sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Geir Tangen: Sydämenmurskaaja


Pienen hetken ajan ei ollut mitään muuta kuin nämä sanat. Maailma pysähtyi ja pidätti henkeään.
- Hän makaa siellä kuolleena. Jotenkin ihan jäykkänä.
Viimeiset lauseet korvissa kaikuen Viljar kompuroi ovesta ulos ja kiviportaita alas. Hän kaivoi autonavaimet taskusta samalla kun juoksi rantakatua minkä jaloistaan pääsi kohti autoaan, joka oli pysäköity kadun toiseen päähän.

Norjalaisen Geir Tangenin Sydämenmurskaaja aloitti heti alkuunsa räväkällä ja silmät revähdyttävällä menolla. Nyt lähdettiin heti kirjan alusta liikkeelle sellaisella voimalla, että sydän ryskytti rinnassa tuhatta ja sataa. Ensimmäisestä dekkarista Maestrosta tutuksi tullut toimittaja Viljar Gudmudson sai pojaltaan Alexanderilta sydämen pysäyttävän puhelinsoiton. Poika tarvitsi apua välittömästi. Viljar tiesi, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kun hänen poikansa on asialla, sillä hänellä on ADHD.

Alex ei voinut millään uskoa, että kotibileiden jälkeisenä aamuna kaikki voi mennä totaalisesti pieleen. Se mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut ja se, että häntä pidettäisiin syyllisenä tuohon kuolemaan. Vaikka hän sekoili ja teki tyhmyyksiä, silti hän ei tekisi ystävälleen sitä mistä häntä syytettiin, vaikka hän ei muistanut mitään. Ainoa asia, minkä Alex keksi oli ajaa poliiseja karkuun isän uudella autolla. Tosin hänellä ei ollut ajokorttia, eikä hän ollut käynyt autokoulua.

Saan olla hyvilläni kun minulla on vielä pää joka painaa tyynyyn sitten kun se aika tulee. Tällä miehellä ei enää ole…

Pian metsästä löytyy toinen nuoren henkilön ruumis ja muutaman päivän päästä kolmas. Yhteistä näille nuorille henkilöille oli, että he olivat tummaihoisia. Oliko liikkeellä jokin taho, joka tappoi tummaihoisia ulkomaalaistaustaisia nuoria. Poliisin katse kiinnittyi uusnatsijärjestöön. Myös Viljar oli aloittanut omat tutkintansa aiheesta ja päätyi samoihin uusnatseihin. Mutta Viljar yllättyi siitä, keitä uusnatseihin kuului, sillä he värväsivät myös…

Geir Tangen kirjoittaa hurjan vauhdikkaita dekkareita. Sydämenmurskaajan tutkimukset pyörivät suht pienessä piirissä. Kirjassa seurattiin mitä kotibileissä tapahtui ja keitä siellä kävi. Maestrosta tutuksi tullut Lotte Skeisvoll jäi edellisen kirjan jälkeen pitkälle sairaslomalle, mutta se ei häntä juurikaan auttanut. Tapahtumat pyörivät edelleen mielessä, eikä hän pystynyt johtamaan tehokkaasti alaisiaan. Virheitä tapahtui. Lopulta hänet siirrettiin syrjään poliisityöstä. Tosin Lotte jatkoi tutkimuksiaan sivusta, ja antoi vinkkejä luotettaville alaisilleen. Lotte oli läheinen Alexin ja Viljarin kanssa, ja hän teki kaikkensa auttaakseen heitä, vaikka sitten oman jaksamisensa uuvuttamana.

Geir Tangenin dekkarisarja sai ansiokkaan toisen osan, Sydämenmurskaajan. Kirjailija on yläasteen opettaja ja pyörittää samalla Norjan suosituinta rikolliskirjallisuus-blogia. Sarjan kolmas osa on julkaistu Norjassa ja toivottavasti se suomennetaan pian. Tässä dekkarisarjassa on ytyä.

Geir Tangen, Sydämenmurskaaja *****
suom. Päivi Kivelä
Otava 2018
s. 456
Hjerteknuser 2017

 Geir Tangen: Maestro

7 kommenttia:

  1. Ytyä, kyllä! Tangenin tapa punoa juonenlonkeroitaan on kiintoisa. Varsinaiset välkkyvähaarniskaiset sankarit valkoisine ratsuineen loistavat poissaolollaan, tilalla ovat ihmiset haavoittuvuuksine päivineen, mikä antaa tekstille uskottavuutta ja todentuntuisuutta.
    Odotankin mielenkiinnolla, millaiseen pakettin Tangen trilogian viimeosassa kokonaisuuden käärii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Dekkarissa ei ole elokuvista tuttuja vahvoja ja voimakkaita sankareita. Viljar on isä ja toimittaja, juo viinaa reippaasti ja yrittää olla poikansa tukena ja turvana. Lottella on omat vajavuutensa, mutta myös älykkyytensä. Kun suree ja on masentunut, älykkyyskin kärsii ja tulee tehtyä väärin. Tässä dekkarissa jokaisella oli omat salaisuutensa ja he tekivät virheitä. Kukaan meistä ei ole virheetön ja muiden ihmisten yläpuolella. Minusta kirjojen pitää olla uskottavuuden yläpuolella. Fiktion on lupa revitellä ja semmoista toivon, ainakin dekkareissa ja trillereissä. Toivottavasti kolmas dekkari ilmestyy pian. Jännityksellä odotan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mistä sinä näitä löydät! En pidä, jos on kovasti actionia. Jätin sen takia yhden suomalaisen naisdekkaristin, kun kirjat tulivat liian vaudikkaiksi, mutta ikävöin hänen alkuaikojaan. Siis kun mukaan Leena L:lla tuli se Ilverkero, en enää pitänyt. Kunpa 'vanha tuttu Leena' tulisi takaisin.

    Tilaisn kirjastosta Pilcherin Simpukankerääjät, sillä Talvipäivänseisaus jätti nostalgian. Pitää vielä tsekata etten ole sitä jo lukenut:)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ♥♥
      Näitä dekkareita tuppaa ilmestymään aika lailla. Geir Tangen vei ja minä vikisin. Todella hyvä action-pläjäys, sopivavalla tavalla tavallisista ihmisistä kertova, mutta sitten mukana fiktioon sopivat harhautukset ja juonenkäänteet sekä ylläriloppu.

      Poista
  4. Thank you for your kind review. Please tell Otava publishing that you are waiting for the third and final book in this serie. They have not decided if they should publish it yet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Geir. You can notice that I love your books, they are perfect. I like action and ordinary people in your books.
      Because I want to read your third and final book, I have to tell it for Otava. Your final book is needful for this serie.

      Ofcause I want that you write more detective stories <3

      Poista