keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Joel Haahtela: Perhoskerääjä




Joel Haahtelan Perhoskerääjä kertoo hienovireisen tarinan miehestä, joka saa perinnön tuntemattomalta yksinäiseltä mieheltä. Kirjan päähenkilö oli mies, jonka nimeä tai ammattia ei mainita kirjassa. Hän sai lakimieheltä kutsun perinnönjakotilaisuuteen ja kuuli saavansa perinnön Henri Ruzicka -nimiseltä mieheltä. Mies ei tuntenut, eikä muistanut kyseistä Henri Ruzickaa. Mies vieraili talossa, jonka sai perinnöksi ja huomasi, että Henri oli ollut perhoskerääjä. Henri oli matkustellut monessa maassa saadakseen haluamansa perhosen kokoelmaansa. Nyt kokoelmat olivat huonossa kunnossa.

Selailin ihmetyksen vallassa käsinmaalattuja kuvatauluja, jotka paljastuivat silkkipaperin alta. Värit eivät olleet haalistuneet, vaan hehkuivat edelleen kirkkaina, lapsuuden ritariperhoset terävine kannuksineen, amiraalit, suruvaipat ja niiden kermanväriset siipireunukset.

Mies päätti lähteä seuraamaan vähäisten johtolankojen ja Henrin matkapäiväkirjan avulla Henrin jalanjälkiä saadakseen jonkin johtolangan siitä, miksi oli saanut Henriltä perinnön. Mistä Henri tunsi hänet ja miksi Henri oli jättänyt perinnön juuri hänelle. Perintö vaivasi miehen mieltä kovasti. Aluksi mies matkasi lentokoneella Berliiniin, sieltä junalla Dresdeniin ja lopuksi Pirnan kaupunkiin, jossa mies tapasi Henrin tunteman naisen, Annan. Henri oli toiminut Saksassa maantiedon opettajana ennen kuin oli lähtenyt sieltä. Saksasta mies jatkoi matkaa Italiaan Garda-järven rannalle.

Minä tulin hänen taakseen. Viereiset parvekkeet olivat tyhjiä, köynnökset kiipesivät pitkin seiniä, hänen sormensa olivat kiertyneet kaiteen ympärille. Tunsin hänen tuoksunsa, joka oli vieras. Laskin käden hänen lantiolleen. Ohut kangas liukui sormieni alla, eikä hän liikahtanut kosketuksesta, ei paennut, vaikka kuljetin kättäni alaspäin.

Garda-järvellä mies kohtasi naisen, josta yllä oleva kirjoitus on osa tarinan jatkumista. Aivan ihanaa, väreilevää kirjoitusta. Haahtela kirjoittaa tunne-elämyksestä kuin olisin siinä itse läsnä. Olen tainnut ennenkin hehkuttaa, että pidän siitä, että kirjoissa on tunne-elämyksiä parien keskellä. Syttyviä ja sammuvia, herääviä ja unohtuvia tunteita, mutta ilman tunteita oleva kirja on minulle tyhjä. Tämän kirjan vahvuus on juuri Garda-järven kohtaukset, muuten tarina on aika haalea ja vaalea. Mies oli naimisissa ja vaimo jossakin useamman kuukauden ajan, joten miehellä oli joutoaikaa kuljeskella maailmalla. Jotenkin koko tarina oli irrallinen ja langanpäitä oli vaikea sitoa yhteen, ehkä sellainen unenomainen seikkailu, joka unohtuu nopeasti. 

Joel Haahtela, Perhoskerääjä
Seven, Otava 2011
ensimmäinen julkaisuvuosi 2006
s. 189

10 kommenttia:

  1. Olen lukenut nyt kolme Haahtelaa, ja Perhoskerääjä niistä viimeisin. Tykkäsin kyllä kirjasta, en niin paljon kuin Elenasta, mutta jotain ihanaa haikeutta tässäkin kirjassa on. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upsista, Kingi-naiselta aika yllättävä tunnustus ;)

      Poista
  2. Onpas ihana kansi tässä kirjassa. :) En ole lukenut Haahtelalta mitään, mutta ehkä tätä voisi yrittää. Vaikka jo sen vuoksi, että Garda on niin kaunis paikka. Joissakin blogeissa ollaan kovasti oltu innoissaan hänen kirjoistaan, niin on omakin mielenkiinto hieman herännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voinut vastustaa kirjan kantta ja aihetta, joka sopi niin hyvin lukuhaasteeseen. Minulla on jo toinen Haahtela tuolla odottamassa lukemista...
      Tämä kirja oli Runeberg-palkintoehdokas.

      Poista
    2. Huikkaanpa tänne, että kokeilin tätä, mutta oli niin vaalea ja haalea että jäi kesken noin sivulla 70. :( Kurkkasin viitisenkymmentä sivua eteenpäin ja kun päähenkilö edelleen pohdiskeli, miksi ihmeessä sai perinnön, totesin että tämä on liian hidastempoinen ja halju minulle. Mutta sen sijaan Kaksi kertaa kadonnut on erittäin hyvä. En ole siitä vielä blogannut, mutta se oli minulle täysin eri tasoa kuin tämä perhoskirja (jossa tosin on upea kansi).

      Poista
    3. Itse oli samaa mieltä, haalea ja vaalea, mutta kirja oli niin ohut, että sen luki ihan hetkessä.
      Tämän haaleuden vuoksi en ole aloittanut Katkeamispistettä. Sekin on ohut kuin tuulenhenki, eli pienoinen makustelupala ja nostin sen nyt yöpöydälle tarjolle. Aion ryhdistäytyä mieskirjailijoiden kirjojen lukemisessa :)

      Poista
  3. Minä en viimeiseen Haahtelaan niin kovasti ihastunut. Jotenkin vähän sattumanvaraista tämä minun Haahtelasta tykkäämiseni, mutta kaipa tämäkin täytyy sentään lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veitpä sanat suustani. Tämä oli ensimmäinen Haahtela, jonka olen lukenut, vaikka aikomus on ollut suurempi...tuolla odottelee jo seuraava Haahtela lukemista...tosin siellä on aikamoinen pino kirjoja, joita en ole lukenut...mistä näitä kirjoja putkahtelee ;)

      Poista
  4. Uumoilen, että Haahtela voisi olla kirjailija minun makuuni, mutta toistaiseksi olen tainnut lukea häneltä vasta yhden teoksen. Pitääpä kunnostautua tässä asiassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Haahtelaa sinulle. Hänen kirjat ovat lyhyitä, unenomaisia ja tunnelma on hieman erikoinen...

      Poista