Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen Rouge oli sen verran sensuelli laulaja ja rikoksen ratkaisija, että odotin kovasti Hurman uusinta dekkaria Hatuntekijän kuolemaa. Ensimmäisessä dekkarissa Rouge alias Saimi eli Saikku ihastui rikospoliisi Korpelaan ja ihastus oli molemminpuolista. Hatuntekijän kuolemassa Korpela oli siirtynyt tullilaitoksen palvelukseen ja koska kirjassa elettiin 20-lukua, tulli ja poliisi olivat yhdessä ja erikseen viinan perässä, sillä elettiin aikoja, jolloin viinaa ei saanut myydä vapaasti, koska voimassa oli kieltolaki. Niinpä salakuljetus kukoisti ja viinaa juotiin entistä enemmän. Tullilla ja poliisilla oli kiireiset ajat kuolettavan myrkkypirtun vuoksi. Nuoren naisihmisen putoaminen kerrostalon neljännestä kerroksesta kadulle oli aika yllättävää ja yllättäväksi sen teki se, että nainen putosi kadulle Korpelan entisen esimiehen asunnosta.
Korpela taputteli taskujaan: viimeinen tupakka – aski oli jäänyt ryttyyn saunan pöydälle. Lopulta hän otti vitosen setelin ja raapusti siihen havuseppeleen viereen: Janatuinen, Arabia, piipputupakat, varpuset, leipä.
Kadulle kuollut nuori nainen oli ompelijana samassa liikkeessä, missä Rouge oli päivisin töissä. Rouge oli jälleen keskellä rikostutkintaa. Rougen elämään oli tullut muutakin lisäjännitystä, sillä vankilasta oli vapautunut eräs mies, joka kaipasi Rougelta saataviaan. Mies oli tuomittu taposta ja oli väkivaltainen myös naisia kohtaan. Miehen ase oli veitsi, jonka hän oli iskenyt mm. Korpelaan.
Junat miljoonakaupungin alla törmäävät nyt, Rouge ajatteli. Ei sille voinut mitään, siinä oli valtavia voimia, jotka heittelivät ihmistä kuin nukkea, ja tulipilviä, jotka valaisivat pimeät käytävät. Hän otti Korpelaa kädestä ja he poikkesivat polulta.
Nina Hurma on kirjoittanut jälleen oikein vetävän ja viihteellisen dekkarin, jota oli kiva lukea. Kirjan ajankuvaukset tuntuivat aidonoloisilta. Vaatetukset, asuminen ja moraalisäännöt olivat mielenkiintoista luettavaa. Tosin Helsinki ei ollut 20-luvulla miljoonakaupunki, asukkaita oli vain 152 000 ja metrokin rakennettiin vasta 1980 - luvulla. Ilmeisesti kirjailija laittoi Rougen ajattelemaan muiden maiden metroja, sillä ulkomaille muuttaminen tuohon aikaan oli muotia, varsinkin Amerikkaan haluttiin muuttaa kirjan kuvioissa. Ulkomailla matkustelu oli mahdollista paremmille piireille, köyhemmät pysyivät kotikulmilla. Politiikka kummitteli dekkarin kuvioissa mukana. Suomen itsenäistymisestä ja sisällissodasta oli kulunut vasta vähän aikaa. Nina Hurma oli höystänyt 20-luvun dekkaria rakkaudella, intohimoilla, lauluilla, petoksilla ja juonitteluilla, oikein raikas tuulahdus menneeltä ajalta. ****
Korpela taputteli taskujaan: viimeinen tupakka – aski oli jäänyt ryttyyn saunan pöydälle. Lopulta hän otti vitosen setelin ja raapusti siihen havuseppeleen viereen: Janatuinen, Arabia, piipputupakat, varpuset, leipä.
Kadulle kuollut nuori nainen oli ompelijana samassa liikkeessä, missä Rouge oli päivisin töissä. Rouge oli jälleen keskellä rikostutkintaa. Rougen elämään oli tullut muutakin lisäjännitystä, sillä vankilasta oli vapautunut eräs mies, joka kaipasi Rougelta saataviaan. Mies oli tuomittu taposta ja oli väkivaltainen myös naisia kohtaan. Miehen ase oli veitsi, jonka hän oli iskenyt mm. Korpelaan.
Junat miljoonakaupungin alla törmäävät nyt, Rouge ajatteli. Ei sille voinut mitään, siinä oli valtavia voimia, jotka heittelivät ihmistä kuin nukkea, ja tulipilviä, jotka valaisivat pimeät käytävät. Hän otti Korpelaa kädestä ja he poikkesivat polulta.
Nina Hurma on kirjoittanut jälleen oikein vetävän ja viihteellisen dekkarin, jota oli kiva lukea. Kirjan ajankuvaukset tuntuivat aidonoloisilta. Vaatetukset, asuminen ja moraalisäännöt olivat mielenkiintoista luettavaa. Tosin Helsinki ei ollut 20-luvulla miljoonakaupunki, asukkaita oli vain 152 000 ja metrokin rakennettiin vasta 1980 - luvulla. Ilmeisesti kirjailija laittoi Rougen ajattelemaan muiden maiden metroja, sillä ulkomaille muuttaminen tuohon aikaan oli muotia, varsinkin Amerikkaan haluttiin muuttaa kirjan kuvioissa. Ulkomailla matkustelu oli mahdollista paremmille piireille, köyhemmät pysyivät kotikulmilla. Politiikka kummitteli dekkarin kuvioissa mukana. Suomen itsenäistymisestä ja sisällissodasta oli kulunut vasta vähän aikaa. Nina Hurma oli höystänyt 20-luvun dekkaria rakkaudella, intohimoilla, lauluilla, petoksilla ja juonitteluilla, oikein raikas tuulahdus menneeltä ajalta. ****
Ja tietenkin voin jatkaa yksinkin
nauraisin itkisin uinuisin
vaan silloin puuttuis yksi väreistä
sateenkaaren hymystä.
nauraisin itkisin uinuisin
vaan silloin puuttuis yksi väreistä
sateenkaaren hymystä.
Nina Hurma, Hatuntekijän kuolema
Gummerus 2014
s. 346
Nina Hurman nimeen olen törmännyt vasta täällä blogistaniassa ja nyt taas vahvistui, että häneltä haluan ainakin yhden teoksen kokeilla. 20-luku kiinnostaa.
VastaaPoistaNo lue ihmeessä ja 20-luku on mielenkiintoista aikaa. Itse uppouduin nettiin lukemaan mitä 20-luvulla on tapahtunut ja paljon sieltä löytyi samaa kuin Hurman dekkareista. Suosittelen tällaisia vähemmän raakoja dekkareita missä on mukana erotiikkaa :)
PoistaTämä on minulla syksyn lukulistalla, sillä tykkäsin kovasti Hurman esikoisesta. Kuulosta oikein hyvältä. :) En vaan taida ehtiä lukemaan tätä omaan haasteeseeni, mutta niin paljon hyviä dekkareita on löytynyt haasteen aikana, että dekkarien merkeissä syksy jatkuu aivan ehdottomasti. :)
VastaaPoistaMinulla oli välillä dekkariähky, kun luin kesällä niin monta dekkaria. Tämä dekkari oli kuin olisi herkutellut maistuvaa suklaata, jota tietysti mahtuu vaikka olisi dekkariähky päällä :)
PoistaMai, sinut on haastettu!
VastaaPoista♥
Kiitos Leena, käyn kurkkimassa haastetta sinun blogissasi :)
PoistaOlen miettinyt tämän lukemista, dekkareita on vain kasaantunut pinoon. Kirjoitat kuitenkin niin kiinnostavasti, että pitää varata kirjastosta.
VastaaPoistaKiitos Ulla :) Tätä dekkaria voin suositella. Jostakin kumman syystä tuo lukemattomien kirjojen pino kasvaa vain, vaikka luen koko ajan :)
Poista