Pidän norjalaisen Karin Fossumin Konrad Sejer –romaaneista,
mutta Minä näen pimeässä (Jeg kan se
i mørket 2011, suom. 2012) ei kuulu kyseiseen sarjaan, eikä ole yhtä laadukas
jännityskirja.
Kirjan päähenkilö on miespuolinen sairaanhoitaja Riktor,
joka asuu yksin ja kaipaa naista rinnalleen. Riktor on töissä vanhusten
osastolla ja hänen hoitotyylistä puuttuvat hyvän hoidon kriteerit. Hän pistää
lääkärin määräämät pistokset tyynyihin, vetää tabletit vessanpytystä alas ja
kiduttaa väkivallalla puolustuskyvyttömiä potilaita. Todella ikävä tyyppi,
mutta ilmeisesti kokenut lapsuudessaan masentavia asioita, jotka purkautuvat
aikuisiällä vanhuksiin.
Vanhukset eivät pysty ikävä kyllä kertomaan kellekään
Riktorin teoista, sillä Riktor valitsee huolella kiusaamiskohteensa. Iljettävä
tyyppi, mutta näitä ikäviä hoitajia löytyy myös Suomen vanhustenhoidon
piiristä, joten kirjalla on tärkeä sanoma vanhusten hoidon tasosta, mitä se
pahimmillaan voi olla.
Onneksi työkaverit kiinnittävät potilaiden hoitoon huomionsa
ja tarkkailevat Riktoria. Riktor saa lopulta syytteen yhden potilaan murhasta,
mutta on syytön tapahtumaan. Syyllinen voi jatkaa murhaamista Riktorin ollessa
vankilassa.
Riktorin vapauduttua vankilasta, rikospoliisi käy vielä
tapaamassa Riktoria kotona, sillä jokin Riktorissa osoittaa syyllisyyttä. Mikä
se Riktorin salaisuus on? Lukija voi ottaa itse selvän tarinan juonesta ja sairaanhoitaja
Riktorin ikävästä ajatusmaailmasta ja hoitometodeista. **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti