sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen

Mitä tehdä, kun tajuat, että alueellasi asuu lähiönoita?

Tällä kertaa tutustumme Tervemenoa Taika Taksinen kirjaan, joka aloittaa trilogian. Seuraavassa sarjan kirjassa Taika Taksinen pyrkii eduskuntaan, joten kirjojen sivuilla liikutaan myöskin yhteiskunnallisissa asioissa. Siri Kolu on tullut tunnetuksi lastenkirjasarjasta Me Rosvolat, joiden ensimmäisestä kirjasta hän sai Finlandia Junior-palkinnon. Maantierosvokirjat on myyty 16 maahan ja lapset ja lapsenmieliset ovat saaneet katsella sitä myös elokuvana, toinen elokuva on tulossa. Tervemenoa Taika Taksinen kertoo siis noidista, jotka asuvat meidän kaikkien asuntolähiöissä. Kirjassa annetaan runsaasti tietoja siitä miten noidat tunnistaa. Kirjan kansikuvassa on erittäin vaikutusvaltainen noita, kunnallisvaltuutettu siis kummallisvaltuutettu Taika Taksinen. Kirjan päähenkilö on reipas koululainen Roosa Hurme, joka vastustaa noitia kaverinsa Lars Strömin avulla.

Sirkuslaakson ensimmäisissä juhlissa löysin parhaan kaverini ja tutustuin pahimpaan viholliseeni.

Roosan perhe muutti kesken lukuvuoden Sirkustielle Sirkuslaaksoon, jossa ilmestyi Sirkuslaakson sanomat. Katujen nimet liittyivät jotenkin taikuuteen, joten ei ole ihme, että taikuutta on ilmassa, no taikuus oli muuttunut vähemmän mukavaksi, sillä Sirkuslaaksosta oli kadonnut lapsia, mutta vanhemmat eivät muistaneet, että heillä oli edes ollut kyseisiä lapsia. Roosa sai siis heti alkajaisiksi alkaa etsimään kadonneita lapsia ja vastustamaan noitien taikavoimia. Onneksi Lars oli hänen apunaan. Taika Taksinen iski heti silmänsä Roosaan, sillä Roosalla oli sanat hallussaan. Hän näki heti mikä nainen Taika Taksinen oli ja Taika Taksinen näki heti, että Roosa aiheuttaisi hänelle ja muille noidille hankaluuksia.

Aina kun näin Taika Taksisen minulle tuli ihan hirveä halu vastustaa häntä. Vaikka se ei viisasta ollutkaan. Minä tein mitä minun täytyi, yleensä jotain hirveän vaarallista ja tyhmää. Tein sen ihan siksi, että minun maailmassani kummallisuuspoliitikot eivät määrää. Eivät ainakaan lasten asioista.

Tämän päivän uutisia katsellessa ja päivän politiikkaa seuratessa huoleni on noussut, sillä aika suuria leikkauksia tehdään lapsiin liittyvissä asioissa kuten varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta. Myöskin kasvattajien lomista leikataan paljon, joka vaikuttaa kasvattajien hyvinvointiin ja jaksamiseen työpaikoilla. Tarvitaan tällaisia reippaita lapsia kuten Roosa vastustamaan kummallisia asioita ja kummallisia kummallisvaltuutettuja sekä poliitikkoja ja antamaan äänensä kuuluviin, kuten Siri Kolu on antanut kirjassaan äänen lapsille. Pakko vastustaa, kun vanhempien mieli ja muisti on jotenkin sumutettu, että he  eivät enää muista edes omia lapsiaan. Toivottavasti Roosa ja Lars jaksavat vastustaa kummallisia asioita jatkossakin! ****

Siri Kolu, Tervemenoa Taika Taksinen
kuvitus Lena Frölander-Ulf
Otava 2015
s. 201

Amman bloggaus
Katjan bloggaus

6 kommenttia:

  1. Pidin Kolun Rosvolat-sarjasta (kuuntelin sen äänikirjoina), ja tämäkin kiinnostaa. Aihe tuntuu olevan ajankohtainen... kummallisuuspoliitikkoja riittää moneen lähtöön näinä päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän ne marssivat Linnassa tänä iltana, kummallisuuspoliitikot. Olihan siellä paljon kirjailijoitakin mm. Siri Kolu, Mauri Kunnas, Jussi Valtonen, Laila Hirvisaari, Johanna Venho ym.

      Poista
  2. Tämä minun pitää ehdottomasti ehtiä lukea! Siri Kolu on valloittava. Minulle tulee tiosta kirjan kansikuvasta muuten mieleeni hän itse... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) Sinäpä sen kirjoitit mitä minä ajattelin, että kuvasta tulee mieleen itse kirjailija :)

      Poista
  3. Luin tuon ja oli hyvä. Toivon että toinen osa tulee pian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika taksinen oli todella herkullinen kirja lapsille ja lapsenmielisille :) Siinä sivussa sitten opetellaan politiikan aakkosia ja sitä miten poliitikot kieroilevat. Hyvin oivallettu aihe, kiitokset kirjailijalle. Ja tuo kansikuva on hurmaava ;)

      Poista