Ninni Schulman: Poika joka ei itke

En tiedä kuinka monta kertaa olen piileskellyt metsässä ja tarkkaillut naista siellä talossaan, katsellut miten hän tanssii ympäriinsä kasvoillaan se tyytyväinen, omahyväinen hymy. Kuin millään ei olisi mitään väliä.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin Poika joka ei itke on toinen osa Magdalena Janssonista kertovaa viisiosaista dekkarisarjaa. Magdalena muutti ensimmäisessä osassa takaisin kotipaikkakunnalle asumaan, ja on paikallislehden toimittaja. Kirjassa pohditaan median nykytilaa tarinaan sijoitettuna. Myös paikallislehtien kilpailu ja uutislööpit ovat tapetilla. Magdalena pohtii myös sitä, mitä hän osaa tehdä sitten, kun toimittajan työt loppuvat ja mitä töitä on kotipaikkakunnalla tarjottavana.

Magdalenalla on yksi poika edellisestä liitosta. Poika joutuu matkustamaan pitkiä matkoja isänsä luokse Tukholmaan ja takaisin äidin luokse, mutta tässä kirjassa siihen tulee jonkinlainen ratkaisu. Olen itsekin seurannut junissa, busseissa ja lentokoneissa yksin matkaavia lapsia, joiden vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla. Toivon kovasti, että heille ei satu mitään. Magdalena on sympaattinen päähenkilö ja joutuu pähkäilemään omien tunnetilojensa kanssa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuumaan elokuuhun ja ovat alkujaan leppoisia, mutta pelokas tunnelma kasvaa kirjan loppua kohden. Kirjan tapahtumissa tuhopoltot näyttävät valitettavan suurta osaa.

Magdalenan poika joutui uudessa kotikaupungissa kiusatuksi, joten koulunkäynnin aloitus jännittää sekä äitiä että poikaa. Kiusatuksi tuleminen ja siihen liittyvät teemat ovat kirjassa isossa roolissa, mikä antaa mielestäni erittäin paljon lisäarvoa kirjalle. Mihin kiusaaminen voi johtaa? Yksinäisyys, masennus ja jopa kuolema. Kirjassa on useampia kiusatuksi joutuneita ihmisiä. Kiusaaminen on teema, joka nostaa aina karvani pystyyn, oli kirja mikä tahansa. Kiusaamisesta nousee aina muistot mieleen ja varsinkin poikiini kohdistuneet kiusaamiset olivat inhottavia, kun he olivat alaluokilla koulussa. En pysty antamaan anteeksi kiusaajille ja inhoan heidän tekojaan. Tunnen olevani tiikeriäiti, joka puolustaa pentujaan ja samoilla fiiliksillä uskoisin Magdalenankin olevan tässä kirjassa.

Murhaajan kohteeksi joutuminen on sekin yhdenlaista kiusaamista, kun ensin häiritään eri tavoin ja sitten loppunäytös tulen avulla, mutta kyseinen murhaaja oikeutti tekonsa kostona. Kostoteot yltyivät niin pahoiksi, että koko naapurusto pelkäsi tekoja ja kohteeksi joutumista.

Magdalena joutui työnsä vuoksi ns. murhaajan tuliradalle. Hän kirjoitti aiheesta lehtiartikkeleita, ja antoi siten itsestään murhaajalle sopivan kohteen. Murhaaja ihastui kovasti pelotellessaan Magdalenaa. Nyt on kuuma kesädekkari luettavaksi.

Ninni Schulman, Poika joka ei itke ***

Suom. Terhi Vartia

Tammi 2018

s. 383
Dekkari

Schulman Ninni: Tyttö lumisateessa

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Unen tyttö ajelehti lokkien kirkunan ja tyrskyjen alla, syvällä Pohjanmeren kylmissä, varjoisissa syvyyksissä. Ennen nauravat silmät olivat kelmeät ja suolaveden turvottamat, kalpea iho kurttuiseksi lionnut, vaatteet kivikossa rispaantuneet.

Brittiläisen Ruth Waren esikoistrilleri Synkän metsän siimeksessä vakuutti minut jännärityylillään lukemaan hänen seuraavan trillerin Nainen hytissä 10. Olin hiukan skeptinen etukäteen, koska en yleensä tykkää laivamatkailusta. Kirjan laivamatka suuntautui Norjan vuonoille, jonne olen tosin aina halunnut matkata juuri laivan kyydissä. Aina ei saa sitä mitä tilaa, eli tyyntä merenkäyntiä. Kirjassa ei keskitytä maisemien tarkkailuun, vaan kirjan tapahtumat muuttuvat sen verran kiperiksi, että hyvä kun pysytään laivan sisällä syysmyrskyävän meren jyllätessä ulkona.

Laivamatkalle on uskaltautunut matkatoimittajan urasta haaveileva Lo, joka on jymähtänyt kymmeneksi vuodeksi samaan lehtitoimitukseen kirjoittamaan pikkuartikkeleita. Nyt tuli tuhannen taalan paikka, kun hän pääsi tuuraamaan matkatoimittajaa Norjan vesille ja matkasta pitäisi tietenkin kirjoittaa hyviä artikkeleita. Paha kyllä laivalta ei saanut lähtemään minkäänlaisia viestejä, joten ahtaanpaikankammosta kärsivä Lo tunsi olonsa todella vaikeaksi sen jälkeen, kun hän oli varma, että naapurihytistä oli heitetty naisen ruumis mereen. Sitäpaitsi Lo oli nähnyt naisen elävänä ja puhunut hänen kanssaan, mutta huone oli tyhjä ja siivottu.

Nousin vavahtaen sängystä. Ovi oli kiinni, mutta sitä lähestyessäni ääni voimistui – samoin kuin sydämeni jyskytys. Rohkaisin mieleni ja kiskaisin oven auki. Suihkun kohina täytti pienen tilan, hapuilin katkaisijaa. Valo tulvahti kylpyhuoneeseen – ja silloin minä näin.

Ruth Ware hallitsee trillerit, jotka on sijoitettu haastaviin ympäristöihin, jotka jo itsessään luovat kiperiä tilanteita. Synkän metsän siimeksessä oltiin pimeimpään vuodenaikaan, jolloin ei tehnyt mieli edes lähteä ulos muilla kuin kirjan päähenkilöllä, joka ahdistui sisälläolosta. Nainen hytissä 10 matkaa Pohjanmerellä ja Norjan vesistöillä syyskuun loppupuolella ja ulkonaolo laivan kannella ei paljon lohduta meren myrskytessä ja keikuttaessa laivaa. Mutta murhaajalle syysmyrsky on otollinen aika tehdä se mitä on suunnitellut. Niinhän se murhaaja luuli. Lo kärsi unettomuudesta ja kuuli mielestään hätähuutoja ja omituisia ääniä. Tästä tilanteesta johtuen Lo joutui itsekin kinkkisiin tilanteisiin. Nyt oltiin jännän äärillä.

Ruth Ware, Nainen hytissä 10 ****

Suom. Terhi Kuusisto

Otava 2018

s. 350

The Woman in Cabin 10, 2016

Trilleri

Ware Ruth: Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Kirjailija Nora Shaw sai viestin kaukaa menneisyydestä, sillä hänet kutsuttiin kouluaikaisen parhaan ystävän polttareihin. Eipä Nora tiennyt minkälaiseen soppaan sekaantui, kun lupautui mukaan polttareihin. Häntä vaivasi vain yksi asia: miksi hänet kutsuttiin kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen? Polttarit oli aikomus pitää Synkän metsän siimeksessä marraskuisena viikonloppuna keskellä ei mitään lasitalossa, jossa ei ollut edes verhoja.

Nora jakoi huoneensa ystävänsä Ninan kanssa, joka oli pysynyt ystävänä myös sen kymmenen vuoden ajan, minkä Nora oli ollut pois kotiseudultaan. Poislähtemisen takana oli ikävä tapahtuma, joka jätti surun ja murheen Noran elämään. Siihenkin ongelmaan tuli ratkaisu kyseisen viikonlopun aikana. Tervetuloa Claren polttareihin!

Minun huomioni kiinnittyi kuitenkin johonkin aivan muuhun kuin puhelimeen. Kolhon, pelkistetyn takan yläpuolella oli nimittäin jotakin vielä huonommin ympäristöön sopivaa: kiiltävä haulikko, joka lepäsi seinään porattujen puisten tappien päällä. Näytti siltä kuin se olisi tuotu siirrännäisenä jostain maaseudun pubista. Olikohan se oikea?

Jossakin vaiheessa pelottavien tapahtumien aikana, haulikko tulee esille jollakin tavalla. Brittiläisen Ruth Waren esikoistrilleri Synkän metsän siimeksessä osoitti kirjailijan taidot uutena kirjailijalahjakkuutena. Synkän metsän siimeksessä on lasitalo, johon kyllä uskoo sisältyvän jonkinlaisen rikostilanteen. Talo on kuin näyttämö ja tulevan draaman kirjoittaja on suunnitellut kohteen, murhatavan ja syyllisen todella tarkkaan. Ja mikähän on motiivi, sekin selviää kirjan lopussa.

Nora Shaw kirjoittaa kuinkas muutenkaan, dekkareita, joten hänellä on aika vilkas mielikuvitus. Mielikuvitus saa lisäväriä ulos lumihankeen ilmestyvistä jäljistä, joita ei ainakaan polttareihin osallistuvat tunnusta jättäneen. Kirjaa kerrotaan kahdessa tasossa eli polttareiden aikana ja niiden jälkeen, kun Nora makaa sairaalassa muistinsa menettäneenä.

Dekkareissa ja trillereissä tulee mietittyä tarinan henkilöistä, että kukahan mahtaa olla murhan suunnittelija. Kirjan tapahtumat yleensä lisäävät mielenkiintoa ratkaista murhaaja, ennen kuin tarina loppuu. Tässä kirjassa se oli yllättävän helppoa, sillä kirjailija johdatteli oikeaan ratkaisuun. Loppuhuipennus hiukan lässäytti tarinaa, mutta kyllähän tämä oli ihan viihdyttävä trilleri, jota en suosittele luettavaksi yksin ollessa synkän metsän siimeksessä marraskuun pimeydessä.

Ruth Ware, Synkän metsän siimeksessä ***

Suom. Oona Nyström

Otava 2017

s. 361

In a Dark, Dark Wood 2015

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa

Vaatteiden ja korujen lisäksi arvostin elämässä kahta muuta asiaa: lääkäreitä ja julkkiksia. Kunnioitin heitä heidän valkoisten takkiensa ja pitkien limusiiniensa vuoksi. Tiesin varmuudella, että halusin olla isona joko lääkäri tai julkkis. Ideaalitapauksessa näyttelisin lääkäriä tv-sarjassa.

Yhdysvaltalaisen Augusten Burroughsin omaelämäkerralliset muistelmat lapsuudesta ja nuoruudesta kirjassa Juoksee saksien kanssa sisältävät sekä viiltäviä että hullunkurisia muistoja ajalta, jolloin hänen äitinsä luovutti Augustenin psykiatrinsa huollettavaksi. Psykiatri oli lääkärikoulutuksen saanut tohtori Finch, jonka antama hoito ei näyttänyt aina oikein luotettavalta Augustenin ja ulkopuolisten silmissä. Tohtori Finch oli kuitenkin aina valmis tulemaan potilaidensa luokse, mutta välillä hän lähetti tyttärensä Hopen, joka toimi vastaanottoavustajana isänsä toimistolla, joka teki alustavat määritykset hoidon tarpeesta, hm. Mielenkiintoista. Kirja on hauska ja makaaberi. Tutustuin kirjaan Jassun blogissa.

Tohtori Finchin perhe, jonka luona Augusten asusti melkein koko ajan, oli omalaatuinen sekoitus luovaa hulluutta ja rajattomuutta. Perheenjäsenet elivät omien luontaisten vaistojensa ja halujensa plus himojensa sekamelskassa ilman sääntöjä tai järjestystä. Osa perheenjäsenistä oli muuttanut omilleen, osa oli järki-ihmisiä, eikä sietänyt talon tapahtumia eikä omintakeisia kokeiluja ja projekteja, joita sai tehdä vapaasti esim. hakata keittiön sisäkaton alas. Alun kauhistelujen jälkeen, sillä Augusten oli aiemmin siisti poika, ja tohtori Finchin koti oli kaikkea muuta kuin siisti, Augusten tottui siihen, että kukaan ei kontrolloinut hänen tekemisiään, päinvastoin. Augusten sai runsaasti apua tekemällä kaiken luovasti ja hullusti, mutta ihme kyllä sekin ahdisti.

Valmistautuessani tulevaisuuteen maailmanluokan hiusmuotoilijana narrasin talon asukkaita ja tiettyjä potilaita antamaan minun leikata heidän hiuksensa. Kuten kävi ilmi, minulla oli oikeasti kykyjä.

Augusten tottui jo pienestä asti äitinsä mielenterveysongelmiin, ja tohtori Finch oli ollut jo vuosia äidin terapeuttina. Välillä terapiaistunnot kestivät tuntikausia. Augusten tottui istumaan vastaanottohuoneessa, sairaalan osastoilla ja käytävillä sekä lopulta tohtori Finchin kotona, kun äiti oli siellä terapiassa. Vanhempien riitaisan avioliiton ja eron jälkeen äiti koki itsensä voimattomaksi kasvattajaksi, eikä isä ollut ottanut minkäänlaista yhteyttä poikaansa. Augusten sai uuden kodin tohtori Finchin perheen parissa.

Tohtori Fincillä oli omalaatuinen suhde potilaisiinsa ja perheeseensä. Osa potilaista nimittäin asui hänen kotonaan. Hän oli adoptoinut yhden miespuolisen potilaansa ja hänen ja Augustenin välille syttyi romanssi Augustenin ollessa vain 13v. ja toisen osapuolen ollessa yli 30v. Seksielämän aloittaminen ei ollut mukavimmasta päästä, mutta Burroughs kirjoittaa aiheesta vapautuneesti ja syyttämättä. Suhde loppui raastaviin riitoihin ja toisen osapuolen katoamiseen. Mutta kaihertava tunne jäi jonnekin Augustenin sydämen seutuville.

Juoksee saksien kanssa sisältää useita teemoja, joista päällimmäisenä on Augustenin kasvukertomus sijaisperheessä. Äidin mielenterveys on kirjassa koko ajan läsnä, samoin isän kokoinen aukko ja toive siitä, että isä pitäisi hänestä huolta, eikä olisi niin välinpitämätön. Hylkääminen erotilanteissa on raastavaa. Tohtori Finch ja hänen kummallinen perheensä ja kotinsa ja kasvatusperiaatteiden puuttuminen nousevat vahvasti esille kirjan tunnelmista, joita musta huumori sävyttää sekalaisesti. Tämä on uskomaton kertomus itkun ja  naurun vuoristoradalta.

Augusten Burroughs, Juoksee saksien kanssa ****

Suom. Arto Leivo

Sammakko 2012, toinen pokkaripainos

s. 300

Running With Scissors 2002

ensim. suomennos 2009

Kirjan pohjalta on julkaistu elokuva 2006 

Muistelmat

Mauri Kunnas: Robin Hood

Tie etelästä, Lontoosta, Nottinghamin kaupunkiin kulki Sherwoodin metsän läpi. Harva matkamies vaelsi tällä tiellä pelotta, etenkään jos hänen rahapussinsa oli painava. Metsää nimittäin hallitsi Robin Hood, maankuulu jousimies ja lainsuojaton, joka mielellään kevensi matkalaisten kukkaroita.

Mauri Kunnaksen kuvakirjat ovat upeasti piirrettyjä satukirjoja, joiden päähenkilöt ovat eläimiä. Vanha tuttu Robin Hood on kissa ja kirjailija on omistanut kirjan Kille-kissalle. Olisikohan Killellä ollut taipumuksia seikkailuihin metsässä ominpäin ja omin luvin piittaamatta säännöistä, hyvin kissamaisia piirteitä. Robin Hood on vanha tarina, josta Mauri Kunnas on tehnyt mitä mainioimman omannäköisen version kaikkien tuntemista tapahtumista. Kirja sopii äänenluettavaksi pienemmille Robin Hoodin ihailijoille ja isommat tykkäävät varmasti lukea itse näistä jännittävistä seikkailuista, missä leikkimielisesti rosvoillaan ja soditaan. Robin Hoodin ase oli jousipyssy, mitä hän kantoi olallaan nuolien kanssa.

Robin Hoodin tapahtumapaikkana on 1060-luvun Englanti. Robin Hood oli anglosaksi, joka ei kavereidensa kanssa tykännyt normannien, eli viikinkien jälkeläisten ja heidän kuninkaansa Vilhelm Valloittajan kantamista raskaista veroista, eikä tietysti puheesta, mikä oli ranskaa. Robin Hood oli alkanut lainsuojattomaksi, ja ryösti sitten rikkailta ja antoi ryöstösaaliit köyhille.

Tänä päivänä kuuntelemme kauhistuneina tilastoa, missä pieni ihmisjoukko hyvin varakkaita henkilöitä omistaa Suomen taloudesta puolet, ja keskituloisista alaspäin ovat köyhtyneet nykyisen hallituksen aikana. Suunta on kauhistuttava, ja parempiosaisten julkilausumat, kun he antavat köyhille selviytymisohjeita, kauhistuttavat mediassa. Rikkaiden ahneudesta kumpuaa siis tämä veijaritarina, josta riittää keskusteltavaa lapsilukijoiden kesken.

Kirjassa seikkailevat Robin Hoodin lisäksi Pikku-John, Puna-Will, Munkki Tuck, Alan-a-Dale ja Much Myllärinpoika. Sherwoodin metsässä leiriään  pitävä lainsuojattomien joukko ryöstää seriffi Nottinghamin keräämiä veroja ja jakaa niitä ihmisille, joilta sheriffi on vienyt jopa leipäpalasen suusta. Lähialueen asukkaat pitävät Robin Hoodia ja hänen ystäviään sankareina ja sheriffiä ahneena. Sheriffi siis yrittää saada tämän joukkion kiinni hinnalla millä hyvänsä kirjan sivuilla, joten jännitystä on tiedossa ja vähän romantiikkaakin. Mauri Kunnas on tehnyt vanhasta tarinasta lapsille sopivan version, jonka mielikuvitus on vertaansa vailla.

Mauri Kunnas, Robin Hood *****

kuvitus Mauri Kunnas ja Tarja Kunnas

Otava 2016, neljäs painos

s. 47

ensipainos 2009

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys, Patrick Melrosen tarina I-III

Kukaan ei löydä minua täältä, hän mietti. Hän yritti vetää henkeä, mutta ei voinut hillitä hengitystä salpaavia kouristuksia. Kuin olisi eksynyt kesken pukemisen puseron sisään, niin että pää meni kaula-aukon sijasta hihaan ja lopulta pusero oli ihan solmussa ja tuntui, että siitä ei selviä ikinä ja että henkikin lakkaa kulkemasta.

Brittiläisen kirjailijan Edward St Aubynin palkittu viisiosainen romaanisarja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Loistava menneisyys sisältää kolme ensimmäistä romaania, joista ensimmäinen kuvaa Patrick Melrosen ikävää lapsuutta väkivaltaisen isän ja välinpitämättömän äidin kaltoinkohdeltuna lapsena, toinen kuvaa nuoren aikuisen huumehörhöilyä ja sekoilua ja kolmas teos kuvaa kolmikymppisen Patrickin ja hänen tuntemiensa ihmisten hienostoelämää.

Hän yritti nousta uudestaan ilmaan niin kuin merilinnut, kun aalto peittää alleen kiven, jolla ne istuvat. Mutta hän ei voinut liikahtaakaan, vaan jäi joukosta jälkeen, hukkumaan.

Edward St Aubynin Loistavaa menneisyyttä on luettu ahkerasti blogistaniassa, ja sitä on arvosteltu useissa lehdissä ja artikkeleissa. Kirjan tärkeimmät teemat olivat siis tiedossa, kun aloitin kirjan lukemisen. Patrick Melrosen lapsuuskuvauksissa olin varautunut erääseen kohtaukseen, joten kun oletin sellaisen kohtauksen olevan tulossa, en pystynyt lukemaan kirjaa eteenpäin, koska olin menossa tilaisuuteen missä oli lapsia. Luin kokemuksesta myöhemmin ja olin tietysti kauhuissani, koska kirjailijan omaan lapsuuteen oli kuulunut vastaavat kokemukset. Ja kuinka moni lapsi joutuu kokemaan vastaavaa tälläkin hetkellä. Lasten mielenterveys menee tuollaisista inhottavista kokemuksista, se on varmaa. Patrick Melrose aloitti huumeidenkäytön.

Oli toukokuun loppu, oli kuuma, ja hänen olisi pitänyt riisua päällystakkinsa, mutta se oli hänen puolustuslinjansa ohikulkijoiden muina miehinä ihon alle ujuttamia pieniä lasinsiruja vastaan, puhumattakaan näyteikkunoiden hidastetuista räjähdyksistä, metrojunien luita ruhjovasta kohinasta ja sekuntien sydäntäsärkevästä kulumisesta kuin hiekanjyvä olisi madellut ruumiin tiimalasin lävitse. Ei, hän ei riisuisi takkiaan. Ehdottaisiko joku hummerille riisuutumista?

Ensimmäinen teos sijoittui Etelä-Ranskaan. Toisessa teoksessa Patrick Melrose meni hakemaan isänsä ruumiin New Yorkista. Vuorokaudet täytti huumeiden käyttö ja niiden ostaminen eri myyjiltä. Siinä sivussa Patrick tapaili hienostotuttaviaan. Huumeiden käyttö oli överiä ja Patrick oli totaalisen alhaalla, hän eli kuin viemärirotta. Hän oli äidin puolelta varakas, joten rahaa riitti huumeisiin. Puuha oli niin oksettavaa, että tässä vaiheessa aloin hyppiä tekstien yli, sillä huumeiden käyttö oli niin yksityiskohtaisesti kuvattu, ja Patrickin aivojen tuottamien hallusinaatiotyyppien keskustelut olivat minulle ihan liikaa.

Kolmannessa teoksessa Patrick oli menossa hienostopiirin yksityisjuhliin ja kirjassa kuvataan tiettyjen henkilöiden menoa kyseisiin juhliin. Juhliin oli tulossa myös kuninkaallinen henkilö, jonka käytös kuvattiin moukkamaiseksi. Raha ei välttämättä luo sydämen sivistystä, ei välttämättä myöskään köyhyys. Loistavaan menneisyyteen on koottu kirjava joukko henkilöhahmoja, joita hallitsee halu loukata ja puhua pahaa muista ihmisistä. Patrickin isä oli pahimman laatuinen öykkäri, joka piruili ja ilkeili kaikille. Jossakin vaiheessa snobbailevat hienostoihmiset muuttuvat jopa koomisiksi hahmoiksi, joiden ainoa päämäärä oli juhlia ja juhlia nk. paremmissa piireissä. Status nostaa statusta. Edward St Aubyn sohaisee kirjoillaan varmasti kuhisevan kuumaa ampiaispesää, joksi englantilaista aatelis- ja ylimysluokkaa voisi kutsua. Luokkayhteiskunnan ylimmän luokan kuvailu on raadollista ja raakaa. Patrick Melrosen elämän kuvailu on kaikkea muuta kuin loistavaa, se on surumielistä yritystä elää oman mielenterveydensä rippeillä.

Edward St Aubyn, Loistava menneisyys, Patrick Melrosen tarina I-III

Suom. Markku Päkkilä

Otavan kirjasto 2018

s. 455

Never Mind 1992

Bad News 1992

Some Hope 1994

Kesälomalla luetaan rennosti

 

 

Tervetuloa kesäkuu. Koko toukokuun ajan on Suomessa saatu nauttia lämpöaalloista, jotka sulattivat lumet, jäät, roudat ja suomalaiset. Kukat, puut ja pensaat heräsivät aikaisin ihanan lämpimän valon voimasta, jota taivaalla killittävä aurinko on suonut anteliaasti. Pianhan se kesäloma on täällä, sillä loppuviikosta jo loppuvat koulutkin. Jotakin pitäisi lomalla tehdä ja minusta mukavinta aikaa lomalla on runsas lukuaika. Tosin luen kesällä ennemmin kevyempiä kirjoja, viihdettä ja dekkareita. Kokosin sopivaa lomalukemista tähän postaukseen, ja jokaisesta kirjasta löytyy bloggaus klikkaamalla kirjan nimeä. Ps. kuvat ovat Turun puutarhamessuilta.

Adébáyọ̀ Ayọ̀bámi: Älä mene pois
Tähän kirjaa ihastuin täysillä. Viihdyttävä teos Nigeriasta.


Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa   
Flavia de Luce-sarja on mainio dekkarisarja, josta löytyy ruumiin lisäksi huumoria. Nuori päähenkilö on mainio kirjahahmo.


Faye Gaël: Pienen pieni maa
Solahdin lumoutuneena Afrikkaan mangopuiden alle maistelemaan herkullisen meheviä mangoja, joita kirjan päähenkilö 11-vuotias Gaby poimi puista ystäviensä kanssa, no varastivat lähitalojen pihapuista. 


Gavalda Anna: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Ranskalaisen Anna Gavaldan novellikirja sisältää seitsemän novellia. Kirjoitustyyli on kepeää ja tekstistä voi lukea välillä mustaa huumoria.  


Honeyman Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor on elellyt sinkkunaisen elämää häiritsemättä ketään, mutta kirjan kuvioissa hänen elämässään puhaltavat muutoksen tuulet. 


Kawakami Hiromi: Sensein salkku
Japanilaisen Hiromi Kawakamin yllättävä teos on kuvaus ystävyyden syntymisestä, joka kehittyy lopulta rakkaudeksi. 


Lähteenmäki Laura: Yksi kevät
Ihastuin kovasti tähän nuortenkirjaan, joka kertoo nuorista tytöistä Suomen sisällissodassa.


Mackintosh Clare: Minä näen sinut  
Brittiläisen Clare Macintoshin uusin trilleri oli niin koukuttava, että luin sen kannesta kanteen yhdellä lukukerralla. 


Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo
Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat ja kirja on kivaa kesälukemista.


Zadoorian Michael: Viimeinen loma 
Amerikkalaisen Michael Zadoorian teos sisältää Ellan ja hänen miehensä Johnin roadtripmatkan, jolle he sananmukaisesti karkasivat. Kirjasta on tehty hauska elokuva, jonka tähtenä loistavat Helen Mirren ja Donald Sutherland. 


Aurinkoisia kesäpäiviä ja lukuiloa!