Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua

Ihmisen yksinäisyys, rakkauden kaipuu, sisäisen tyhjyyden täyttäminen, salailu, puhumattomuus ja masennuksen kehittyminen ovat esikoisromaanin kirjoittaja, Virpi Pöyhösen teemoja kirjassaan Hän rakastaa minua (WSOY 2013). Kirjailijalla on vankka kokemus psykologian aihepiiristä, sillä hän kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa koulukiusaamisesta. Koulukiusaaminen jossakin muodoin tulee esille myös kirjan molempien päähenkilöiden tarinoissa, jotka sivuavat toisiaan, huolimatta siitä, että he eivät tunne toisiaan. Kirja on tarinaltaan ahdistava, sillä masennuksen kehittyminen on ahdistavaa luettavaa. Kirjailija ei päästä lukijoita helpolla, sillä kirja ei ole kevyttä lukemista, sillä hän levittää lukijan silmille päähenkilöiden sielunelämän. Kirjan kansikuvan hymytyttöpatsas kuvaa erinomaisesti kirjan sisältöä.

Krista on nykyaikainen sinkkunainen, toimittaja, mutta rakastunut työkaveriinsa, joka oli tietysti naimisissa. Hän on hyvännäköinen, hoikka ja sosiaalinen, mutta peilistä näkyvät suupielen juonteet laskeutuvat päivä päivältä alemmas. Miehellä oli vain vähän aikaa hänelle, joten lopun vapaa-aikansa Krista täytti juomisella ja bailaamisella, joka yltyi yhä kovemmaksi, sillä sisäinen tyhjyys ei täyttynyt millään, mies ei jättänyt perhettään.

Kiira on koululainen ja palannut vasta Yhdysvalloista, jossa vietti vaihto-oppilasvuoden. Kiiran tarina oli lähinnä kyseisen vuoden muistelemista, joka alkuun oli ollut kivaa ja mielenkiintoista, ystävät mukavia, mutta loppujen lopuksi muuttui lähinnä yksinäiseksi painajaiseksi, joka oli hammasta purren kestettävä. Ystävän käytöksen muuttuminen pelottavaksi vaikutti Kiiraan siten, että hän täytti yksinäisyytensä syömisellä. Kotiin tullessa hän peitti huoneensa peilin, sillä hän ei kestänyt katsella muuttunutta olemustaan, eikä äitikään puhunut siitä mitään.

Krista ei tiedä Kiirasta mitään, mutta Kiira oppii tuntemaan tietyn tapahtumaketjun kautta Kristan ja yrittää olla kuten Krista, mutta Kristan näköisenä olemiseen tarvitaan runsasta liikuntaa ja syömättä olemista. Jumppasalilta Kiira löytää ystävän, joka yrittää auttaa yhä masentuneemmaksi käyvää Kiiraa, jonka masennuksen viimeisen naulan lyö hänen oma isä tietämättään.

”Älä nyt Krista. Toi ei auta mitään. Hoidetaan tämä nyt kypsästi. Kyllähän sä tiesit jo alkuun, ettei tämä voi jatkua ikuisuutta. Eikä oikein päättyä muuten kuin näin.”

Ja minä huudan, huudan suoraan hänen kasvoilleen, että mistä minun se olisi pitänyt tietää ja ettei se ole minun asiani. Minulla ei ole vaimoa ja lapsia, enkä minä ole kyvytön kohtaamaan omaa elämääni sellaisena kuin se on. ****

Virpi Pöyhönen, Hän rakastaa minua
WSOY 2013