoa, päähenkilö päättää jättää kaiken ja lähteä Afrikkaan perheensä kanssa. Hän haki myös vanhan isänsä hoitopaikasta, jossa tämä kärsi kroonisesta virtsatietulehduksesta ja otti myös tämän matkalle mukaan. Ystävänsä leski lapsineen pääsi myös Afrikkaan mukaan. Afrikan matkan rahat huijattiin lakiteitse eräältä firmalta, joka onnistuu vain kirjoissa ja ehkä Yhdysvaltojen oikeusistuimissa.
 
Lionel Shriver sai Poikani Kevin kirjasta arvostetun Orange-palkinnon ja kirjasta on tehty elokuva. Jonnekin pois ei yllä samalle tasolle Poikani Kevin kirjan kanssa. Kirjojen aihepiirit olivat täysin erilaiset. Poikani Kevin kertoi äidin äänellä lapsen kasvukertomuksen koulusurmaajaksi ja Jonnekin pois kirjassa politisoidaan amerikkalaista yhteiskuntaa ja varsinkin sen verotuskäytäntöjä, terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa ja vakuutuksia, joita ihmiset joutuvat ottamaan selvitäkseen monista vastoinkäymisistä. Kirja on osoitus siitä, että rikas ihminen on pian köyhä ihminen jouduttuaan kierteeseen, jossa omainen sairastuu tai vanhenee, eikä pysty huolehtimaan itsestään. Kalliit vakuutukset eivät korvaa, kuin murto-osan hoidosta. 

Kirjan alku oli aika paatoksellista ja varsinkin päähenkilön ystävän poliittiset yksinpuhelut olivat turhan pitkiä, jotta ne jaksaisi kahlata läpi. Amerikkalaisen politiikan ystäville kirja on sisällykseltään varsin antoisa, sillä kirjailija ei pelkää kirjoittaa selvistä poliittisista ja yhteiskunnallisista epäkohdista selvin sanoin. Myös syöpäpotilaan hoito ja syövän eri vaiheiden hoidon selvitys nousee yhdeksi tärkeimmistä kirjan anneista.
 

Lionel Shriver, Jonnekin pois
suom. Seppo Raudaskoski
Avain 2011
s. 534
So Much for That 2010
Syöpähoidot
Poliittiset ja yhteiskunnalliset epäkohdat
Yhdysvallat 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti