torstai 13. kesäkuuta 2019

Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö (Dekkariviikko 2019)



Kevät kuoli pitkäperjantaina, tyttö edellisenä iltana. Vihaisesti taivaasta maahan syöksyvät hiutaleet pesivät ilmasta heräävän luonnon tuoksun ja hautasivat kuolleiden lehtien lomista kurkkivat skillan alut, ja tytön.

Liina Putkosen esikoisdekkari Jäätynyt tyttö sijoittui pääsiäisenajan Helsinkiin. Kevät riepotteli jäisillä kaduilla, lumella ja kylmyydellä, mutta kevätkukat yrittivät silti sinnitellä maasta ylös. Dekkarin ruumis tuli esille heti ensimmäisellä sivulla, joten voin taata, että tämän dekkarin seurassa ei tule aika pitkäksi. Jossakin vaiheessa jo ajattelin, että jokohan kirjassa mennään yli meikälukijan sietokyvyn siinä, mitä en halua lukea kirjoista, mutta tuli luettua koko tarina kannesta kanteen. Kirjassa on mm. sadomasokismia, joten tiedoksi herkemmille lukijoille, että seksikohtaukset voivat yllättää. En siis olisi halunnut lukea niin tarkkoja kuvauksia seksistä kuin tässä kirjassa oli. Yleensä tykkään siitä, että voin lukijana itsekin arvuutella mitä tapahtuu.

Nyt hän jo muistaa jotain, tunnistaa äänetkin. Ulkona harjoitellaan, hän on ollut kokelaana monesti mukana. Mutta nyt hän ei ole enää kokelas, hänestä tehtiin veriveli. Hän on nyt sisällä. Mutta mitä lopulta tapahtui, sitä hän ei muista.

Jäätynyt tyttö dekkarin rikostutkija Linda Fors, itsekin nuoren tytön äiti, tutkii lukion pihalta löydetyn tytön murhaa. Rikostutkinnan johtaja Janatuinen on varma, että kyseessä on Suomen ensimmäinen kunniamurha, sillä jäätynyt tyttö osoittautuu taustaltaan maahanmuuttajaksi, vaikka on syntynyt Suomessa. Rikostutkinnan edetessä mukaan tulee myös rasismi, huumetutkinta ja sugardaddy-ilmiö. Näistä teemoista on esikoisdekkaristi keitellyt kokoon koukuttavan dekkarin, joka on teemoiltaan hyvin nykypäivään sijoittuva. Kieltämättä yllättävät seksikohtaukset olivat minulle liikaa, samoin pedofilia, jota yritän vältellä lukemissani kirjoissa, mutta en aina onnistu. Rikostutkija Linda Forss on hyvinkin pätevän oloinen tutkija, joka myöhästyy joka tilanteesta, mutta hänen esimiehensä on oikea törkymöykky ja työkaveri selkäänpuukottaja, kaikkea muuta kuin luotettava työkaveri. Lindalta löytyy myös omat salaisuudet, jotka tekevät hänestä inhimillisemmän.

Liina Putkonen, Jäätynyt tyttö
Johnny Kniga 2018
s. 311
Dekkari


6 kommenttia:

  1. Kiitos varoituksesta. Minäkin pyrin välttelemään liian rankkoja seksikohtauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaiset trillerit ovat monesti sellaisia, että tulee vastaan vaikka mitä kamaluuksia. Tämä oli hyvä dekkari, mutta tosiaankin ne seksikohtaukset saisi olla vähemmän yksityiskohtaisia.

      Poista
  2. Onpa ajankohtaisia teemoja. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lukijana minua kiehtovat enemmän kuvaukset, jotka jättävät omalle mielikuvitukselle tilaa. Tämä ei taida päätyä kesälukemisekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä kirja pureutui tämän ajan teemoihin. Dekkariosuus oli oikein hyvää, luin koko dekkarin kiinnostuneena, mutta sitten nämä seksikohtaukset olivat minulle liikaa. Minusta tuntuu, että pedofiliaakin löytyy melkein joka dekkarista. Kunhan ei kirjoiteta mitä niissä tapahtuu, ne hyppään yli.
      Varteenotettava suomalainen dekkarikirjailija.

      Poista
  3. Kiitos varoituksesta minultakin! Harmi jos tässä on liian rankkaa juttua, koska olen ollut tästäkin dekkarista kiinnostunut. Mutta esim. sadomasokismi ei todella kiinnosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan kiinnosta dekkareissa, jos on seksi tarkkaan kirjoitettu. Sadomasokismi on outouden huippu, lisäksi tästä löytyy myös pedofiliaa ja insestiä.

      Poista