perjantai 20. toukokuuta 2022

Paula Havaste: Laahus

 

 

- Laitetaan likka Turkuun piikomaan, isä sanoi äidille.

Paula Havasteen Laahus aloitti uuden Nuijasota-kirjasarjan. Historiasta pitäville Laahus on todellinen helmi, sillä en ainakaan itse muista lukeneeni yhtään kirjaa Nuijasodasta, jossa naiset olisivat olleet mukana. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1500-luvun loppupuolelle. Kirjan alussa Reetan perhe koki nälkää ja pienen tytön vieminen Turkuun pikkupiiaksi vähensi ruoka- ja muut menot ainakin yhden ihmisen osalta. Eipä isä tiennytkään, minkälaisten iljetysten huomaan jätti tyttärensä.

Sen päivän aamuna, kun kaikki muuttui pahaksi, Reeta heräsi variksen raakkunaan. Se kuului navetan luota, aivan Reetan makuupaikan yltä ja hänen sydämensä kohdalta, ja se säikäytti. Huono enne, kauhistuttava. Jotakin pahaa oli tulossa, Reeta ajatteli, mutta alkuun näytti siltä, että varis oli ollut väärässä.

Muutaman vuoden ehti Reeta piikomaan, kunnes joutui palaamaan kotiinsa vatsa pystyssä. Hänet oli pilattu. Vanhemmat eivät ottaneet tytärtään kovin mielellään takaisin kotiin, vaikka isä vei tytön saamat rahat heti ja käytti ne omiin menoihinsa. Rahat oli tarkoitettu tulevan lapsen menoihin. Kaikesta huolimatta lapsi oli Reetalle hyvin rakas.

Eipä Reeta paljoa saanut mukaansa. Yllä oli vanha pieneksi käynyt hame ja sen päällä kauppiaan antama uudempi, oli kaksi paitaa, röijy paitojen päällä, rikkinäinen huivi ja isän vanha viitta. Jaloissa oli siannahkaisten kääreiden alla rievuista revityt lämmittämässä, siinä kaikki. Koko omaisuus oli Reetan päällä.

Reetan seuraava asuinpaikka löytyi Raumalta isovanhempien luota. Isoäiti oli loukannut jalkansa ja Reetasta oli iso apu kotitöissä. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei ihmisille ensimmäisenä olisi mainittu, että hän oli pilattu.

- Väittivät sinua pilatuksi, mutta en minä näe edessäni muuta kuin vahvan nuoren naisen. Onneksi olkoon, jos vielä härjillekin pärjäät!

Isoäidin parannuttua, Reeta sai työpaikan läheisestä kievarista. Hän oli oppinut olemaan huomaamaton ja poissa miesten läheisyydestä. Isoisä otti Reetan palkkarahat mielellään vastaan. Tuohon aikaan naiset eivät saaneet pitää rahojaan, vaan ne kuuluivat lähimmälle sukulaismiehelle. 

Onneksi kievarin isäntä ei ollut kiinnostunut piioistaan. Reeta viihtyi työpaikallaan, kunnes sinne saapui eräs sotapäällikkö. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta Reetan matka vei hyvänä häränkuljettajana Nuijasotaan.

Paula Havasteen Laahus kertoi Reetan kasvutarinan pienestä tytöstä nuoreksi vahvaluonteiseksi naiseksi, jonka rohkeutta ja nokkeluutta tarvittiin Nuijasodassa ja varsinkin pakomatkalla.

 

Paula Havaste, Laahus

Gummerus 2022

s. 429

Nuijasota-kirjasarja 1

Historia 1500-luku


 

4 kommenttia:

  1. Nuorempana tuli luettua jonkin verran historiallisia romaaneja. Voisikin joskus palata taas niiden pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen historiallisia kirjoja. Pidän eniten keskiaikaan sijoittuvista kirjoista. Elämä oli niukkaa ja työtä piti tehdä aamusta iltaan. Naisilla ei ollut juuri mitään päätäntävaltaa itsestään ja kehostaan. Ihmiset olivat oppimattomia, mutta eivät suostuneet ihan kaikkeen. Varsinkin verotus tuntui liian raskaalta, josta seurasi Nuijasota.

      Poista
  2. Tämä kiinnostaa todella. Juuri eilen puhuin erään ystäväni kanssa Havasten kirjoista ja siitä, miten Viro-sarja oli niin hyvä. Kiitos esittelystä, tämä menee ehdottomasti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nappasit kirjavinkistä kiinni. Tämä on todella hyvä. Hienosti kirjan alussa on pienen tytön näkökulma ja neito kasvaa tarinan mukana ja myös näkökulma muuttuu ja vahvistuu.

      Poista