sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Veijo Meri: Manillaköysi

Manillaköysi (1957) on akateemikko Veijo Meren (1928-2015) esikoisteos. Tämän sotakirjan 60-vuotisjulkaisupäivä on siis ensi vuonna, jos joku etsii täysiä kymmenvuotispäiviä viettäviä kirjoja, sillä ensi vuonna Suomi täyttää 100 vuotta, jos kaikki käy hyvin. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koko maapallon kirjat ovat mennet sekaisin, on pitkäkestoisia sotia, suuria ilmastonmuutoksia, pakolaistulvia, sairaudet jylläävät ja maapallon varallisuus keskittyy yhä enenevissä määrin vain noin 60 ihmiselle ja suurin osa väestöstä on köyhiä. Kuinka tässä näin on päässyt käymään? Lisäksi kuhina Suomen itäisellä rajalla pelottaa ihmisiä, myös muita pelonaiheita on ilmennyt. Jopa Suomen presidentti on ilmaissut huolenaiheensa nykyisestä tilanteesta.

Keppilän Joose löysi köyden keskeltä huoltotietä. Kai se oli pudonnut huolimattoman ajomiehen kuormasta. Se oli ainoa käyttökelpoinen ja yleisesti pätevä esine minkä hän oli löytänyt koko sotaretken aikana. Se oli käyttämätön, ehjäsyinen, aivan puhdas ja uusi eikä mitään paperinarua, valmiiksi päätetty molemmista päistä. Joose ilostui.

Keppilän Joose on tarinan päähenkilö, jo iäkkäämpi perheenisä Luumäeltä, mutta Joosekin on kutsuttu sotapalveluun itärajalle. Joose sai käyttää kaiken mielikuvituksensa, että hän sai pidettyä löytämänsä manillaköyden salassa korsussa. Sotatilanteiden aikana hän oli huolissaan vain siitä, että joku varastaa sen häneltä, Joose kun oli päättänyt viedä köyden vaimolleen pyykkinaruksi seuraavalla lomalla, johon ei ollut pitkä aika. Loman lähestyessä tuli uusi huoli siitä, että armeijan tavaroita ei saanut viedä pois, se oli varastamista ja siitä oli mahdollista joutua sotaoikeuteen. Sotapoliisit tutkivat junamatkalla kaikki reput ja taskut, mihin siis manillaköyden voisi piilottaa?

Veijo Meri on sisällyttänyt kirjan kertomuksen sivulle muutaman novellin, joita junamatkan sotilaat kertovat toinen toisilleen.  Kertomus ammutuista sioista ja everstistä kertoi sioista, jotka pääsivät herkuttelemaan kuolleilla sotilailla. Kertomus siitä, kuinka tietämättömiä sotamiehiä petetään kertoi lääkäristä, joka löi sotamiesten kanssa vetoa siitä mahtuuko paljas luuranko leipälaukkuun. Kertomus pystyyn kaatuneesta vihollisestaa ja ahneesta sotamiehestä kertoi tarinan sotamiehestä, joka halusi kuolleen upseerin huopasaappaat itselleen. Kirjasta löytyy myös novellit Hullusta vääpelistä ja Kertomus siitä, miten ensimmäinen pommi putosi Suomeen. Junamatka sujui rattoisasti tarinoita kuunnellessa. Joosen tilanne kyllä paheni matkan aikana, sillä köysi kiristi ja aiheutti pyörtymiskohtauksia. Meren taattuun tyyliin tapahtumat kerrottiin mustan huumorin avulla. Junamatkalla sattui ja tapahtui kaikenlaista ja sotapoliisit tarkastivat junan joka asemalla, köyttä ei löydetty. Joose pääsi joten kuten hengissä kotiin, mutta miten köydelle kävi? Saiko Elviira itselleen uuden pyykkinarun? Osallistun tällä lähes 60-vuotiaalla kirjalla Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogin Klassikkohaasteeseen 2.

Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Viira näki, ettei se ollut köyttä kummempi. Se muutti kaiken  päinvastaiseksi.

Manillaköysi on neljäs Veijo Meren kirja, jonka olen lukenut. Sota-kirjat eivät ole minun lempigenreäni, mutta jostakin syystä olen viime aikoina lukenut niitä aika monta. Se ehkä johtuu siitä, että moni kirja sisältää sekä menneisyyttä, että nykyisyyttä ja kirjoissa voidaan muistella sota-aikoja. Suomen käymistä sodista on suhteellisen vähän aikaa ja vielä on ihmisiä elossa, jotka ovat kokeneet ne kauheudet. Kaupungilla kävellessä katseet hakeutuvat vanhojen kivitalojen seiniin, joissa on näkyvissä sodanaikaiset pommitusten jäljet. Suosittelen Veijo Meren kirjoja lukijoille, jotka ihmettelevät tämän päivän sota-alueilta pakenevia ihmisiä. Kirjasta on tehty myös samanniminen televisioelokuva vuonna 1976 ja kirja on käännetty 17 kielelle. ***

Veijo Meri, Manillaköysi
Seven-pokkari, Otavan kirjapaino Oy 2004 2. painos
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1957
s. 170


6 kommenttia:

  1. Veijo Meren kirja on hieno. Kartan sotaa, sillä luin liian monta sotaan liittyvää kirjaa viime vuonna. Muistan jotenkuten Manillaköyden, vaikka luin sen lukiossa. Tämä kirja kuului koulumme ns. pakollisiin kirjoihin tietyistä syistä, vaikka ansioita lukemiseen oli ollut muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manillaköysi ei kuulunut minun aikana ns. pakollisiin luettaviin, mutta olisin kyllä lukenut tämänkin leikiten kouluaikana. Olen aina lukenut tosi paljon kirjoja. Koulukirjatkin luin heti, kun sain ne, joten oli helpompi seurata tunneilla. Minulle on kertynyt sotakirjojen suma, mutta eiköhän se ala selvitä tästä eteenpäin, mutta Meren kirjat aion lukea kaikki. Jokin uskomaton musta huumori niissä vain on mikä kieputtelee minun mieltäni :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  2. Tämä kirja oli minulla 'pakko-luettavana' lukiossa. En silloin oikein innostunut tästä, mutta ehkä nyt voisin olla jo kypsempi lukija Meren tarinalle. Kirjan teemat ovat ajankohtaisia, se on totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että Meren musta huumori vaatii kypsyttelyä, joten suosittelen. Meri oli tyyliltään modernisti, joten kirjojen tunnelma ei ole niin vanhahtava kuin voisi olettaa. Teemat ovat kyllä ajankohtaisia.

      Poista
  3. Olen vähän varovaisesti ajatellut, että lukisin tämän Klassikkohaaste kolmoseen. Saapa nähdä, kiinnostavalta vaikuttaa kyllä, mutta mieli voi silti muuttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on mukava, kun voi vaihtaa mieltä ja lukea sitten jotain muuta, sillä klassikkokirjoja on niin valtavasti, joita en ole lukenut.
      Tässä ei ainakaan ole niin paljon sivuja. Minusta Meri on tosi taitava kirjoittamaan lyhyttä proosaa napakasti, mutta hauskast. Tämänkin kirjan sivuilla oli pakko nauraa ääneen. Huikea huumorintaju :)

      Poista