Tuomas Kyrö: Miniä

 

 

 

 

Suosittelen iltalukemiseksi Tuomas Kyrön teosta Miniä (2012). Kirja on nopeasti luettu, sillä se on ns. lyhytproosaa. Kirja on siis jokaisen paksuja kirjoja inhoavan lukijan toiveuni. Minulle kirja oli pieni haukkapala, josta jäi vielä nälkäiseksi. Itse olisin halunnut lukea tarinan hieman pidempänä versiona, koska se kertoi mielensäpahoittajan miniän ja hänen appiukkonsa tapaamisesta. Mielensäpahoittaja on minusta suomalaisen kirjallisuuden aivan ykköstyyppi, mainio mieshenkilöhahmo. 

Miniä joutui appiukkonsa hoitajaksi aivan yllättäen, kun oli suunnitellut kallisarvoista yksinoloa viikonlopun aikana viiniä lipittäen ja rentoutuen. Eipä siinä miniän paljon auttanut panna vastaan, kun aviomies oli laittanut isänsä taksiin, isä oli kaatunut, eikä saanut olla yksin. Luulen, että poika oli laittanut isänsä taksiin, että itse saisi olla kotitalossa rauhassa ja saisi käydä äitinsä luona sairaalassa ilman pahantuulisen isänsä seuraa. Ehkäpä isällä ja pojalla oli mennyt sukset ristiin sananmukaisesti.

Miniä oli toista maata, kuin mielensäpahoittajan poika. Miniä oli johtavassa asemassa ja hyväpalkkainen, toisin kuin poika, joka ei ollut saanut 16 vuoteen gradua tehtyä ja oli koti-isänä. Kyrö teki vahvan miehen pojasta lapasen, joka pelkäsi isäänsä. Kieltämättä mielensäpahoittaja on oikea auktoriteettihahmo, joka tekee kaiken oman päänsä mukaan, kuten miniä on tullut huomaamaan. Ja se pahansisuinen appiukko muistaa kaiken, jopa ostamansa mokkamasterin, jota miniä ei ollut käyttänyt kertaakaan. Appiukko vaati tietysti kahvia heti, kun pääsi perille, ja tietysti sillä mokkamasterilla keitettyä kahvia.

Seuraavaksi pomo soitti miniälle aamulla kello viisi, että venäläisryhmä saapuu neuvottelemaan sinä päivänä ja tietysti appiukkoa oli pidettävä työpalavereissa mukana. Aviomies oli laittanut myös lapset junaan keskenään, ja pian miniällä oli oikea soppa kuumenemassa, kun hoidettavana oli appiukko, venäläinen ryhmä ja kolme lasta. Mistä ruokaa, nukkumapaikat ja miten sovitaan venäläisten kanssa rahoitus ja yhteistyö. Mutta miniällä oli paras yhteistyökumppani, appiukko alias mielensäpahoittaja. Hommat hoituivat ja perut olivat kattilassa. Tätä olisin lukenut enemmänkin.

Tuomas Kyrö, Miniä ****
Kirjakauppaliitto 2012
s. 122