keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kristina Ohlsson: Varjelijat



Ruotsalaisen kansainvälisesti menestyneen kirjailijan Kristina Ohlssonin Varjelijat on kolmas Fredrika Bergman – dekkari. Aiemmat sarjan kirjat ovat Nukketalo ja Tuhatkaunot. Neljäs dekkari on jo julkaistu ja se on nimeltään Paratiisiuhrit. Paratiisiuhria odotellessa ajattelin syventyä Ohlssonin edelliseen kirjaan, mutta kirja oli sen verran kiinnostava, että taidan lukea kaksi aiemminkin julkaistua dekkaria. Kirjan juonikuviot tihenivät tasaiseen tahtiin jännityksestä. Alussa mietin, että kirja oli minulle liian rauhallinen, mutta kirjailija osasi kietoa minut pikkusormensa ympärille omalla erikoisella kerrontatyylillä. Kirjailija oli lisännyt tarinan sekaan runsaasti koukkuja, jotka pitivät minut tiukasti otteessaan, lisää jännitystä tiedossa.

Kirjan tarinassa parasta oli Fredrika, joka kuului Alex Rechtin ryhmään, joka tutki kirjan murhia. Fredrika oli pienen Saga-vauvan äiti ja Spencerin avovaimo. Spencer jäi hoitamaan Sagaa, joten Fredrika pääsi tutkimaan työryhmänsä kanssa metsästä löytyneen kuolleen naisen tapausta. Fredrika ei tiennyt, että hänen miehensä salasi jotain.

Hän ei saa katsettaan irti valkokankaasta. Mitä hän oikein näki? Jähmein sormin hän onnistuu lopulta sammuttamaan projektorin. Hän kelaa filmin alkuun ja katsoo sen uudestaan. Ja taas uudestaan.

Metsästä löydetyn kuolleen naisen ja kymmeniä vuosia aiemmin miehensä tappaneen lastenkirjailijan välillä oli yhteys, joka oli kuin hämähäkin seitti, joka verkostoitui eri tahoille. Fredrikan ja hänen ryhmänsä piti osata vetää oikeasta narusta, joka oli heille kaikille yllättävin taho. Tietysti tämä yllättävin taho esiteltiin kirjan loppupäässä, joten kirjan jännitys säilyi sinne asti. Tosin Ohlsson jätti viimeisessä kappaleessa vielä yhden rikollisen henkilön nauttimaan omista elokuvailloistaan yksityisten filmien parissa. Jännittävää.

Normaali. Hän uskoi, että muut pitivät häntä sellaisena, ja se takasi hänelle jonkinlaisen mielenrauhan niinä iltoina kun himo yltyi vastustamattomaksi. Ensimmäisellä kerralla kun niin kävi, hän ei ymmärtänyt mikä hänessä oli vikana. Tunne levisi syyhyn lailla kaikkialle ruumiiseen eikä suostunut jättämään häntä rauhaan.

Kristina Ohlsson, Varjelijat
suom. Outi Menna
WSOY 2013
Änglavakter 2011
s. 498



10 kommenttia:

  1. Pidän Kristina Ohlssonin kirjoista. Luin valitettavasti väärässä järjestyksessä eli Tuhatkaunon ennen Nukketaloa. Odotan saavani Paratiisiuhrin pian. Varjelijat oli todella hyvä. Siinä on niin paljon muutakin kuin murhaa ja sen selvittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään siitä, kun kirjailijat avaavat henkilöiden taustoja, siitä mistä pitää tai ei pidä ja tietysti niitä salaisuuksia ja luurankoja kaapeista. Fantasiakirjoissa on eri juttu, niissä voi olla vaikka minkälaisia lentokykyjä sun muita superjuttuja kuten lempikirjoissani Harry Pottereissa tai Diana Gabaldonin kirjoissa, jossa kuljetaan eri vuosisadoissa.
      Minäkin odotan sitä Paratiisiuhria. Jostakin syystä huomasin vasta tänä vuonna kyseisen kirjailijan ja varasin heti tuon uusimman kirjan kirjastosta. Siinä oli minua ennen noin 160 varaajaa. Voin joutua hieman odottelemaan.
      Kirjoilla on muuten hyvät nimet. Tuhatkauno olisi käynyt viime vuoden lukuhaasteeseeni.

      Poista
  2. Innostuin viime kesänä Kristina Ohlssonista niin että Varjelijat luettuani hain kirjastosta äänikirjana Davidsstjärnan ja kuuntelin puutarhatöitä tehdessäni. Kyllä kesä on dekkarien aikaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohlssonin Varjelijat oli siinä mielessä hyvä dekkari, että yöunet eivät menneet sen luettua, eli päähän ei jäänyt mitään ikäviä asioita pyörimään.
      Minä tykkään kuunnella linnunlauluja ja luontoääniä ulkona. Me arvuutellaan miehen kanssa lintujen ääniä ja käydään lintukirjan äänilevyltä kuuntelemassa osuiko arvaus oikeaan.

      Poista
  3. Aivan. Ja Tuhatkaunon loppu ja Varjelijat alku sekä näiden tapahtuminen suhde toisiinsa oli mykistävä Fredrikan osalta. Tein saman mokan Mankellin kanssa, lähdin liian myöhään mukaan ja luin, mitä eteeni sattui. Eli rakensin miehen kuvaa sieltä täältä, ihan varmasti menetin jotain. Pidin niistä silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaan ensin Nukketalon, sitten Tuhatkaunon ja luen viimeiseksi Paratiisiuhrit.
      Marko Kilven dekkareista luin Elävien kirjoihin ensin ja sitten aikaisemmin kirjoitetut. Suosittelen Kilven Olli Repo dekkarisarjaa.

      Poista
  4. Ohlssonia en ole lukenut, mutta vakuutit minut siitä, että jossain vaiheessa tulen niin tekemään. Varmaan parasta aloittaa ekasta kirjasta ja edetä sitten siitä eteen päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, että aloitat Nukketalosta. Uskon, että tykkäät Ohlssonin kirjoista. Minä tykkäsin.

      Poista
  5. Tämä kirjailija on jäänyt minulta varjoon... Oli aika, jolloin oikein ahmin ruotsalaisia dekkareita, sitten iski väsymys.

    Täytyy ottaa selvää Ohlssonista. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsista tulee koko ajan uusia dekkaristeja. Gotlannissakin niitä asustaa muutama, joten pientä väsymystä minullakin on.
      Ohlsson oli minullekin uusi tuttavuus. Tämä on sellainen viihdyttävämpi dekkari, joka ei mässäile raakuuksilla. Juoni on hyvä, johon liittyy elokuvan alalle pesiytynyt rikollisuus.

      Poista