torstai 15. lokakuuta 2015

Marja Björk: Posliini







Marja Björk kirjoittaa aiheista, jotka koskettavat. Hänen esikoisromaaninsa Posliini oli jäänyt minulta lukematta ja halusin korjata asian. Kirjan kansikuvasta voi jo päätellä mitä asia koskettaa - lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Hyväksikäyttäjä on lapselle läheinen ihminen, joten tarina on insestistä kertova ja koska on kyseessä lapsen hyväksikäyttö, hyväksikäyttäjä on pedofiili. Tarina on ruma ja iljettävä kokonaisuudessaan, eikä pienellä tytöllä ollut ketään joka olisi häntä auttanut ja nähnyt hänen pelkonsa. 

Koska kyseessä oli läheinen ihminen, kaikki paha piti salata. Koska hyväksikäyttö alkoi 6-vuotiaalle Jaanalle, pelotteleminen kuolemalla oli ensimmäinen keino millä lapsen sai hiljaiseksi. Myöhemmin tulivat häpeällä tai mielisairaalalla peloittelu ja sen jälkeen tulivat muut keinot. Jaana yritti kieltäytyä menemästä hyväksikäyttäjän luokse, mutta omat perheenjäsenet pakottivat, koska kotona oli köyhää ja monta suuta ruokittavana. Lopulta perhe hajosi ja Jaana jäi sukulaisten hoiviin. Pedofiili oli saanut saaliinsa kiedottua verkkoonsa. Uskomatonta miten Marja Björk on pystynyt kirjoittamaan näin kauheasta aiheesta kirjan.

- Kyllä minuakin itkettää, hän sanoi. - Meissä kaikissa aikuisissa on pimeät puolemme, pitää vain ymmärtää. On ihan hyvä, että sinua pelottaa, kun olet vielä noin pienikin.

Jaana oireili pahasti, esim. hänestä tuli kastelija eikä hän pystynyt eikä jaksanut tehdä läksyjä koulussa. Hän ei peseytynyt ja koska kotona oli useampi lapsi, äiti ei huomannut mitään. Isä oli kiireinen töissä ja vapaa-ajalla joi. Perhe-elämä muuttui yhä kaoottisemmaksi. Naapurit olivat soitelleet isovanhemmille ja he ottivat välillä lapsia luokseen, mutta Jaanan kohtalo oli aina lähtö hyväksikäyttäjän luokse. Hyväksikäyttäjällä ei ollut omia lapsia ja hän oli hyvässä asemassa, rahaa oli ja sitä annettiin myös Jaanalle. Mitä huonommin Jaana voi, sitä enemmän hän sai vaatteita ja muita lahjoja. Jaana sai myös sukupuolitaudin.

Kirja on niin vaikeasta aiheesta tehty, että en suosittele sitä herkille lukijoille ollenkaan. Jaanan elämä kietoutui tämän sairaan pedofiilin kuvioihin, kunnes hän sai riuhtaistua itsensä pois hänen läheisyydestä. Silti henkilö vainosi Jaanaa ja kulki hänen asuntonsa ikkunan takana. Jaana salasi asian kaikilta. Hän häpesi ja ajatteli, että kukaan ei usko häntä. Miksi lasten kertomuksia ei uskota, jos lapsi kertoo jollekin aikuiselle ikävistä jutuista. Jos lapsi sanoo, että ei halua mennä yökylään sukulaisten luokse, on vanhempien velvollisuus kysyä miksi et halua mennä, onko jotakin tapahtunut? 

Aikuisten velvollisuus on kasvattaa ja hoitaa omaa lastaan ja huolehtia siitä, että lapsella on psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti asiat kunnossa. Jaanan kaikki kyseiset asiat olisi pitänyt herättää jonkun aikuisen huomion. Jos pissalle haiseva pesemätön likainen lapsi tulee päiväkotiin tai luokkaan, on jokaisen kasvattajan ja opettajan velvollisuus ottaa yhteys lastensuojeluun tai kouluterveydenhoitajaan. Kasvattajien tulee myös seurata lapsen eristäytymistä muista lapsista. Yksinäinen, ulkopuolinen lapsi herättää kyllä kasvattajan huomion, jos kasvattajalla on tarpeeksi ammattitaitoa. Jokainen joka on huolestunut lapsen hyvinvoinnista on velvollinen ottamaan yhteyttä lastensuojeluun.

Jos jotakin hyvää on sanottava tästä kirjasta niin 60-luvun miljöökuvaukset, vaatteet ja tavarat tulevat hyvin esille kirjassa. Mutta siltikin varoitan kirjan aiheesta, joka järkyttää jokaista järkevää ihmistä.

Marja Björk, Posliini
LIKE pokkari 2. painos 2011
s. 265
Ensimmäinen julkaisu 2008

Björk Marja: Poika
Björk Marja: Puuma 

Kirjanurkkaus , Aletheia , Mari A , Jori , Annika  ja Rva Kepponen ovat myöskin lukeneet kirjan.

11 kommenttia:

  1. Kirjaa en ole lukenut, mutta rankka aihe. Arvostan sitä, että rohkeasti nostit sen esille! Pedofiili polttomerkkaa aina uhrinsa tämän koko loppuelämäksi. Silti tuomiot ovat meillä tekoihin nähden mitättömiä, suorastaan löperöitä. Muutosta tähän lienee työn alla ja toivottavasti konkretisoitumassa. Koen asian yksiselitteisesti niin, että jokainen nuori ja lapsi on meidän lapsemme ja moraalinen velvollisuutemme on välittömästi puuttua heidän hätäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lokakuun kirja-aiheet ovat kyllä kieltämättä vaikuttavia : vammaisuus, kuolema ja insesti. Björkin kirjoista yksi on vielä lukematta. Hän nostaa yhteiskunnan tabuja pöydälle. Rohkea nainen. Itse en ollut rohkea kun luin kirjan, sillä kirja oli lentää koko ajan roskiin. Kyllä yökötti ja oksetti.
      Luin kuristajaraiskaajan tuomioista netistä eli 13-vuotiaan raiskauksesta 2v 7kk ja 4-vuotiaan törkeästä raiskauksesta 1v 3kk. Sanon suoraan, että Suomen lainsäätäjät siis kansanedustajat eivät pysty päättämään tämmöisistä asioista ja uskon, että Marja Björk, joka on koulutukseltaan juristi, nostaa tämmöisen asian eteemme, jotta heräisimme huomaamaan lasten hädän ja tuomioiden surkeuden. Tuomiothan ovat naurettavia, paitsi että eivät naurata, eikä lapsiraukkoja naurata.

      Poista
    2. Itkettävää, sanon minäkin. Vertailun vuoksi ihan Euroopassa pysyen, Espanjassa 2013 maan historian suurimmassa pederastiajutussa pelkkä avustaja sai 20-vuotta ja tekijä vaimoneineen vähintäinkin elinkautisen kun sadoista vuosista puhutaan; asennetta! Toivottavasti kohti jämäkämpää meilläkin...

      Poista
    3. Suomessahan elinkautisen nimitys pitäisi muuttaa, sillä minusta elinkautinen tarkoittaa sitä, että istuu sitten kuolemaansa saakka vankilassa. Ihmisen tappamisesta saa vähemmän kuin talousrikksista, no haloo lainlaatijat. Naisten ja lasten raiskaaminen ihan mitättömät tuomiot. Ja miehet, mikä miestä vaivaa, että tuommoista pitää tehdä?
      Pitemmät rangaistukset ehdottomasti!!!!

      Poista
  2. Ei tule ihan ensimmäisenä lukupinooni. Kansi on hieno omalla tavallaan kirjan nimeä myöten. En ole lukenut Björkiltä mitään, Ei ole vain osunut kohdalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika on ehdottomasti paras Björkin kirjoista. Se oli myös lanu-kirjojen Finlandiapalkintoehdokkaana. Björkin oma tyttö on tehnnyt sukupuolenvaihdoksen, joten kirjan aihe oli kirjailijalle läheinen.
      Minulla on vielä lukematta Prole, jonka tulen lukemaan jossakin vaiheessa. Jännä, että kirjojen nimet alkavat kaikki P-kirjaimella paitsi Mustalaisäidin kehtolaulu.

      Poista
  3. Aika järkyttävä aihe kirjalla, mutta toisaalta, ei teeman vaikeus ole syy olla kirjoittamatta siitä tai käsittelemättä sitä. Raiskaustuomiot ovat Suomessa sen verran naurettavia, että sen puolesta arvostan aiheen nostamista esille. Olen lukenut Björkiltä Mustalaisäidin kehtolaulun ja Pojan haluan ehdottomasti lukea, mutta saa nähdä, uskallanko tarttua tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja Björkillä on varmasti hyvä syy kirjoittaa aiheesta. Tämä on niin järkyttävä aihe, että sitä eivät kaikki voi lukea ja siksi varoitan, että ei sovi herkille. Ei sopinut minullekaan, mutta tulipahan luettua.
      Suosittelen Poikaa lämpimästi :)

      Poista
  4. Mineihastuin Björkin noin vuosi sitten. Kuuntelin yhtenä sairasviikonloppuna Mustalaisäidin kehtolaulun ja Anna Kontulan Mistä ei ei voi puhua-kirja uskosta ja uskonnosta. Ihastuin molempiin. Voi kunpa osaisin kirjoittaa lukuelämyksistä. Suosittelen kumpaakin kirjaa kaikille.
    Sen jälkeen kuuntelin Björkin Pojan. Aloitin siitä bloggauksenkin, mutta en osannut kirjoittaa siitä riittävän hyvin. Suosittelen sitäkin kaikille, meidän on hyvä ymmärtää erilaisten ihmisten ajatuksia.
    Posliini olisi kiinnostava, mutta ehkä liian rankka, ainakin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika oli kieltämättä rohkea päänavaus kyseisestä aiheesta. Pitäisi lukea kirja uudestaan.
      Rohkaisen sinua vain kirjoittamaan ajatuksiasi lukemistasi kirjoista. Ihan niin kuin sinusta tuntuu ja koskettaa. Ihmisillä on yleensäkin sellainen tunne, että ei ole riittävän hyvä, mutta kaikki me olemme hyviä. Pääasia, että kelpaa itselle ja hyväksyy omat ajatuksensa ja kirjoituksensa.
      Olet oikeassa siinä, että meidän on hyvä ymmärtää erilaisten ihmisten ajatuksia. Joskus ne ajatukset ja tot ovat liian julmia, jotta lukija pystyy niitä vastaanottamaan, kuten tämän Posliinin sanoman kanssa kävi.
      Kiitos kun osallistuit keskusteluun :)

      Poista