tiistai 16. lokakuuta 2018

Edward St Aubyn: Toivoa sopii, Patrick Melrosen tarina IV-V


Kaikki oli kuin ennenkin. Sellaista oli depressio: hän oli jumissa, takertui vanhentuneeseen versioon itsestään. Leikkiessään päivisin lasten kanssa hän oli melkein sitä miltä näytti, lastensa kanssa leikkivä isä, mutta iltaisin hän poti joko tuskallista nostalgiaa tai kärvisteli itseinhon kourissa. Nuoruus oli kirmannut matkoihinsa Airmax Nike-lenkkareillaan jättäen jälkeensä pölypilven ja väärennetyn antiikkikokoelman.

Brittiläinen Edward St Aubyn Toivoa sopii sisältää hänen omaelämäkerralliset teoksensa Äidin maitoa ja Loppujen lopuksi. Teokset kuuluvat Patrick Melrosen tarinaan, joista kolme ensimmäistä ilmestyi suomennettuna teoksessa Loistava menneisyys. Kirjailija nostaa esille brittiläisen yläluokan salaisuudet ja etuoikeudet, joista olemme katselleet vain median sivuilla. Teoksista nousee selkeästi esille huumori, joka muuttuu välillä ironiaksi ja sarkasmiksi ja toisinaan jopa itseään vastaan.

Patrick Melrose on aikuistunut ja päässyt väkivaltaisesta pedofiili-isästään eroon. Lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan aikuisuudessakaan, vaan hän on kroonisesti masentunut, alkoholisoitunut ja lääkeriippuvainen. Yöt ovat unettomia ja vähäiset unet pelkkiä painajaisia. Siinä sitten pitäisi elää lapsiperheen arkea jatkuvassa väsymystilassa. Upporikkaan äidin poika ja pojanpojat eivät elä ylellisyydessä, sillä äiti on luovuttanut omaisuutensa vähä vähältä pois ja sekin ottaa päähenkilöä päähän ja lisää yläluokalle annettuja raipaniskuja. Ihmiskuvaukset ovat viiltäviä ja tunteettomia, vihaa ja mustamaalausta täynnä.

Patrick Melrose on todella vihainen äidilleen siitä, että tämä jätti pienen poikansa sadistisen isän huomaan. No niin olisin minäkin vihainen. Ei lasta saa kohdella siten. Äiti oli myös väkivaltaisen miehensä uhri, mutta yleensä aikuiset laittavat oman lapsensa etusijalle ja suojelevat häntä kaikelta pahalta. Patrick Melrose oli molempien vanhempiensa uhri. Isän väkivallan ja äidin välinpitämättömyyden uhri.

Tämmöistä on ihan järkyttävää lukea, kun tietää, että se on kirjailijan omaelämäkerrallista tekstiä. Ihmiset ovat pahuutta täynnä ja nostan hattua kirjailijalle, että hän on pystynyt tuomaan esille oman perheensä kurjaakin kurjemman menneisyyden ja oman osansa siinä. Viidennessä kirjassa Patrick Melrose näkee jo valoa tunnelin päässä, mutta hän on kulkenut pitkän matkan nähdäkseen sen.

Ajatus omaehtoisesta elämästä oli tuntunut aina ylellisyydeltä. Kaikkea määritti se, mitä oli tapahtunut aikaisemmin; jopa hänen fanaattista haluaan saada nauttia edes marginaalista vapautta määritti varhaisvuosien äärimmäinen vapauden puuttuminen. Kenties hänen ulottuvillaan oli ainoastaan jonkinlainen vapauden äpäräversio: syyn ja seurauksen väistämättömän vuorottelun hyväksyminen toi sentään vapauden harhakuvitelmissa.

Brittiläisen yläluokan elämän kuvaaminen onnettomaksi ja ilottomaksi sekä tunne-elämältään säälimättömäksi ja kylmäksi on varmasti sekoittanut kyseiseen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Täytyy sanoa, että ei pitäisi yleistää ja joukossa on myös hyviä ihmisiä. Näin ulkopuolisena ihailen Patrickin äidin lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, sillä hän piti varmasti omaisuuttaan taakkana, josta johtui kaikenlaista pahaa. Onnenonkijat olivat kärkkymässä koko ajan rahaa johonkin ja luultavasti hän joutui  heidän uhriksi ainakin päähenkilön mukaan. Monitasoinen tarina kaikin puolin. Yläluokkaisuus ei tuo onnea mukanaan.

Edward St Aubyn, Toivoa sopii, Patrick Melrosen tarina IV-V
Suom. Markku Päkkilä
Otavan kirjasto 2018
s. 433
Mother´s Milk 2005
At Last 2011

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys

4 kommenttia:

  1. Mainio postaus! Loistava menneisyys oli loistava teos: hatunnosto St Aubyn uskomattoman mahtavalle kyvylle sisäpiiriläisyydestään huolimatta ja myöskin tietty osin sen vuoksi, tarkastella asioita objektiivisen oloisesti, satiirisestikin ulkoapäin, aidan takaa! Tämä jatko oli karua kerrontaa: ravisutteleva, inhottava ja immersoiva; korkealaatuista kaunokirjallisuutta, enkä lukukokemusta saanut sanoiksi puettua; kiitos ja hatunnosto myös Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka <3
      Nämä viiltävän tuskallisen omaelämäkerran riipivät sielun syövereitä. Onhan se hirvittävää, että lasta kohdellaan rumasti. Se on loppuelämä pilalla ja usein seuraukset näkyvät monessa sukupolvessa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun lapsia hankitaan, jotta niitä voidaan kiduttaa, kun itseäkin on kohdeltu väärin. Aikuinen kuitenkin tietää, että mikä on väärin.
      Huippukirjallisuutta.

      Poista
  2. Kiinnostuin.
    Outoa, miten britit saarellaan ovat suhtautuneet lasten kasvatukseen niin eri tavalla kuin ihmiset muualla Euroopassa. Sisäoppilaitos on ollut suosittu varsinkin yläluokan keskuudessa ja sen mahdollistamana pienet lapset on ajettu pois kotoaan, jonne he ovat päässeet vain harvoin lomilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo sisäoppilaitoskasvatus on omituista kasvatusta. Mieheni on kotoisin saarelta, joten hän on joutunut olemaan talvet pois kotoaan kouluaikana. Kyllä hän on edelleen siitä aika katkera ja muistelee sitä ikävää. Saamelaislapset joutuivat vuosia sitten asumaan asuntoloissa kouluaikoina ja tietysti saamenkieli oli kiellettyä. Samoin muutkin lapset joutuivat asumaan asuntoloissa, kun koulumatka oli pitkä, eikä kuljetusta ollut. Tänä päivänä on onneksi kuljetukset kunnossa. Tosin koulumatkat voivat kestää kauan. Summa summarum, sisäoppilaitoskoulutusta siis on ollut Suomessakin jossakin muodossa.

      Poista