sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

 


Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui. Suu liikkui ja hymyili vähän, mutta Maria vain tuijotti. Hän tiesi, että kaupunkilaisten arvostama lääkäri kävi uimassa Ämmänkoskessa, sahan rattaan roiskeiden alla, ja hän saattoi nytkin olla vailla uimakopin avainta. Vasta sanat ruumiista karaisevasta kylmästä tavoittivat Marian.

Laura Lähteenmäen Marian kirja kertoi nuoresta Maria Piponiuksesta (1823-1868), joka yllä olevassa lainauksessa antoi uimakopin avaimen kajaanilaiselle piirilääkärille Elias Lönnrotille (1802-1884). Tuo tapaaminen Kajaanissa johti lopulta heidän avioitumiseen. Elias Lönnrot oli yli kaksikymmentä vuotta vanhempi Mariaa, mutta he ihastuivat ja rakastuivat toisiinsa, ja menivät naimisiin. Kotinsa he perustivat aluksi Kajaaniin.

Hän tiesi jo, että Elias olisi hänelle lempein ja hellin, varovainen ja arkakin - hänen kätensä oli kesällä vain viivähtänyt Marian selällä, poskella ja kerran lantiolla.

Voi miten kauniisti Laura Lähteenmäki kertoili Marian rakastuneen naisen ajatuksista, joihin eksyi välillä tummempiakin ajatuksia, sillä sulhanen viipyi pitkään runonkeruumatkoillaan. Eliasta olisi tarvittu kajaanilaisten lääkäriksi, mutta Eliaksella oli vahva halu koota runoista kirjoja. Niistä painettiinkin useita kirjoja mm. Kalevala ja Kanteletar.

Rakkaus. Se että epätodennäköisin tapahtui. Roihu joka syttyi kahden ihmisen välille ja paloi. Rakkaus ei ollut lapsekasta ja naurettavaa, hävettävää ja kätkettävää vaan totisinta totta. Kun Maria kohtasi rakkauden silmästä silmään, hän oli sen edessä heikko ja luja, sekaisin ja tosissaan.

Rakkaudesta syntyi myös lapsia. Rakkaus lapsiin myös pelotti Mariaa, sillä lapsia kuoli tauteihin. Sairauksin ei ollut lääkkeitä, eikä sekään, että oma mies oli lääkäri, pelastanut heidän lapsia saamasta tarttuvia tauteja. Rakkaus kannatteli Mariaa ja Eliasta surujen ylitse. Lopulta Lönnrotin perhettä kohtasi Marian oma sairaus.

En voinut arvata tällaista murhetta tulevan. On vaikeaa päästää hänestä irti ja antaa mennä tietäen, ettei häntä näe enää tai kuule hänen askeliaan huoneissa.

Laura Lähteenmäen teos Marian kirja pureutui 1800-luvun ylemmän keskiluokkaisen perheen arkipäivään. Kirja on fiktiota, vaikka osa yksityiskohdista on totuudenmukaisesti kirjoitettu.

Kirjasta nousee esille naisen asema ja tehtävät. Nuori Maria nautti vapaudestaan ennen avioitumistaan, sillä hän asui Kajaanissa ja kävi töissä. Avioliitto Lönnrotin kanssa toi mukanaan uusia vaativia tehtäviä mm. edustamisen. Koti piti aina olla edustuskunnossa, kun ovesta saattoi tulla kuka tahansa vieraisille. 

Maria hoiti kodin ja lapset, kun taas mies teki ahkerasti töitään myös kotona. Loppumaton artikkeleiden ja kirjojen kirjoittaminen ja julkaiseminen kattoi osan talousmenoista, jonka Mariakin ymmärsi. Maria koki alemmuutta ja etsi itseään oppineen miehensä rinnalla. Hän toivoi kuitenkin, että heidän tyttärensä pääsisivät kouluun.

Laura Lähteenmäen Marian kirja antoi äänen naiselle, joka rakastui Suomen tunnetuimpaan mieheen 1800-luvulla.

 

Laura Lähteenmäki, Marian kirja *****

Wsoy 2025

s. 354

1800-luku

Perhetarina

 

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Korkea aika 

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

 



Maria ja Elias Lönnrotin perhe vuonna 1864. Museoviraston kuva.

2 kommenttia:

  1. Laura Lähteenmäki on todella taitava kirjoittaja. Olen lukenut hänen kirjoistaan Sitten alkoi sade, Korkea aika ja Yksi kevät, jotka kaikki ovat erinomaisia. Myös tämä uutuus vaikuttaa todella kiinnostavalta, eli lukulistalle menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihastuttava kirja. Nyt kun on toukokuu ja äitienpäivä edessä, niin toivon, että tämä kirja on monen äidin lahjapaketissa <3
      Suosittelen lämpimästi ja toivotan lukuiloa <3

      Poista