Helvi Ahvenainen: Kukkia lumesssa

Tätä kirjoitustyötä aloitellessani oli lokakuu. Myöhäiset orvokit kukkivat vielä ruukussa terassillani. Yöllä oli satanut heleänsinisten kukkien päälle paksu kerros lunta. Kun pudistelin lunta pois, näin, että kukat olivat selvinneet hyvässä kunnossa lumen alla. Koin voimakkaan yhteydentunteen orvokkeihin, jotka tervehtivät minua elossa, lumet niskoillaan. Sain vihjeen kirjani nimeksi.

Lukiessani Helvi Ahvenaisen elämäkerrallista teosta Kukkia lumessa on samalla tavalla lokakuu ja tänä vuonna olemme saaneet nauttia auringonpaisteesta ja pienistä pakkasista tässä kuussa. Onpa Lapissa satanut jo ensilumetkin ja jossakin on jopa 25 senttiä lunta. Luonto yllättää. Itse olen nauttinut tästä auringonpaisteesta kovasti.

Helvi Ahvenainen syntyi pohjoiskarjalaiseen suurperheeseen sodan jälkeen. Mikäs olisi syntyessä, mutta kun hän syntyi vammaisena ilman jalkoja ja toista kättä. Lääkäri ei paljon elinaikaa luvannut, mutta muutoin tervettä ja sisukasta tyttölasta ei estänyt lääkärin ennustukset, vaan hän kasvoi ja kehittyi siinä missä muutkin. Jalattomuus ei hidastanut pientä Helviä, vaan hän opetteli oman liikkumistapansa. Ainoa asia missä tuli hankaluuksia tiettömän taipaleen takana asuvalle Helville, oli koulu, sillä hän ei päässyt samaan kouluun kuin sisarukset, vaan kahdeksanvuotiaana tuli lähtö sisäoppilaitokseen Helsinkiin. Koulusta hän pääsi käymään kotona vain jouluna ja kesälomalla.

Helvi Ahvenainen kävi 8-vuotisen koulun muiden vammaisten lasten ja nuorten seurassa ankeassa laitosympäristössä. Vuosien poissaolo kotoa vieraannutti hänet kotiympäristöstä ja sisaruksista. Kirja antaa elävän kuvan vammaisten eristämisestä muusta yhteiskunnasta 50-luvulla, joka tänä päivänä on muuttunut onneksi huomattavasti. Voi vain kuvitella sitä ikävän määrää mikä sisäoppilaitoksen pienten lasten mielessä on ollut.

Mitään kontaktia meillä ei ollut kaupunginosan muihin lapsiin. Kouluyhteisömme oli kuin hiekanharmaa suljettu bunkkeri, joka keväisin kuitenkin alkoi avautua ulospäin. Itse asiassa koulu oli Helsingin keskustan lähituntumassa Alppilan mäellä. Myös rautatieasema, kasvitieteellinen puutarha, Linnanmäki ja Töölönlahti olivat lähes naapurissa.

Helvi Ahvenaisen sinnikkyys ja opinhalu ovat kannatelleet häntä myös aikuiselämässä ja pyörätuoli ja proteesit eivät ole hidastaneet hänen ammattiin valmistumistaan, työelämäänsä, aktiivista vammaisten puolesta puhumistaan, perhe-elämää ym. joista kirjassa ei puhuta, mutta joista ehkä kuulemme toivottavasti jatkokirjassa. Vammaisuus ei ole ollut Helvi Ahvenaiselle este eikä hidaste, vaan hän on elänyt aktiivista elämää. Toivon, että kirjan lukee mahdollisimman monet vammaisten kanssa työskentelevät ja omaiset sekä vammaiset, sillä Helvin elämänasenne antaa energiaa. *****

Helvi Ahvenainen, Kukkia lumessa
Kirjokansi 2015
s. 187 + kuvia