Joyce Maynard: Vuori talon takana

Saan kiittää siitä sisartani, että olen vielä kertomassa, mitä sinä päivänä tapahtui. Kaksi kertaa oma siskoni on pelastanut minut, mutta minä en pystynyt pelastamaan siskoani.

Tämä on meidän tarinamme.

Yhdysvaltalaisen Joyce Maynardin kirjan, Vuori talon takana, päähenkilö on 80-luvun vaihteessa Kaliforniassa asuva Rachel. Hän asuu siskonsa Pattyn ja masentuneen äitinsä kanssa hajoamassa olevassa talossa vuoren lähellä. Heidän isänsä oli komea ja naisten kanssa viihtyvä rikosetsivä, joka sai työkseen selvittää seudulle asettuneen sarjamurhaajan tekosia. Nuoria naisia löytyi tapettuna vuorilta ja isä kielsi tyttöjä kiipeilemästä vuorilla, mutta sehän oli heidän leikkipaikkansa. Isän kiellot vain villitsivät tyttöjä. Rachelilla oli muutenkin hurja mielikuvitus ja hän oli päättänyt ottaa murhaajan kiinni. Siitähän seurasi sitten kaikenlaisia murheita tytölle, kun tuli sekaannuttua sellaiseen mihin ei olisi saanut. Rachel ja Patty olivat toistensa vastakohdat, sillä Rachel oli suulas, kova valehtelemaan ja sosiaalinen, Patty ei puhunut, mutta hän oli liikunnallinen ja viihtyi eläinten parissa. Yhdessä he olivat aikamoisia resupekkoja ja saivat hankkia syötävänsä ja huolehtia kotitöistä jotenkuten, sillä äiti ei kyennyt. Isän lähdön jälkeen hän hoiti vain työnsä eikä muuta. Tytöt olivat lievästi sanottuna tuuliajoilla.

Minä tunsin, kuinka sulat hipoivat käsivarsiani, minä sanoin. Minä tunsin ilmavirran, kun ne räpyttivät siipiään. Se oli kuin kuuma henkäys. Nyt tiedät, miltä tuntuu olla kuollut, minä sanoin. Tai ei vielä ihan kuollut, mutta melkein.

Kirjan alku on nuoren tytön näkökulmasta kerrottu tarina, jossa oli mukana runsaasti jännitystä ja siskosten yhdessä tekemiä seikkailuja lähiseudulla. Kukaan ei katsonut heidän peräänsä. Patty löysi koripalloilun avulla ystäväpiirin ja Rachel koulusta ystävät, jotka olivat kiinnostuneita murhista ja heidän komeasta isästä, joka näkyi usein telkkarista. Tytöt eivät juuri tavanneet isäänsä, mutta vilkkaan mielikuvituksen avulla Rachel keksi kaikenlaisia juttuja sarjamurhista. Kirjan alkuosa oli kuin villeimmästä Viisikko-kirjasta, leikkisää menoa jännityksen keskellä.

Vuori vain oli siinä, suoraan takapihallamme. Meillä ei ollut aikomustakaan pysyä poissa. Ei varsinkaan nyt, kun siellä vihdoin tapahtui jotain jännittävää.

Kirjan loppuosan tapahtumat kerrottiin kolmenkymmenen vuoden päästä. Rachel oli kuuluisa jännityskirjailija ja hän halusi lopultakin saada sarjamurhaajan kiinni. Hän suunnitteli ansan murhaajalle ja loput jätän lukijan selvitettäväksi. Jäikö murhaaja kiinni? Mitä tapahtui Rachelille ja Pattylle? Loppu on laimeahko ja aivan eri kerrontaa kuin alun tytön näkökulmasta kerrottu paikoin huvittava kertomus, tarinan olisin toivonut päättyvän tyttöjen nuoruudessa. Kiva yksityinen pointti kyllä lopusta löytyy, salaisuus, joka tuli harmillisen myöhään esille, mutta lisäsi kirjan ansiolistaa. Ei paha. ***

Joyce Maynard, Vuori talon takana
suom. Eeva Parviainen
Harper Collins Nordic 2016
s. 394
After Her 2013

Jennin bloggaus

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

 

 

 

Tänään olevan Lastenkirjapäivän tarkoitus on nostaa esille kirjoja, jotka innostavat lapsia lukemaan. Ja tietysti tuoda esille eri maiden lastenkirjoja. Itse halusin tuoda esille tämän Kirsi Kunnaksen iki-ihanan Tiitiäisen satupuun, jonka on kuvittanut Maija Karma. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1956 ja minulla on nyt 43. painos kirjasta. 

Ensimmäisen Tiitiäisen satupuun sain seitsemänvuotiaana lasten kulttuurikilpailusta, jossa lausuin runon Kattila ja perunat. Luultavasti valinta oli tokaluokan opettajan valitsema, sillä hän tsemppasi minua kilpailuihin. Seuraavana vuonna uskalsin jo valita itse runon, sillä olin jo lausunut joka juhlassa runoja, tietysti opettajan valitsemia. Nythän uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan oppilaiden omaa osallistumista, joten nykyajan runonlausujat valitsevat varmasti itse lausumansa runot.

Kattila ja perunat

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila ja nosti hattua 
                                 psiih

Yllä vain ensimmäinen osa runosta. Voin hyvin kuvitella itseni lavalla runoilemassa tätä konsonanttirunoa, jossa ässät sähisevät, peet puhisevat, koot kopisevat, hoot hopisevat ja teet eivät ole enää tolkuissaan. Mutta perunat kypsyivät. Muistaakseni runon lopussa lensin istualleni lavalle, ihan tarkoituksella. Mukavia muistoja. Tiitiäisen satupuusta löytyy mm. Tunteellinen siili, Tiitiäinen metsäläinen, Vanha Vesirotta, runoja Haitulasta, peikkorunoja, eläinrunoja ja tietysti Herra Pii Poo.

Herra Pii Poo

Herra Pii Poo
oli taikuri.
Hän huusi: hii hoo!
ja maata polkaisi
ja taikoi:
rusinoita
mansikoita
omenoita
perunoita
porkkanoita
prinsessoita
makkaroita,
siis,
herra Pii Poo
oli noita.

Runo jatkuu vielä pitkästi, mutta lapset jaksavat kuunnella tällaisia lorutuksia vaikka kuinka pitkään. Omat lapseni taisivat oppia ulkoa tämän kirjan runot. Hyvää lastenkirjapäivää kaikille lastenkirjojen ystäville. Kirsi Kunnakselle tähtisadetta, olet ihana loruilija. Tiitiäisen satupuu on aina ollut se elämäni kirja numero yksi.

Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu 💖💝💚💜💗
kuvitus Maija Karma
Wsoy 43. painos
s. 47

Runokirja

Kirsi Kunnas: Sateessa ja tuulessa
Kirsi Kunnas: Tapahtui Tiitiäisen maassa

 

ps. Tänään juhlitaan kansainvälistä lastenkirjapäivää, jota on juhlittu jo vuodesta 1967 lähtien. Päivä on myös satusetä H.C. Andersenin syntymäpäivä, hän syntyi 2.4.1805 Odensessa, Tanskassa. Tunnetuimpia Andersenin saduista ovat tietysti Pieni merenneito, Ruma ankanpoikanen, Keisarin uudet vaatteet ja Lumikuningatar. Todellisia klassikoita kaikki.  

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

 

 

 

Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.

Ylläoleva lainaus on Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, ja sen nimikkotarinasta. Kirjassa on yhdeksän eri kertomusta. Yhteistä näille kertomuksille on se, että ne käsittelevät enemmän ja vähemmän pelottavia asioita. Kirja on julkaistu vuonna 1962, mutta mm. kertomuksessa Kamala tarina voisin vannoa, että siinä muistellaan sotaa ja sodanaikaisia pelkotiloja.

Jossakin kaukana suolla lähtivät kummitusvaunut vierimään, ne iskivät punaista tulta yli varvikon, ne kitisivät ja natisivat ja kulkivat yhä hurjempaa vauhtia.

Kirjan muut kertomukset olivat Kevätlaulu, jossa Nuuskamuikkunen on ensin epäkohtelias, mutta etsii sitten pienen olennon esille, jolle oli epäkohtelias ja muuttaa kohteluaan. Tästä tuli mieleeni kiusaamistilanteet ja sen ymmärtäminen.  

 

Kamalassa tarinassa on homssuja. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin on myös aika pelottava tarina, sillä siinä tapahtuu myös suuri onnettomuus. Maailman viimeinen lohikäärme kertoi tarinan siitä, mitä tapahtui, kun Muumipeikko sai kiinni pikkuruisen lohikäärmeen. Siinä syvennyttiin siihen, että joku josta pitää, ei välttämättä pidäkään sinusta, vaan voi vaikka satuttaa.  

 

Hemuli joka rakasti hiljaisuutta kertoi tarinan siitä, että lasten leikkipuisto oli hajonnut, eikä kukaan halunnut tehdä uutta tilalle. Hattivattien salaisuus oli myös pelottava seikkailu, jonka Muumipappa teki. Sedrik oli pieni lelukoira, jonka Nipsu lahjoitti pois, mutta jota hän ei voinut unohtaa. 

 

Kuusi kertoi joulusta, josta Muumiperhe ei tiennyt mitään, koska he nukkuvat aina talvella talviunta. Hemuli kävi kuitenkin herättämässä Muumiperheen, ja he olivat aivan ihmeissään koko jouluhössötyksestä, heitä jopa pelotti se joulun tulo, kun he eivät tienneet mikä se on. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kyllä nämä muumikirjat ovat ihania, vaikka olisivatkin välillä hieman pelottavia. 

 

Kaikista ihanin näistä tarinoista oli Näkymätön lapsi, jonka Muumimamma hoiti jälleen näkyväksi. Rakkaus ja hellyys on ihmeellistä taika-ainetta jokaiseen ongelmaan. 

He katsoivat taivaalle, joka oli kaukainen ja tumma, mutta uskomattoman täynnä tähtiä, niitä oli tuhat kertaa enemmän kuin kesällä. Ja suurin niistä riippui suoraan heidän kuusensa latvan yläpuolella.

 

 

Tove Jansson, Näkymätön lapsi *****
tekijän kuvittama
suom. Laila Järvinen
suomennokset tarkistanut Päivi Kivelä 2010
WSOY
s. 145
Det osynliga barnet 1962
ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1962

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Äiti, lupasit minulle, että kun kuolisit elämäni olisi raiteillaan ja järjestyksessä ja että tuskani ei ylittäisi sietokykyäni, et sanonut että minun tekisi mieli kiskoa irti sisuskaluni ja pistää ne suuhun. Ja lupasit ennen kuin aloit valehdella. Tuli aika, en tiedä miksi, jolloin sinä joka et koskaan valehdellut aloit tehdä niin.

Espanjalaisen kirjailijan, toimittajan ja kääntäjän Milena Busquetsin omaelämäkerrallinen romaani Tämäkin menee ohi kertoo kirjailijan elämästä äidin kuoleman varjostaessa taustalla. Luulen että tästä lähtien jokaiset hautajaiset joihin osallistun ovat sinun hautajaisesi. Luin kirjan surevan nelikymppisen Blancan ajatuksilla. Hän olisi halunnut surra yksin, käpertyä yksinäisyyteen ja olla rauhassa äidin istuessa vieressä ja pitäen kädestä kiinni. Se ei ollut enää mahdollista, äiti oli haudattu ja ajatukset äidin sairaudesta ja kuolemasta eivät jättäneet rauhaan. Eivät tietenkään, sillä se kuuluu asiaan, surra kun on surun aika. Blancalla oli kuitenkin lapsia ja ystäviä sekä sukulaisia plus rakastaja, jotka pyörivät ympärillä, eivätkä antaneet rauhaa. Häntä ohjailtiin lempeästi ja pidettiin huolta.

En ole nähnyt Santia moneen viikkoon. En kuolemasi jälkeen. Sitä edeltävinä kuukausina, samaan aikaan kun sinä turhaan kamppailit vauhkona sängyssäsi sairautta ja dementiaa vastaan, minä kamppailin tahollani tuossa samaisessa paikassa, ellen ollut liian surullinen tai väsynyt, niin ikään turhaan ja joskus vauhkona, osoittaakseni itselleni ja maailmalle että olin edelleen elossa.

Tämäkin menee ohi kertoo kirjan päähenkilön surusta, mutta myös iloista ja rakkauksista. Kirja on todellakin aistillinen, sillä päähenkilö ajattelee miehiään ja rakkauskohtauksia heidän kanssaan. Päähenkilö on myös kova flirttailemaan tuntemattomien kanssa ja sitä ei vähennä edes se, että hänellä on suruaika, äiti haudattiin muutama päivä sitten, jopa hautajaisissa oli henkilö kenen kanssa hän vaihtoi kiihkeitä katseita. Päähenkilö on kuin hänen pitäisi elää lujaa ja vauhdikkaasti, ennen kuin hän itse kuolee. Ehkä se on kuoleman pelkoa, sitä että omakin kuolema on lähempänä, kun ikääkin on jo neljäkymmentä. Tämä kirja oli kiihkeä ja kuuma ja tapahtumarikas tarina. Ehkä sureminen on vaikeampaa auringon paistaessa ja miesten ympäröidessä kiihkeillä katseilla ja puhelinsoitoilla. En tiedä, mutta äidin kuoleman ja oman kiihkeän (seksi)elämän yhdistäminen  ei ollut minun juttuni. Pidin valtavan paljon epilogista, se oli aivan kuin eri kirjasta, sillä siinä oli syvempiä tunteita. ***+++

Alan jo hengittää paremmin enkä näe juuri lainkaan painajaisia, ja on päiviä jolloin tunnen miten haltiapölyä laskeutuu päälleni, ei paljon eikä usein, mutta se on jo hyvä alku.

Milena Busquets, Tämäkin menee ohi ***
suom. Tarja Härkönen
Otavan kirjasto 2016
s. 190
También esto pasará  2015

Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja

Muistan hänen kasvonsa, näen ne. Se on viimeinen kuva, viimeinen muisto. Mutta jo nyt muuttunut ja sotkeentunut, liian märkä vesivärimaalaus.

Sara Saarelan kolmas romaani on nimeltään Kanssasi en tarvinnut sanoja. Kirjan kertojana toimii yläasteikäinen Mimmi, jonka sisko on kuollut. Siskosten elämä on olut hyvin vaikeaa ja nykyinen sijaisperhe oli kaikkea muuta kuin hyvä paikka heille. Kirjan tarina sopii hyvin nuorille, mutta suosittelen kirjaa myös sosiaalialan opiskelijoille ja työntekijöille. Nuorten käytöshäiriöillä voi olla taustalla vakavia kriisejä, jotka vaativat ammattiapua. Joskus se ammattiapu voi tulla liian myöhään, jos nuoria ei kuunnella. Kuunteleminen ja välittäminen ovat hyviä arkipäivän keinoja, kun autetaan kriisiytyneitä nuoria. Sara Saarela paneutuu kirjojensa aiheissa arkoihin aiheisiin, pintaa syvemmälle ja hän tekee sen tässä kirjassa todella koskettavasti. Kirjan kansikuva on todella kaunis ja sopii kirjan aiheeseen hyvin.

Kauniit ja kevyet sanat eivät kuulu tänne, ne eivät kuulu tänne edes silloin, kun sosiaalityöntekijät tulevat käymään ja kaiken pitäisi olla hieno esitys.

Mimmi ei pysty jäämään sijaisperheeseen, vaan karkaa sieltä. Onneksi sijaisvanhemmat olivat myös tulleet samaan tulokseen ja tyttöä ei palautettu sinne vaan toiseen paikkaan, josta pian tuli siirto kolmanteen paikkaan. Lukijana minusta tuntui pahalta, että vaikean trauman kokenut nuori joutui kokemaan siirtoja eri paikkoihin. Onneksi Mimmin viimeisin paikka oli hyvä paikka ja omahoitaja oli turvallinen. Kirjan teemana ovat sisaruus, kuolema, suru ja traumatisoituminen. Soili Poijulan tietoteos Lapsi ja kriisi antaa runsaasti tietoa traumatisoituneen lapsen kohtaamiseen. Sara Saarelan kirjan Mimmi oli traumatisoitunut jo pienenä, mutta hänellä oli sisko, jonka kanssa heillä oli kiinteä sisaruus, jossa jaettiin myös itsetuhoinen käytös ja käytöshäiriöt, karkaamiset ja muut ongelmat. Siskon kuoleman jälkeen Mimmille jäi suru ja yksinäisyys sekä iso huoli siitä missä sisko on, kun hän on kuollut. Mimmille jäi valtavan isoja asioita yksin käsiteltäviksi.

Tässä minä olen nyt, haudallasi. Toin sinulle ruusuja.

Sara Saarela, Kanssasi en tarvinnut sanoja ****
kansikuva Marko Soini
Kharis 2016
s. 125
arvosteluteos
Kirjasta tehty kirjatraileri löytyy täältä: https://vimeo.com/156943832

Sara Saarela: Nimeä minut uudelleen

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

"Et sinä minulle piru vie mitään elämää antanut, vai annoitko muka? Et todellakaan. Sinä vain murskasit vanhan elämäni, mitä minulle jäi? Koska tämä alkaa tuntua -" Ojennan käsivarteni tuntien viileän yöilman ihollani, ja huomaan itkeväni jälleen. "Haista paska, Will", kuiskaan. "Haista paska, kun jätit minut."

Olin lukenut muutaman sivun Jojo Moyesin Jos olisit tässä kirjaa, ja itkin kuin vesiputous. Eipä silti jo aiemmat Moyesin kirjat Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014) ja Kerro minulle jotain hyvää (2015) veivät minua tunteiden vuoristopoluilla tuhatta ja sataa. Kirjat ovat vain niin hyviä ja tunteellisia ja ihania. Moyes kirjoittaa myös humoristista tekstiä, joten itku ja nauru vuorottelivat. Jos olisit tässä on siis jatkokirja Kerro minulle jotain hyvää teokselle, jossa Louisa eli Lou jätti lopulliset hyvästit miesystävälleen. Lou on sen jälkeen asunut ulkomailla ja matkustellut ja päätynyt Lontooseen asumaan ja tarjoilemaan lentokenttäpubissa juomia, ennen kuin ihmiset nousevat koneisiin. Lou oli enemmän ja vähemmän masentunut, vaatteetkin olivat muuton jälkeen vielä laatikoissa ja vapaa-aika kului yksin viinipullojen seurassa.

Siirryin niin, että erotin hänet pienen valvontatelevision rakeisesta mustavalkokuvasta. Hänellä ei ollut ensihoitajan työasua vaan prätkätakki, ja hän nojasi seinään toisella kädellään.

Lou oli tutustunut Ambulanssi-Samiin kompuroidessaan, ja tästä alkoi kehittyä kirjaan oikein mielenkiintoinen tarina. Toinen tarina Samin rinnalla oli se, että Lousta tuli yks kaks murrosikäisen tytön vapaaehtoinen huoltaja. Lily oli potkittu ulos sieltä sun täältä, ja jostakin syystä Lou ei voinut olla huolehtimatta ärsyttävästä ja pahantuulisesta tytöstä, josta oma äitikään ei halunnut kuulla mitään. Lily etsi itse Loun käsiinsä, mutta lähemmät syyt voit lukea kirjasta. Yhtäkkiä Loun elämässä alkoi uusi aika ja runsaasti kaikenlaista tekemistä ja uusiin ihmisiin tutustumista, jota ei juuri ollut tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Willin ikävä alkoi onneksi hellittää.

Katseemme kohtasivat, ja hän kohotti toista kättään kämmen minuun päin, ja minä kohotin omaani vastaukseksi.

Kirja oli hurmaavan hauska ja ihanan itkettävä lukupakkaus. Olin varannut kirjan matkalukemiseksi ja onneksi luin sitä auton kyydissä, enkä julkisessa ajoneuvossa, sillä sydämeni särkyi jälleen ja Moyes paikkaili sitä omalla humoristisella tyylillään. Loppu ei ollut mieleeni, ellei sitten ole tulossa näiden kahden seuraksi kolmatta kirjaa. Tämä on kirjoitettu kaikille romantiikan ja rakkauden nälkäisille ja tietysti näin kevätaikaan kirja on sopivaa luettavaa muutenkin. Voi Lontoo, voi Lontoo, nyt voisin matkustaa keväiseen Lontooseen, kaupunkiin, jossa Loun suru hellitti. Lou on huippuhyvä ja huippukiva kirjan päähenkilö ja hänen perheensä on uskomaton, lue ihmeessä heidän hullutuksistaan.

Jojo Moyes, Jos olisit tässä ****
suom. Heli Naski, olet tehnyt ihanan suomennoksen.
Gummerus 2016
s. 447
After You 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Annikan bloggaus
Annin bloggaus
Maijan bloggaus
Anuliinin bloggaus

Kevätjuhla pääsiäinen!

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Rantatieltä, ojan laidasta pajunkissoja löydän.
Niillä minä pääsiäisenä koristelen pöydän.
Pehmeä on silitellä pajunkissan selkää.

 Noidat lentää luudallansa, eikö sisko pelkää?

Pikku-veikon keinuheppa kammarissa heiluu.
Isä laittaa pääsiäiseksi pihamaalle keinun.
Kukko kiekuu kanalassa talvet sekä kesät.
Kunpa tietäis, mistä löytäis pääsiäiskukon pesät.

Pesä pirttiin laitetaan, kun iltalamppu palaa.
Kukko käy munimassa keskiyöllä salaa.

– Marjatta Pokela –