ORVOKKINI TUMMASILMÄ
San. S. Lampén
Säv. J.N. Lahtinen
Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni.
Katsot aina lempeästi,
kun käy luokses tieni.
Itse hoidan kukkamaani,
rikkaruohot kitkin.
Vettä kannoin iltasella,
rantatietä pitkin.
Noudan tästä äidilleni,
orvokin tai kaksi.
Annan kaunokukkaseni
äidin armahaksi.
Hoivastasi hellimmästä,
jonka sain mä sulta,
luoja sua siunatkohon
oma äiti-kulta.
💜 Hyvää Äitienpäivää ! 💜
Juhlasali oli ikkunaton ja sen ilma tunkkainen. Siru istui kovalla penkillä yllään rubiininpunainen silkkimekko ja kasvoillaan väkinäinen hymy. Ihmiset ympärillä liikehtivät levottomina ja oikoivat epämukavia asujaan. Tyllit kahisivat ja kenkien korot raapivat lattiaa.
Johanna Elomaan Rosalisa teoksessa päähenkilön Sirun sydän veti viimeisiä henkäisyjään. Hän oli opettaja, ja koulun päättäjäisjuhlista piti lähteä taksilla suoraan sairaalaan, jossa hän sai muutamaksi vuodeksi moottoroidun apupumpun.
Pidemmän päälle ainoa vaihtoehto on sydämensiirto.
Kolmen vuoden päästä tuli yllättäen sydämensiirto, kun löytyi sopiva sydän. Siitä alkoivat Sirun ongelmat, sillä uusi sydän aiheutti kaikenlaisia vaivoja, jopa yliluonnollisia tuntemuksia. Siru oli varma, että sydämellä oli taakaksi jääneitä ongelmia, jotka hänen pitäisi selvittää.
Koko kesä olisi vielä sairaslomaa. Kuluisiko aika saman ajatuksen pyörittelyyn? Jossain vaiheessa pitäisi hyväksyä muutos. Ehkä hän oli sairastunut posttrauman seurauksena skitsofreniaan ja kuvitteli elävänsä jonkinlaista kaksoiselämää.
Siru sai pakkomielteen siitä, että hän halusi tietää kenen sydämen hän oli saanut. Kun hän tiesi lopulta nimen, hän pystyi laajentamaan etsintöjään. Jotakin tuolle henkilölle oli tapahtunut, koska hän tuli Sirun uniin painajaisten muodossa. Muitakin tuntemuksia tuli, joista hän oli todella huolestunut. Lääkäreiltähän asiaan ei saanut riittävästi apua. Uusi sydän toimi hyvin ja leikkaus oli onnistunut, joten ei muuta kuin lepoa ja lääkkeitä.
Kolmen päivän kuluttua hän olisi Visbyssä. Hän kulkisi kehämuurin ympäri ja etsisi kadut, joiden varsilla kasvoi köynnösruusuja. Hän nousisi jyrkänteelle, jonka laidalla seisoi ihminen. Nainen, jonka kädet olivat vuosia aiemmin tahriintuneet vereen.
Johanna Elomaan Rosalisa oli täynnä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Sirun sairaus aiheutti ikäviä olotiloja, mutta hän halusi ratkaista sinnikkäästi tuntemustensa syitä. Matkanteko ei sydänleikkauksen jälkeen ollut helppoa. Takapakkiakin tuli jossakin vaiheessa. Visbyn jälkeen matka jatkui Cornwalliin ja vielä kerran Visbyyn, koska sydän halusi ja ohjasi matkantekijää.
Syksy taittui talveksi väriloistossa, joka läikehti kullankeltaisessa valossa niin, että ohuen hetken ajan siinä oli jotain yliluonnollista.
Johanna Elomaan Rosalisan parissa oli hienoa olla mukana. Toivoisin, että Klaus Härö tekisi tarinasta tunnelmallisen elokuvan. Upeita kuvauskohteita, hienoja kohtauksia, tämä tarina koskettaa ja siitä löytyy kaikkien petosten jälkeen onneksi myös helpotusta.
Johanna Elomaa, Rosalisa *****
Otava 2025
s. 358
Sydänsairaus
Vuonna 2016, syyskuun viidentenätoista päivänä, vanhempi konstaapeli Mikko Laine kaivoi puhelimen taskustaan ja nappasi Rosholmin uuden poliisiaseman julkisivusta kuvan. Tummalla pitkällä miehellä oli kasvoillaan rentoutunut hymy.
Oululaisen Maria Burrow´n toinen dekkari Friimannin kirous jatkoi Mikko Laine-dekkarisarjaa sangen kivoissa merkeissä, kun Rosholmin saarella vietettiin uuden poliisiaseman avajaisia. Ensimmäisessä dekkarissa, nimeltään Rosholmin murhat, Mikko palasi kotisaarelleen sairaslomallaan. Hän oli uupunut poliisin raskaaseen työhön. Mutta kuinka ollakaan, myös Rosholmista löytyi outoja rikoksia, joita Mikko huomasi tutkivansa lopulta innokkaasti. Rosholmin uudelle poliisiasemalle Mikko sai avuksi entisen työkaverinsa Juhan. Perämeren rauhalliset saaret siis houkuttivat myös Juhan töihin pohjoiseen.
Miehen hiukset olivat tummat. Enempää ei Kerttu ollut nähnyt, sillä hän ei halunnut tarkastella ruumista yhtään enempää.
Kerttu kuului tyttöporukkaan, joka oli lähtenyt teltta- ja vaellusretkelle Rosholmin saaren lähistöllä olevalle Friimannin saarelle. Saarella tapahtui kaikenlaista outoa ja omituista. Ensinnäkin he törmäsivät ruumiiseen, sen lisäksi vene katosi eikä kännykät toimineet. Kahdelle heistä nousi kuume. Hauska vaellusretki muuttui suljetun paikan retkeksi, kun kaikki kyhjöttivät teltoissaan, toiset sairaana ja vain Kerttu ainoana toimintakykyisenä. Uskaltaisikohan hän, kaikkea pelkäävä nuori nainen, tehdä jotain, jotta he pelastuisivat pois saarelta?
Amy, haluaisitko sinä lähteä käymään Friimannin saarella? Mikko kysyi. - Siellä on muutama paikka, joita haluaisin käydä vilkaisemassa. Saarihan on myös linnuistaan tunnettu. Ajattelin, että sinua saattaisi kiinnostaa.
Amy
oli Mikon naisystävä. Onneksi Mikko tapasi Amyn edellisessä kirjassa,
sillä Amyn seura auttoi Mikkoa toipumaan uupumuksesta. Romantiikkaa
riitti myös toisessa dekkarissa.
Friimannin saarella sattui ja tapahtui kaikenlaista, sillä sinne oli pesiytynyt eräs rikollisjoukko. Nuo inhottavat rikolliset olivat valmiita tekemään kaikenlaisia ikäviä tekojaan, etteivät paljastuisi. Mutta kuka olikaan päällikkö? Sekin oli yllätys.
Friimannin kirouksen alussa eräs nuori nainen oli menossa naimisiin, mutta häitä ei tullutkaan, sillä sulhanen oli kadonnut ja isä kuollut. Siitä kaikki lähti liikkeelle. Mikko ja Juha paiskivat pitkiä päiviä tutkimusten parissa. Yllättäen rauhallisten saarten elämään oli ujuttautunut tekijöitä, jotka käyttivät hyväkseen saarten rauhaa ja sitä, että siellä oli vähän asukkaita ja vähän silminnäkijöitä. Onneksi Rosholmiin perustettiin oma poliisiasema, rikoksia nimittäin oli ihan riittävästi.
Maria Burrow, Friimannin kirous
Lin & Co 2024
s. 261
Dekkari
Mikko Laine-sarja 2. osa
Maria Burrow: Rosholmin murhat
Onnekasta, Maisie tuumi. Sotaa lukuunottamatta elämäni on tähän saakka ollut onnekasta. Hän istuutui huteralle tammituolille, pudotti kengät ja hieroi jalkojaan. Jalkoja, joissa Ranskan kylmä ja märkä ja lika yhä tuntui. Jalkoja, jotka eivät olleet lämmenneet kunnolla enää kahteentoista vuoteen, eivät sitten vuoden 1917.
Englantilaisen Jacqueline Winspearin (1955-) Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu aloitti dekkarisarjan psykologi Maisie Dobbsista. Kirjan tapahtumat sijoittuivat sekä Maisien nuoruuteen vuosina 1910-1917 että vuoteen 1929, kun hän avasi ensimmäisen oman kadonneiden etsintään perehtyvän toimistonsa hiukan yli kolmikymppisenä. Maisie oli vuonna 1917 Ranskassa hoitamassa sodassa haavoittuneita sotilaita, kun hän itsekin loukkaantui. Kirjassa olivat läsnä Ensimmäisen Maailmansodan tapahtumat mm. sodasta selviytyneiden traumaattisissa muistoissa.
Varmistuttuaan, että tutkinnan kohde oli nyt junassa, Maisie valitsi paikan toisen luokan vaunusta, veti ikkunan auki katsellakseen laituria ja odotti sitten, että pilli soisi ja juna puskisi lähtöön Lontoon vilkkaimpiin kuuluvalta asemalta.
Maisie sai ensimmäisen tutkinnan kohteeksi erään naisen, jonka aviomies pelkäsi olevan uskoton. Naisen toimia tutkiessaan, Maisie törmäsi paljon laajempaan rikoskokonaisuuteen, joka liittyi sodassa vammautuneisiin entisiin sotilaisiin.
Jo muutamia päiviä menestyksekkään työhaastattelun jälkeen Maisie palasi Lontoon Belgraviassa, Ebury Placen eteläpäässä sijaitsevaan valkoiseen neljäkerroksiseen kartanoon. Ennen ilmottautumistaan töihin Maisie seisoi kotvan rakennuksen edessä ja katseli ylös miettien, millaista olisi kävellä pääovesta sellaiseen taloon.
Maisie lopetti koulunsa ja aloitti työnsä palvelijana 13-vuotiaana. Lukuhaluja kyllä olisi ollut, mutta ei varaa opiskeluun. Ahkeran tytön työpanos huomattiin, mutta myös lukuhalut herättivät kiinnostusta, sillä ajat olivat muuttumassa. Lady Rowan ystävineen takasi sen, että ahkeran työnteon lisäksi Maisie sai opiskella ahkerasti. Niinpä Maisie pääsi lopulta opiskelemaan yliopistoon. Yliopiston ovet avautuivat alemmalle yhteiskuntaluokan ihmiselle, kun vain oli tarpeeksi älykäs, ja sitä Maisie oli.
Jacqueline Winspearin Maisien Dobbsin ensimmäinen juttu vei sadan vuoden takaisiin jännittäviin tunnelmiin. Tämä tarina vei vauhdilla ja viihteellä. Historian havinaa, salapoliisitutkimuksia ja romanttisia hetkiä.
Jacqueline Winspear, Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu ****
Suom. Tuulia Tipa
Tammi 2025
s. 342
Dekkari
Maisie Dobbs 2003
Cosy crime
Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui. Suu liikkui ja hymyili vähän, mutta Maria vain tuijotti. Hän tiesi, että kaupunkilaisten arvostama lääkäri kävi uimassa Ämmänkoskessa, sahan rattaan roiskeiden alla, ja hän saattoi nytkin olla vailla uimakopin avainta. Vasta sanat ruumiista karaisevasta kylmästä tavoittivat Marian.
Laura Lähteenmäen Marian kirja kertoi nuoresta Maria Piponiuksesta (1823-1868), joka yllä olevassa lainauksessa antoi uimakopin avaimen kajaanilaiselle piirilääkärille Elias Lönnrotille (1802-1884). Tuo tapaaminen Kajaanissa johti lopulta heidän avioitumiseen. Elias Lönnrot oli yli kaksikymmentä vuotta vanhempi Mariaa, mutta he ihastuivat ja rakastuivat toisiinsa, ja menivät naimisiin. Kotinsa he perustivat aluksi Kajaaniin.
Hän tiesi jo, että Elias olisi hänelle lempein ja hellin, varovainen ja arkakin - hänen kätensä oli kesällä vain viivähtänyt Marian selällä, poskella ja kerran lantiolla.
Voi miten kauniisti Laura Lähteenmäki kertoili Marian rakastuneen naisen ajatuksista, joihin eksyi välillä tummempiakin ajatuksia, sillä sulhanen viipyi pitkään runonkeruumatkoillaan. Eliasta olisi tarvittu kajaanilaisten lääkäriksi, mutta Eliaksella oli vahva halu koota runoista kirjoja. Niistä painettiinkin useita kirjoja mm. Kalevala ja Kanteletar.
Rakkaus. Se että epätodennäköisin tapahtui. Roihu joka syttyi kahden ihmisen välille ja paloi. Rakkaus ei ollut lapsekasta ja naurettavaa, hävettävää ja kätkettävää vaan totisinta totta. Kun Maria kohtasi rakkauden silmästä silmään, hän oli sen edessä heikko ja luja, sekaisin ja tosissaan.
Rakkaudesta syntyi myös lapsia. Rakkaus lapsiin myös pelotti Mariaa, sillä lapsia kuoli tauteihin. Sairauksin ei ollut lääkkeitä, eikä sekään, että oma mies oli lääkäri, pelastanut heidän lapsia saamasta tarttuvia tauteja. Rakkaus kannatteli Mariaa ja Eliasta surujen ylitse. Lopulta Lönnrotin perhettä kohtasi Marian oma sairaus.
En voinut arvata tällaista murhetta tulevan. On vaikeaa päästää hänestä irti ja antaa mennä tietäen, ettei häntä näe enää tai kuule hänen askeliaan huoneissa.
Laura Lähteenmäen teos Marian kirja pureutui 1800-luvun ylemmän keskiluokkaisen perheen arkipäivään. Kirja on fiktiota, vaikka osa yksityiskohdista on totuudenmukaisesti kirjoitettu.
Kirjasta nousee esille naisen asema ja tehtävät. Nuori Maria nautti vapaudestaan ennen avioitumistaan, sillä hän asui Kajaanissa ja kävi töissä. Avioliitto Lönnrotin kanssa toi mukanaan uusia vaativia tehtäviä mm. edustamisen. Koti piti aina olla edustuskunnossa, kun ovesta saattoi tulla kuka tahansa vieraisille.
Maria hoiti kodin ja lapset, kun taas mies teki ahkerasti töitään myös kotona. Loppumaton artikkeleiden ja kirjojen kirjoittaminen ja julkaiseminen kattoi osan talousmenoista, jonka Mariakin ymmärsi. Maria koki alemmuutta ja etsi itseään oppineen miehensä rinnalla. Hän toivoi kuitenkin, että heidän tyttärensä pääsisivät kouluun.
Laura Lähteenmäen Marian kirja antoi äänen naiselle, joka rakastui Suomen tunnetuimpaan mieheen 1800-luvulla.
Laura Lähteenmäki, Marian kirja *****
Wsoy 2025
s. 354
1800-luku
Perhetarina
Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki
Ensin kävi niin, että synnyin. Tapahtumaa oli todistamassa kohtuullinen yleisö, ja tämän verran tunnustusta heiltä on aina herunut: ikävin osa työstä jäi minulle äitini ollessa sanotaanko nyt vaikka poissa pelistä.
Yhdysvaltalaisen Barbara Kingsolverin Pulizer-palkittu Demon Copperhead kertoi pojan, Damon Fieldsin, kasvutarinan syntymästä lähtien. Kertojana toimi Damon itse. Damon sai vuosiensa varrella lempinimen Demon Copperhead. Mitä enemmän ikää tuli, sitä enemmän hän muuttui isänsä näköiseksi, suureksi ja punatukkaiseksi. Isä kuoli ennen Demonin syntymää, jolloin nuori huumeäiti jäi yksinhuoltajaksi. Äidillä oli lukuisia itsemurhayrityksiä, joten Demon sai kokea jo varhain lastensuojelulapsen pahimmat ongelmat.
Usko tai älä, minä jouduin kysymään: Mitä on oxy?
Demonille selvisi jo hyvin nuorena, mitä opioidit olivat, sillä hänen äitinsä käytti niitä. Eräässä sijaiskodissa Demon oppi itsekin huumeiden käyttäjäksi kymmenvuotiaana. Vuosien vieriessä huumemaailma veti puoleensa yhä enemmän ja lopullisen niitin hän sai, kun polvi vaurioitui urheilupelissä ja hän sai kipulääkkeeksi opioideja. Niihin tuli heti riippuvuus, joka paheni koko ajan.
"Sä olet se, jolle kaikki tytöt kirjoittaa vankilaan. Voi hyvä luoja. Ne kieriskelee maassa ja kiskoo toisiltaan hiukset päästä, että voisi päästä sun vierailulistalle."
Demon ei sentään joutunut vankilaan, mutta onneksi hän pääsi lopulta huumevieroitukseen, joka kesti useamman vuoden ajan.
Yhdysvalloissa on ollut pitkään suuri huumeongelma. Barbara Kingsolver on kirjoittanut kirjassaan sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ongelmista, jotka vain paisuivat, kunnes niihin alettiin kiinnittämään huomiota. Huumeita ja varsinkin opioideja oli liian helposti saatavilla. Oli karmeaa lukea, miten eräässäkin huumenuorten valtaamassa kodissa oli kaksi pientä vauvaa ilman hoitajaa.
Demon kasvoi huumeäidin hoidossa, ja ilman naapureita, hänellekin olisi voinut tapahtua vielä ikävämpiä asioita. Ikävää oli myös se, että hän sai harvoin tarpeeksi ruokaa ja siksi hänellä oli aina nälkä. Hänen itsetuntonsa oli mennyt jo lapsena. Hän tunsi olevansa paska. Ainoa missä hän tunsi olevansa hyvä, oli sarjakuvien piirtäminen.
Matka itsessään, jo pelkkä lähteminen, oli mahdollisesti tähänastisen elämäni paras osa. Siinä me ollaan. Reilusti ohi Christiansburgin liittymästä. Richmond ohitettu ja nokka edelleen kohti itää. Suuntana se ainoa iso juttu, jossa tiedän, ettei se niele minua elävältä.
Barbara Kingsolverin Demon Copperfield kosketti syvältä sydämestäni. Kaikki se pahuus tuntui todella pahalta, mutta sitten välillä oli jotain pieniä onnenmurusia. Toivon kaikille päihteiden kanssa eläville jaksamista ja toivon heille, että he pääsevät vieroitukseen tai saavat apua. Lastensuojelun lasten elämään toivon kaikkea hyvää. Tämä kirja herättää kaikki lukijat.
Barbara Kingsolver, Demon Copperhead *****
Suom. Antero Tiittula *****
Gummerus 2025
s. 615
Demon Copperhead 2022
Appalakit
Yhdysvallat
Huumeet
Pulizer 2023
Women´s Prize for Fiction 2023
James Tait Black Prize 2023
Nyt kevät on
säv. C.M. Bellman
san. Olli Vuorinen
Tuuli hiljaa henkäilee,
aalto vapaa välkkyilee.
Pikkulintu suruton
laulelee: Nyt kevät on!
Vuokko kaino kuvustaan
avaa silmät unestaan.
Kaunokukat hymyten
nousee kasteniityllen.
Pursi kaunis kiikuttaa
somasti sen soutajaa.
Maamies peltoon pehmeään
kyntää, kylvää siementään.
Lapset kukkakimpuillaan
koristavat hiuksiaan.
Riemulaulu verraton
kaikuvi: Nyt kevät on!
HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!
