torstai 1. joulukuuta 2016

Mauri Kunnas: Kaksitoista lahjaa Joulupukille

Nyt se odotettu joulukuu on täällä. Joulukuu on sitten se kuukausi jolloin on vilskettä ja vilinää Korvatunturilla, Joulupukin pajassa. Mauri Kunnas on kirjoittanut ja kuvittanut joulun odotukseen mukavan värikylläisen ja hauskan kirjan ja kirjan kuvia voi selailla myös sellainen lukija, joka ei vielä osaa lukea. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella tätä Kaksitoista lahjaa Joulupukille teosta. Hassu ajatus antaa lahjoja Joulupukille. Mitähän ne lahjat voisivat olla?

Kuten kaikki tontut, pikku Villekin piti joulusta hurjan paljon ja lahjojen antaminen oli parasta mitä hän tiesi. Mutta Villellä oli pulma. Mitä ihmettä hän antaisi lahjaksi joulupukille?

Kaksitoista lahjaa Joulupukille on jaettu kahteentoista osaan, eli yhtä moneen kuinka monta lahjaa pikku Ville aikoi joulupukille antaa. Lahjat ovat käytännöllisiä, mutta koska Ville on vielä pieni, ne muuttuvat aika hassunkurisiksi, kuten se punainen villalankakerä.

Ville on aika keksiväinen ja idearikas, kun hän suunnittelee lahjojaan, mikä on oikein hyvä taito sitten myöhemmässä iässä, kun tonttutaidot ovat kehittyneet ja lahjat pitäisi toteuttaa myöskin lapsille. Joulupukin lahjat ovat hauskoja ja niistä riittää riemua joulupukille ja koko Korvatunturin väelle.

Pikku Villen kaverina toimii Rekku-koira. Joulupukki ilahtuu kakista heidän antamistaan ilonaiheista, vaikka ihan kaikkia ei Villen keksimät ilonaiheet jaksaneet ilahduttaa, varsinkin silloin kun tontut nukkuivat liian pitkään.

Kirjan matkassa puuhastellaan talvisia ja jouluisia juttuja, siivotaan, leivotaan, lasketellaan mäkeä, tehdään lumitöitä, lauletaan joululauluja, haetaan joulukuusi ja koristellaan tonttulaa. Sitten saapuu jouluaatto ja Villen pitäisi keksiä viimeinen lahja pukille, mutta mikä se voisi olla. Yhtään ideaa ei ole tullut. Keksitkö sinä!

Mauri Kunnas, Kaksitoista lahjaa Joulupukille *****
kuvitus Mauri Kunnas, Tarja Kunnas
Otava 2014 yhdestoista painos
s. 41
ensimmäinen julkaisu 1987



6 kommenttia:

  1. Tämä on kerta kaikkiaan mainio ja kestää myös loputtoman uudelleenlukemisen - olen lukenut tätä tuolta 1980- ja 1990-lukujen taitteesta asti eikä kyllästytä vieläkään :) Ihana aloitus joulukuulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3
      Nämä Mauri Kunnaksen kirjat ovat klassikkoja ja iättömiä sellaisia. Näitä voi lukea aina vain. Tämä joulukirja on sopivaa luettavaa joulukuussa, kun lapsia hieman jännittää se joulu. Tämä on sopivan satumainen ja hassu ja kuvitus on jälleen uskomattoman mielikuvituksellinen <3

      Poista
  2. Tulin lukemaan joulurunoasi Mai - ja ihana onkin! Oikein hyviä joulunaluspäiviä. Aika hukkuu jonnekin, en ehdi käydä kirjablogeissa ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Jouluruno vaihtuu joka päivä. Sitä minäkin ihmettelen, että mihin se aika katoaa ;)
      Oikein hyvää joulukuun aikaa sinulle. Nyt elämään tuli valoa, kun saimme maan valkoiseksi <3

      Poista
  3. Noita ihanimpia joulukirjoja kannattaisi varmaan pakata joulutavaroiden joukkoon
    ja ottaa esiin joka joulu. Niissä on niin tarttuva tunnelma ja monenlaista ihmisyyden
    opetusta mukana. 🌷

    "Jouluenkelin siipi" - kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      Mainio idea, että joulukirjat pakataan koristeiden mukana talteen. Kävin yhdessä palvele itse-kirjastossa, ja siellä oli tosi vähän jouluaiheisia kirjoja. Tietysti päiväkodit ja koululaiset lainaavat niitä, mutta harvinaisen vähän minun mielestäni. Voisi olla vaikka lukunurkkaukseen kerättynä ja siellä voisi lueskella niitä lapsille, jos kirjastoilla ei ole varaa ostaa enempää joulukirjoja.

      Ihmisyyden opetus, todella mielenkiintoinen pohdinta <3

      Poista